Voiko yliarvostetun euron valuuttakurssi laskea?

Euron arvo suhteessa dollariin on ollut jälleen nousussa. Euron nykyinen arvostustaso on kuitenkin ostovoimapariteetilla arvioituna yliarvostettu. Voiko euro heikentyä suhteessa dollariin?

Keväällä euron noteeraus dollariin nähden oli laskussa ja valuuttakurssi käväisi tasolla 1,2 dollaria. Sen jälkeen euro kuitenkin lähti vahvistumaan, ja syyskuusta lähtien euron vaihtokurssi pysyi suurin piirtein 1,3 dollarin tasolla marraskuun alkuun asti. Marraskuussa kurssi lähti laskuun, mutta nyt euro on jälleen vahvistunut lähes 1,3 dollarin tasolle.

Uutistoimisto Reutersin mukaan asiantuntijat eivät usko euron lisävahvistumiseen. Esimerkiksi Chris Gaffney Everbank Wealth Management -yhtiöstä kertoi Reutersille, että euroalueen 11 prosentin työttömyys ja vain 2 prosentin inflaatio eivät anna tilaa euron vahvistumiselle.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Ostovoimapariteetti kertoo pitkän aikavälin suunnan

Valuuttakurssiliikkeiden ennustaminen on erittäin vaikea tehtävä, koska niihin vaikuttavat monet tekijät. Lyhyellä aikavälillä kursseihin vaikuttavat esimerkiksi markkinaodotuksia muuttavat uutiset, maiden suhdannetilanteet, maiden väliset korkoerot, inflaatio-odotukset, sijoittajien riskinottohalukkuus ja keskuspankkien rahapolitiikan muutokset.

Pitkällä aikavälillä valuuttakurssin pitäisi kuitenkin heijastella maiden välistä ostovoimapariteettia. Ostovoimapariteetilla tarkoitetaan sitä valuuttakurssin tasoa, jolla kahden maan hyödykekorin  hinta on täysin sama yhdeksi valuutaksi muutettuna.

Jos siis kahden maan välinen valuuttakurssi poikkeaa pariteetista, pitäisi pitkällä aikavälillä tämän eron poistua. Ostovoimapariteetin toteutuminen voi tapahtua kahdella eri tavalla, joko maan sisäisen hintamuutoksen eli inflaation kautta, tai maan valuutan ulkoisen vaihtosuhteen kautta eli siis valuuttakurssin muutoksen kautta. Jos siis esimerkiksi euron arvo suhteessa Ruotsin kruunuun on ostovoimapariteettia korkeampi, tulisi teorian mukaan tasapaino löytyä joko siten, että Suomen inflaatio nostaa hintatason Ruotsin hintatasolle (samassa valuutassa), tai siten, että euron valuuttakurssi suhteessa kruunuun nousee.

Eli: mikäli euroalueen inflaatio pysyy alhaisena, tulisi euron ja dollarin välisen ostovoimapariteetin poikkeama toteutua pitkällä aikavälillä siten, että euron arvo suhteessa dollariin laskee.

Voiko euron yliarvostus purkautua?

Tapiola varainhoidon apulaisjohtajan ja pääekonomistin Jari Järvisen mukaan ostovoimapariteetin mukainen euron tasapainokurssi on 1,15 dollaria. Tämä tarkoittaisi siis että euron nykyinen arvo dollareina olisi noin 13 prosenttia yliarvostettu.

Käytännössä ostovoimapariteetin toteutuminen on epävarmaa. Esimerkiksi Australian dollari, Sveitsin frangi ja Norjan kruunu ovat ostovoimapariteetilla mitattuna huikeasti yliarvostettuja suhteessa dollariin. Sveitsin frangin korkea valuuttakurssi selittyy talouden epävarmuudella. Eurokriisi ja yleinen taloustilanteen epävarmuus ovat saaneet sijoittajat siirtämään varojaan Sveitsiin.

Valuuttakursseihin vaikuttaa ostovoimapariteetin lisäksi esimerkiksi korkoero. Jos maiden korkotasot poikkeavat toisistaan, suuntaavat pääomaliikkeet korkeamman korkotason maahan, mikä puolestaan nostaa tämän maan valuuttakurssia.

Euroalueen keskuspankkikorko on nyt 0,75 prosenttia ja USA:n vastaava korko on vain 0,25 prosenttia. Korkoeron perusteella euron valuuttakurssin tulisi siis pikemminkin vahvistua lisää kuin heikentyä.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Osta ja pidä -sijoitusstrategia on lyömätön

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Luovutusvoittojen verotus