Kehittyvien markkinoiden osakemarkkinoiden tuotot ovat kuluvana vuonna selvästi pakkasella. Kehittyvien markkinoiden arvostustasot alkavat kuitenkin olla jo varsin houkuttelevalla tasolla. Lisäksi kehittyvien talouksien talouskehitys on kirkastumassa.
Osakemarkkinoiden suunta on kuluvana vuonna ollut kehittyvissä talouksissa masentava. Esimerkiksi iSharesin ETF-rahasto MSCI Emerging Markets on 10 tappiolla vuoden alusta. Rahasto sijoittaa tärkeimpiin kehittyviin talouksiin Afrikassa, Aasiassa, latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-Idässä.
Reutersin kolumnisti John Wasik arvioi, että kehittyvien maiden huono kurssikehitys ei johdu globaalin talouden yleisestä trendistä, sillä USA:n osakemarkkinat ovat tuottaneet kuluvana vuonna erinomaisesti. Kehittyvien talouksien osakemarkkinoiden riesana ovat olleet esimerkiksi USA:n keskuspankin Fedin vihjailut kvantitatiivisen elvytyksen vähentämisestä.
Myös kehittyvien talouksien nopea talouskasvu on hiipunut siitä huolimatta että USA:ssa talous on elpynyt.
Sijoittajat ovat säikähtäneet erityisesti maailman toiseksi suurimman kansantalouden, Kiinan hiipuvasta talouskasvusta. Kiinan tilastokeskuksen virallisten tilastojen mukaan maan talouskasvu oli toisella vuosineljänneksellä 7,6 prosenttia vuositasolla laskettuna. Vielä vuonna 2012 kasvu oli lähes 8 prosenttia. Lasku ei siis ole suuri, mutta sijoittajia pelottaa kasvun hiipuminen edelleen.
Toisaalta ekonomistit ennustavat Kiinalle tälle vuodelle 7,6 prosentin bkt:n kasvua.
Kehittyvien talouksien kurssilasku on kuitenkin saanut osakemarkkinoiden arvostustasot näyttämään houkuttelevilta. S&P Capital IQ –yhtiön osakestrategi Alec Young kertoo Reutersille, että kehittyvien talouksien osakemarkkinoiden 12 kuukauden eteenpäin katsova P/E-kerroin on tällä hetkellä vain 10. USA:n S&P 500 –osakeindeksin vastaava kerroin on 14,5. Eteenpäin katsova P/E-kerroin lasketaan tulevien 12 kuukauden osakekohtaisilla tulosennusteilla.
“Sijoittajille, joilla ei ole nyt panoksia kehittyvissä talouksissa, on nyt hyvä hetki lähteä mukaan”, Young painottaa.
Tunnettu synkistelijä, tohtori Tuhoksi tituleerattu ekonomisti Nouriel Roubini näkee kehittyvien talouksien talouskehityksestä useita sudenkuoppia. Project syndicate –lehden artikkelissa Roubini luettelee viisi kehittyvien talouksien ongelmaa.
1. Kehittyvien talouksien talouskasvun ylikuumentuminen vuosina 2010 – 2011, mikä johti tavoitetasoa korkeampaan inflaatioon.
2. Kehittyneiden maiden ongelmat heijastuvat voimallisesti vientivetoisiin kehittyviin talouksiin.
3. Useat kehittyvät taloudet ovat siirtymässä valtiovetoiseen kapitalismiin, joka heikentää jatkossa yksityisen sektorin tuottavuutta.
4. Hyödykkeiden supersykli heikkenee. Raaka-ainevetoinen talouskasvu on hiipumassa Brasiliassa, Venäjällä, Etelä-Afrikassa ja monessa muussa raaka-aineita vievässä kehittyvässä taloudessa.
5. Alhaisen korkotason aika alkaa olla ohi. Kun reaalikorko oli lähes nollassa, sijoittajat hakivat tuottoa korkeaa tuottopotentiaalia tarjoavista kehittyvien maiden riskisijoituksista. Korkotason nousu vähentää kehittyvien maiden vetoa sijoitusmarkkinoilla.