Indikaattorit

Teollisuuden tilaukset laskevat edelleen

Teollisuuden uusien tilausten lasku jatkui helmikuussa, kertovat Tilastokeskuksen uudet tilastot. Uusien tilausten arvo oli vuoden 2013 helmikuussa 9,7 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-helmikuussa tilaukset vähenivät 9,4 prosenttia vuoden takaisesta. Vuonna 2012 uusia tilauksia kertyi 6,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011.

Teollisuuden uusien tilausten lasku jatkui helmikuussa. Tilaukset ovat olleet selvässä laskussa jo kolmen kuukauden ajan suhteessa edellisvuoden vastaaviin kuukausiin. Tarkastelluista päätoimialoista kasvua oli paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 2,2 prosenttia. Tilaukset sen sijaan vähenivät tekstiiliteollisuudessa 16,9 prosenttia, metalliteollisuudessa 13,4 prosenttia ja kemianteollisuudessa 7,6 prosenttia verrattuna vuoden 2012 helmikuuhun.

Tilastokeskus muistuttaa, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös