Kapitalisaatiosopimuksia tuli markkinoille 90-luvulla, jolloin ne olivat suosittuja erityisesti yritysten sijoitustoiminnassa. Viime vuosina kapitalisaatiosopimukset ovat saavuttaneet myös yksityishenkilöiden suosion niiden laajentuneen sijoituskohdevalikoiman ja verohyödyn vuoksi.
Kapitalisaatiosopimus on pankkien ja henkivakuutusyhtiöiden tarjoama sijoitusmuoto yksityishenkilöille tai yrityksille. Asiakas omistaa kapitalisaatiosopimuksen, jonka arvo on sidottu valittujen sijoitusten arvonkehitykseen. Kaikki sopimuksen sijoitukset ovat sopimuksen tarjoajan omistuksessa, mutta kuitenkin muista varoista eriytettyjä niin sanotussa ”kuoressa” ja asiakkaalle korvamerkittyjä.
Kapitalisaatiosopimuksen perimmäinen idea on siirtää pääomaverot hamaan tulevaisuuteen. Sijoituskohteiden muuttamisista sopimuksen sisällä ei tarvitse erikseen ilmoittaa verottajalle ja syntyneet voitot verotetaan luovutusvoittona vasta, kun sopimuksesta aletaan nostaa tuottoa. Sopimuksen sisällä ”kuoressa” olevia sijoituskohteita voi siis vaihtaa toisiin sijoituskohteisiin ilman velvoitetta maksaa pääomaveroa. Vero maksetaan vasta kun kuoresta otetaan varoja ulos. Sijoitussalkun allokaation ja rakenteen muutokset voidaan tehdä verovapaasti.
Kapitalisaatiosopimus poikkeaa muista vakuutusyhtiön tarjoamista tuotteista (esimerkiksi säästö- tai sijoitusvakuutuksista) siinä, että kapitalisaatiosopimuksen perusteella ei vakuuteta ketään. Kapitalisaatiosopimus on aina määräaikainen, koska ei ole mitään vakuutustapahtumaa, joka muutoin päättäisi sopimuksen.
Kapitalisaatiosopimukset sopivat parhaiten pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen. Tämä siitä syystä, että sopimuksissa saattaa olla vähimmäissäästämisaikoja ja säästöjen nostamisesta säästöaikana saatetaan periä huomattavia kuluja (takaisinostokulut).
Kapitalisaatiosopimuksen veloitusperusteista johtuen sitä ei luultavasti kannata harkita pienten, muutamien tuhansien eurojen sijoitussalkun hallintaan.
Erityyppisiä kapitalisaatiosopimuksia
Kapitalisaatiosopimus voi olla sijoitussidonnainen, laskuperustekorkoinen tai näiden kahden yhdistelmä. Valinnalla on merkitystä tuoton ja riskin kannalta.
Sijoitussidonnaisessa kapitalisaatiosopimuksessa asiakas valitsee itse sopimukseen liittyvät sijoitukset, jotka usein ovat sijoitusrahastojen osuuksia tai niin sanottujen rahastokorien osuuksia. Tuotoista ja riskeistä vastaa asiakas itse.
Laskuperustekorkoisessa kapitalisaatiosopimuksessa puolestaan vakuutusyhtiö päättää, miten asiakkaiden maksuista kertyneet varat sijoitetaan eri sijoituskohteisiin. Tuotto muodostuu tavallisesti sopimuksessa sovitusta laskuperustekorosta ja asiakashyvityksestä. Laskuperustekorko voi olla kiinteä korko (esimerkiksi 0 tai 1,5 %) tai johonkin korkotekijään sidottu korko (esimerkiksi 3 kk:n euribor).
