Indikaattorit

Kiinan kasvunäkymät vahvistuvat – osakekurssit nousussa

Vuodenvaihteessa julkaistujen ostopäällikköindeksien (PMI) mukaan Kiinan teollisuuden aktiviteetti näyttää hieman lisääntyneen joulukuussa. Myös markkinat ovat ennakoineet talouden käänteen. Shanghain pörssi nousi joulukuussa yli 15 prosenttia.

Käänne ennakoivissa suhdanneindekseissä

Kiinan virallinen PMI-indeksiluku oli joulukuussa sama kuin marraskuussa, eli 50,6 pistettä. Indeksi on nyt ollut kolme kuukautta peräkkäin kasvua osoittavan 50 pisteen yläpuolella. HSBC-pankin laatima PMI puolestaan nousi yhden pisteen pistelukuun 51,5, mikä on indeksin korkein arvo yli puoleentoista vuoteen.

Suomen Pankin BOFIT-viikkokatsauksen mukaan HSBC:n indeksissä pienemmillä yrityksillä on suurempi paino kuin virallisessa PMI:ssä.

Molemmat yrityskyselyt osoittavat, että Kiinan talouskasvu nojaa tällä hetkellä kotimaisiin tilauksiin. Vientitilaukset eivät vielä osoita piristymisen merkkejä. Palvelualojen virallinen PMI oli joulukuussa 56,1 eli hieman marraskuuta suurempi. Palvelusektorin kehitys korostaa kotimaisen kysynnän tärkeyttä nykytilanteessa.

Kiinan talouden kasvuennusteet

Ennakoivien suhdanneindeksien myötä myös Kiinan talouden kasvuennusteita on nostettu ylöspäin. Suomen Pankin BOFIT-viikkokatsauksen mukaan joulukuun puolivälissä Maailmanpankki ennakoi Kiinan BKT:n kasvun kiihtyvän vuodelle 2012 ennustetusta lähes 7,9 prosentista 8,4 prosenttiin vuonna 2013. Aiemmin Maailmanpankin arvioit sekä viime vuoden että tämän vuoden kasvusta olivat muutaman prosentin kymmenyksen alempia.

Kasvun kiihtymisen taustalla ovat viime syksynä käynnistetyt julkiset investoinnit sekä kotitalouksien hyvä tulokehitys. Pidemmällä aikavälillä kulutusvetoiseen kasvuun liittyy kuitenkin riskejä. Yhdessä työvoiman tarjonnan vähenemisen kanssa kulutusvetoinen kasvu laskee pidemmällä aikavälillä Kiinan talouden potentiaalista kasvua. Vuodelle 2014 Maailmanpankki ennustaa 8,0 prosentin kasvua.

Myös hintaennusteet ovat Kiinan kannalta mairitteliva. Maa on painiskellut pitkään korkean inflaation kourissa, mutta nyt Maailmanpankki ennustaa Kiinalle hyvin alhaista inflaatiota ja uskoo inflaation kiihtyvän viime vuodelle ennustetusta vajaasta 3 prosentista vain hieman yli 3 prosenttiin.

Kiinan vientimarkkinat eivät vedä jatkossa aiempaan tapaan. Maailmanpankki arvioi,  että vientimarkkinoiden epävarmuuden sekä vahvan palkkakehityksen ja kotimaisen kysynnän vaihtotaseen ylijäämän edelleen supistuvan 2,2 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2013. Vuonna 2011 vaihtotaseen ylijäämä oli 2,8 %, ja viime vuonna pankki arvioi sen olleen 2,3 % BKT:stä.

Kiinan osakemarkkinat

Kasvu on käynnistynyt myös Kiinan osakemarkkinoilla. Osakemarkkinat olivat pitkään laskutrendissä. Vuonna 2010 Shanghain pörssi-indeksi laski 14 prosenttia ja seuraavana vieläkin rajummin, lähes 22 prosenttia. Käänne tapahtui viime vuoden marras-joulukuun taitteessa, jolloin indeksi lähti jyrkkään nousuun.

Taustalla on paitsi Kiinan omien kasvunäkymien kohentuminen, myös kansainvälisen talouden riskien helpottaminen. Euroopassa kriisimaiden valtionvelkojen korot ovat laskeneet ja USA:n fiscal cliff -pelot ovat lieventyneet.

^SSEC Chart

 

Lähde: BOFIT, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös