Valuuttakurssit

EKP toivoo euron heikentymistä

Euro on pysynyt liian vahvana EKP:lle, arvioi Handelsbanken.

Euroopan keskuspankin käynnistämät maaliskuussa laajennetut elvytystoimet eivät ole vielä päässeet täyteen vauhtiin, pankki arvioi aamukatsauksessaan. EKP ei voi siksi nyt tehdä muuta kuin odottaa ja katsoa mitä euron ulkoiselle arvolle tapahtuu.

”Euroopassa toivotaan myös, että Fed jatkaisi koronnostojaan, mikä vahvistaisi dollaria. Vahvistuvat odotukset tästä ovatkin jo heikentäneet EUR/USD -kurssia”, Handelsbanken toteaa.

Dollari on taas alkanut vahvistua pari kuukauden heikkenemisen jälkeen. Handelsbankenin mukaan USA:n talouden suotuisa tilastoanti ja keskuspankkiirien puheet politiikan kiristymisestä ovat saaneet aikaan tämän euron heikentymisen dollariin nähden, pankki arvioi.

Tosin Yhdysvaltojen kesän koronnosto on yhä kaikkea muuta kuin varma, pankki toteaa.

euro-dollari-valuuttakurssi-052016

Kommentoi
Ylös
>