Kapitalisaation edut
Kuten alussa mainittiin, kapitalisaatiosopimuksen tärkein etu on verojen siirtäminen. Kapitalisaatiosopimuksessa syntynyttä tuottoa verotetaan vasta, kun tuottoa aletaan nostaa ulos. Tällöin tuotto on pääomatuloveron alaista tuloa. Käytännössä sopimuksesta voidaan ensin nostaa pääomat, jotka eivät kuulu verotuksen piiriin. Kapitalisaatiosopimuksen sisällä voidaan tehdä siirtoja toiseen sijoituskohteeseen ilman veroseuraamuksia.
Yrityksille sopimus tarjoaa kirjanpidon kannalta yksinkertaisen sijoitusvaihtoehdon. Sopimus kirjataan normaalisti osakeyhtiön taseeseen varallisuudeksi lähtöarvostaan (esim. kohta ”pysyvät vastaavat/sijoitukset”) ja pidetään samana vuosittain.
Kustannukset
Tällainen verohyötyä tarjoava sopimus ei tietenkään ole ilmainen lounas. Kuten kaikki pankkien ja vakuutusyhtiöiden tarjoamat erikoistuotteet, aiheuttaa kapitalisaatiosopimuskin kuluja jotka saattavat syödä lopulta merkittävän osan sijoitussalkun tuotosta.
Finanssivalvonnan mukaan vakuutusyhtiöt perivät kapitalisaatiosopimusten ylläpitämisestä muun muassa seuraavia kuluja: maksuista perittävät palkkiot (maksupalkkiot, kuormituspalkkiot), säästöstä perittävät palkkiot (hoitopalkkiot, hoitokulut), varainhoitokulut sekä toimenpidepalkkiot (esimerkiksi takaisinostokulu).
Lisäksi kuluja peritään sopimukseen liitettyjen sijoituskohteiden hallinnointipalkkoina. Jos sopimukseen on liitetty erikseen varainhoitajan palveluja, myös näistä palveluista peritään erikseen maksua.
Vakuutusyhtiöt voivat lisäksi veloittaa toimenpidemaksuja yksittäisten toimenpiteiden aiheuttamista kustannuksista, kuten esimerkiksi rahastojen vaihdosta. Säästöjen ennenaikaisesta nostamisesta (ns. takaisinostosta) peritään myös erikseen kuluja.
Kapitalisaatiosopimuksen kustannuksia saattaa syntyä siis monesta lähteestä. joten sijoittajan on punnittava mahdolliset verohyödyt suhteessa eri tahojen perimiin palkkioihin: verohyöty voi kadota esimerkiksi sopimukseen valittujen sijoituskohteiden palkkioihin.
Riskit
Kapitalisaatiosopimuksissa asiakas kantaa riskin sijoituskohteiden arvon kehityksestä, joten sijoitussidonnaiseen vakuutukseen liittyvät samat riskit kuin niihin sijoituksiin, joihin vakuutuksen arvo on sidottu. Tässä ei ole mitään yllättävää.
Suoriin osake- tai rahastosijoituksiin verrattuna kapitalisaatiosopimuksessa syntyy sijoittajalle kokonaan uusi riski.
Kapitalisaatiosopimuksilla ei ole olemassa nimittäin talletussuojaa vastaavaa järjestelyä, joten niihin liittyy myös ns. liikkeellelaskijariski eli riski siitä, että säästöt menetetään, jos vakuutusyhtiö joutuu selvitystilaan.
Finanssivalvonnan mukaan vakuutusyhtiöiden konkurssit ovat kuitenkin harvinaisia, koska vakuutusyhtiöillä on oltava riittävä vakavaraisuuspääoma, joka toimii puskurina heikon taloudellisen kehityksen aikoina. Finanssivalvonta valvoo, että suomalaisten vakuutusyhtiöiden vakavaraisuus on säännösten edellyttämällä tasolla.
Kapitalisaatiosopimukset eivät ole myöskään yhtä likvidejä nopeasti rahaksi muutettavia sijoituskohteita kuin suorat osake- ja rahastosijoitukset. Asiakas voi halutessaan nostaa säästönsä ennenaikaisesti (sopimuksen myyminen takaisin vakuutusyhtiölle eli takaisinosto), mutta tällöin hän joutuu maksamaan takaisinostokuluja.
