Indeksirahastot ovat läpinäkyviä ja kustannustehokkaita sijoitustuotteita, ja siksi erinomaisia välineitä pitkäaikaisen hajautetun sijoitussalkun rakentamiseen.
Indeksirahastoja ei pidä kuitenkaan sekoittaa indeksiosuusrahastoihin, eli ETF:iin. Indeksirahastoista puhutaan vähemmän kuin ETF:stä, vaikka indeksirahastot tarjoavat tiettyjä etuja verrattuna muodikkaisiin ETF:iin.
Määritelmä
Indeksirahasto on passiivisesti hoidettu sijoitusrahasto, eli indeksirahasto ei aktiivisesti tutki ja analysoi osakevalintoja, vaan ostaa osakkeita samalla painolla kuin ne ovat kohdeindeksissä. Indeksirahasto sijoittaa rahansa kohdeindeksin mukaiseen osakekoriin, ja siten indeksirahaston arvo seuraa kohdeindeksin mukaista markkina-arvon kehitystä.
Indeksin painot ja siihen kuuluvat osakkeet tarkistetaan aika-ajoin, jolloin rahasto muuttaa tarvittaessa kohdeindeksin muutoksien mukaisesti rahaston painotuksia.
Indeksirahaston ja indeksiosuusrahaston (ETF) erot
Indeksirahastoja ja indeksiosuusrahastoja pidetään usein hyvin samantyyppisinä sijoitustuotteina. Tuotteissa on kuitenkin joitakin eroja:
- Indeksirahastojen ja ETF:n kaupankäynti poikkeaa teknisesti toisistaan. Indeksirahastoa merkitään samalla tavalla kuin aktiivisesti hallinnoitua osakerahastoa suoraan rahastoyhtiöltä. Indeksiosuuksilla kauppaa käydään pörssin välityksellä, teknisesti samalla tavalla kuin osakkeilla.
- Indeksirahastojen hallintokulut ovat yleensä hieman ETF:ä korkeammat.
- Indeksirahasto sijoittaa osingot automaattisesti uudelleen, mutta kaikki ETF:t eivät toimi näin vaan osa ETF:stä jakaa osingot. Osinkojen uudelleensijoittaminen tarjoaa selkeän veroedun.
- ETF:stä ei peritä lainkaan merkintä- ja lunastuspalkkiota, osasta indeksirahastoja merkintä- ja lunastuspalkkiot peritään.
Indeksirahastojen edut
Indeksirahaston selkein etu aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin verrattuna on, että se on passiivisen hallinnoinnin vuoksi kuluiltaan aktiivista rahastoa edullisempi. Siksi indeksirahastot sopivat hinnoittelunsa ja ominaisuuksiensa puolesta erinomaisesti pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Tyypillisesti indeksirahastojen hallinnointipalkkiot ovat noin 0,5 prosenttia ja merkintäpalkkio yleensä ilmainen tai prosentin osia. Vastaavien aktiivisten osakerahastojen merkintä- ja lunastuspalkkiot ovat yleensä 1,4-2,0 prosentin välillä.
Piensijoittajalle indeksirahasto saattaa olla myös ETF:ä parempi vaihtoehto silloin jos sijoitetaan pieniä kertasummia esimerkiksi kuukausittain. ETF-sijoittaminen pienillä kertasijoituksilla voi nimittäin nostaa kaupankäyntikulujen osuuden suhteessa sijoittettaviin summiin korkeaksi.
Indeksirahastojen ja ETF:n eroja pohdittaessa on viime aikoina on myös keskusteluun noussut ETF:n hinnoitteluvirheet ja niistä aiheutuvat piilokustannukset. Indeksirahastoissa ei tällaisia hinnoitteluvirheistä johtuvia piilokustannuksia ole. Esimerkiksi tutkijatohtori Jarkko Peltomäki on Nordnetblogissa arvostellut ankarasti ETF-rahastoja niiden hinnoitteluvirheistä ja liputtanut siksi indeksirahastojen puolesta.
Tarjonta
Indeksirahastoja on Suomessa valitettavasti edelleen tarjolla vähemmän kuin aktiivisesti hoidettuja sijoitusrahastoja, ja osa indeksirahastoista ei sovellu piensijoittajille niiden liian suuren minimisijoituksen vuoksi.
Piensijoittajille sopivia indeksirahastoja on jo myös tarjolla usealta rahastoyhtiöltä Suomessa. Esimerkiksi oheiset rahastoyhtiöt tarjoavat indeksirahastoja:
- OP
- Nordea
- SEB Gyllenberg
- Seligson & Co
- Handelsbanken
- Nordnet
Monipuolisin indeksirahastojen tarjonta on Seligsonilla, joka tarjoaa Suomeen, Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan sijoittavia indeksirahastoja.