Raaka-aineet

Kultaan sijoittaminen käytännössä

Kullan suosio on sijoituskohteena on viime vuosina kasvanut johtuen suurten keskuspankkien löysästä rahapolitiikasta. Kulta on arvon mitta ja pelot setelirahoituksen synnyttämästä rahan arvon heikkenemisestä ruokkivat kullan kysyntää ja hintaa. Mutta miten kultaan voi sijoittaa.

Kultaan ja hopeaan voi sijoittaa monilla eri tavoilla: ostamalla itse fyysistä metallia (eli kolikkoja ja laattoja), hyödyntämällä rahastoja, sijoittamalla kultaa etsiviin kaivos- ja etsintäyhtiöihin tai spekuloimalla johdannaismarkkinoilla.

Fyysinen kulta

Yleisin ja yksinkertaisin tapa on ostaa fyysistä kultaa, eli kolikkoja, laattoja tai harkkoja. Sijoituskulta vapautettiin arvonlisäverosta EU:ssa vasta vuonna 2000, joten markkinat ovat vielä pienet mutta nopeasti kasvavat.  Hintapreemiot vaihtelevat tuotteista riippuen. Suomessa kultaa voi ostaa noin 3,5 – 5 prosentin preemiolla. Fyysisestä kullasta ei tarvitse maksaa hallinnointipalkkioita, lukuun ottamatta mahdollista talletuslokeroa pankissa.

Rahastot

Kultarahastoja on kolmenlaisia, suoraan fyysiseen kultaan sijoittavia rahastoja, kultaa hyödyntäviin yhtiöihin sijoittavia rahastoja  ja kultajohdannaisia hyödyntäviä rahastoja. Kullan sijoituskysyntää ovat lisänneet merkittävästi uudet ETF- eli indeksiosuusrahastot.

Varsinkin kultajohdannaisten kanssa tulee olla tarkkana. Kultajohdannaisiin sijoittavissa rahastoissa saattaa nimittäin olla vipuvaikutus, eli rahaston arvo vaihtelee voimakkaammin kuin itse kullan hinta. Vipuvaikutus ei vain lisää rahaston riskiä, vaan aiheuttaa myös sen, että rahaston arvo heikkenee sitä enemmän mitä suurempaa on kohde-etuuden hinnan vaihtelu. Tämän vuoksi ne soveltuvat huonosti pitkäaikaiseen kultasijoittamiseen.

ETF:stä löytyy maailmalta lukuisia erilaisia mahdollisuuksia sijoittaa kultaan. Esimerkiksi SPDR Gold ETF (GLD) ja iShares Comex Gold Trust (IAU) ovat suuria, suoraan kultaan sijoittavia ETF-rahastoja. Market Vectors Gold Mining ETF (GDX) rahasto puolestaan sijoittaa kaivosyhtiöihin. Powershares DB Gold Fund (DGL) ja  E-Tracs CMCI Gold Total Return ETN (UBG) hyödyntävät kultajohdannaisia. Proshares Ultra Gold (UGL) ja Powershares DB Gold Double Long ETN (DGP) ovat vivutettuja kultarahastoja, joiden arvo muuttuu kaksikertaisesti suhteessa kullan hinnan päivämuutoksiin.

Suomessa ainoa kulta-markkinoille sijoittava rahasto on Danske Kulta, joka sijoittaa johdannaisiin.

Indeksiosuusrahastojen etuna on, että niissä säilytyskustannukset ovat maltilliset ja likviditeetti hyvä. Kultaa hyödyntävien yritysten kurssit eivät välttämättä seuraa kullan hintaa. Morningstarin laatimien etf-analyysien mukaan merkittävä erottava tekijä kultaan sijoittavien rahastojen välillä on niiden kulutaso. Hallinnointipalkkioiden lisäksi on syytä ottaa huomioon,  kuinka laaja spredi eli osto- ja myyntihinnan välinen ero rahastossa on.

Suomessa ainoa kulta-markkinoille sijoittava rahasto on Danske Kulta, joka sijoittaa johdannaisiin.

Osakkeet

Osakesijoittamiseen perehtyneelle sijoittajalle mielekäs tapa sijoittaa kultaan on suoraan kaivos- ja etsintäyhtiöihin sijoittaminen. Tällöin ei tietenkään riitä pelkkä kulta-raaka-aineeseen perehtyminen sijoituskohteena, vaan sijoittaja joutuu analysoimaan myös osakkeita.

Fyysiseen kultaan verrattuna, etuna on, että osakkeet useimmiten maksavat myös osinko, mitä fyysisestä kullasta ei tule. Lisäksi osakkeiden arvonmääritykseen löytyy kosolti mahdollisuuksia, toisin kuin itse kullan hinnan arvioimiseen.

Kommentoi
Ylös
>