Muuta
Useiden pankkien ja vakuutusyhtiöiden tarjoamissa kapitalisaatiosopimuksissa on se merkittävä puute, että niissä verovapaassa kuoressa voi pitää vain pankin tai vakuutusyhtiön omia tuotteita, kuten esimerkiksi niiden tarjoamia rahastoja. Useissa sopimuksissa ei siis ole mahdollista sijoittaa suoraan vaikkapa osakkeisiin tai jatkuvasti suosiotaan kasvattaviin indeksiosuusrahastoihin eli ETF:iin.
Jos sijoittaja löytää kapitalisaatiosopimuksen joka tarjoaa mahdollisuutta sijoittaa sopimuksen sisällä myös muihin kuin aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin, voi kapitalisaatiosopimus olla ennen kaikkea verotuksen kannalta varteenotettava vaihtoehto sijoitussalkun kasvattamiseen. Tärkeää on kuitenkin muistaa kaksi asiaa: kustannukset ja riskit.
Lähde: Finanssivalvonta
kapitalisaatiosopimus on hyvässä taloudellisessa tilantessa olevan tapa kiertää veronmaksua,
Hallituksen tulisi tehdä kaikki mahdolinen ettei veroa voi mitenkään kiertää.
Hallituksen tiedossa on varmasti kaikki tavat miten veroa kierretään siksi olisikin helppo laatia laki joka estäisi kaiken.
Mutta sitten myös ministerit itse joutuisivat maksamaan veroa a sitä ne ei halua.
Matti hyvä,
samalla tai vielä paremmalla logiikalla kapitalisaatiosoppari ei ole sen kummempaa kuin sinun tai minun käyttämä pankkisalasana, jolla estämme asiattomien pääsyn tileillemme. Vakuutuskuoren avulla estetään verokarhua tekemästä itselleen suoranaista karhunpalvelusta: Saahan karhukin lopulta enemmän hunajaa, jos antaa ensin potin kasvaa rauhassa ja iskee siihen käpälänsä vasta sitten.
Tai ehkä olen väärässä – ehkä haluat, että ”hallitus tekee kaiken mahdollisen”, jottei tilillesi jäisi pakollisten menojen jälkeen euroakaan. Tuskin silti edes demarihallitus on niin tyhmä, että ensin tappaa lehmän ja sen jälkeen yrittää lypsää sitä.
Kuten toivoit, hallituksen tiedossa todella on kaikki tavat joilla kansalaisen tulot voidaan kerätä pois viimeistä euroa myöten. Samalla tämä hallitus(tulevasta en mene takuuseen) onneksi ymmärtää senkin, että harva vapaaehtoisesti luopuu koko omaisuudestaan Puolueen hyväksi, koska se juna meni jo eikä takaisin tule. Eikö ole pelättävissä, että moni saattaa jättää äänestämättä demaria, joka moista edes menee ehdottelemaan?
Niinpä kateellisten diktatuuri saa valitettavasti odottaa, kunnes SDP:llä on esittää sosialistisen altruisminsa tueksi jotain älykkäämpää kuin iänikuista virttä ”luokkavihollisen aktiivisuudesta”(Eero Heinäluoma).
Kannattaa muistaa sekin, että Kommunistinen Manifesti suhtautui hyvin epäluuloisesti sosialistiseen utopiaan. Se myös vastusti ay-liikettä, joka suomalaiselle sosialistille merkitsee samaa kuin Vatikaani katoliselle.
Mikään ei toki estä päästämästä punaista pirua irti vielä uudemmankin kerran. Silloin kuitenkin kannattaa pitää mielessä, että Leninin mukaan porvarillisen valtion vaihtuminen proletaariseen on mahdotonta ilman väkivaltaista vallankumousta.