Jokaisen itseään kunnioittavan osakesijoittajan kannattaa perehtyä ensin Suomen osakemarkkinoihin ja siellä oleviin yrityksiin. Näin on helpompi päästä liikkeelle. Niin olen itsekin sijoittamisen opiskelun aloittanut. Kokemuksen karttuessa ryhdyin ihmettelemään sitä, mikä näitä maailman osakemarkkinoita oikein heiluttaa.
Aluksi oli todella vaikeaa havaita mitään yksittäisiä asioita tai edes asiaryhmiä, joista ilmiöt johtuvat. Syynä on maailmantalouden ja finanssimarkkinoiden monimutkaisuus ja niihin vaikuttavien tekijöiden lukuisuus ja epämääräisyys.
Seurattuani osakemarkkinoita kymmeniä vuosia, olen alkanut vakuuttua entistä enemmän siitä, että tapahtumat ja globaali kaupankäynti seuraavat jonkinlaista logiikkaa, vaikka tulevan ennustaminen on hyvin vaikeaa. Suuret teollisuusmaat USA, Kiina, Japani ja Saksa ovat osakemarkkinoiden kuninkaita muiden jäädessä sivuosaan ikään kuin taivaalla kiertäviksi satelliiteiksi.
USA:ssa pörssien tahdin määräävät isot yritykset, pankkimaailma ja kasvavassa määrin keskuspankki FED. Keskuspankin pääjohtajalla on valtaa ja häntä kuunnellaan herkällä korvalla. FED:in kannanotot heijastuvat välittömästi osakemarkkinoille. Kun se kiristää raharuuvia, osakkeiden hinnat alkavat heti laskea. Viime aikoina dollarihanaa on löysätty, mikä on johtanut osakkeiden kurssien nousuun, vaikka talouskasvua ei ole juurikaan ollut. Yritysten tulokset olleet pienessä kasvussa, mutta ei läheskään siinä vauhdissa millä osakkeiden hinnan ovat nousseet.
Reaalitalouden ja osakekurssien kehittymisen välillä on viime kuukausina ollut selvä ristiriita. Osakemarkkinoiden viisi viimeistä vuotta ovat olleet poikkeuksellisen epävarmoja kurssien heiluessa alas ja ylös. Markkinat käyttäytyvät ajan saatossa syklisesti – laskua seuraa nousu ja päinvastoin. Nyt on olemassa pieniä merkkejä siitä, että käänne olisi lähestymässä. Ilmassa on nousun orastusta, mutta aikataulusta ja mahdollisen nousun voimakkuudesta on vaikea sanoa mitään varmaan. Erään logiikan mukaan 2000-luku oli osakemarkkinoiden menetetty vuosikymmen, ja nyt saattaisi parempi olla edessä?
Valuuttakursseilla on merkittävä vaikutus talouden aktiviteettiin. Dollarin ja euron suhteen muutokset vaikuttavat välittömästi yritysten kilpailukykyyn. Euron kurssi suhteessa dollariin on nyt yliarvostettu, koska amerikkalaiset ovat painaneet surutta uutta rahaa ja antaneet dollarin kurssin laskea. Keskuspankki FED on myös tukenut markkinoita mittavilla bondiostoilla. Valuutoiden välisestä sodasta on tullut moderni tapa pitää puoliaan ja iskeä ”naapuria” antamalla oman valuutan heikentyä. Dollarilla pelaaminen on osa amerikkalaisten tapaa pitää puoliaan ja turvata asemaansa maailman mahtina ja osakemarkkinoiden kuninkaana.
Raha hakeutuu yleensä rahan luokse synnyttäen keskittymiä. Niinpä USA:n dominoiva asema osakemarkkinoilla viime vuosina itse asiassa vahvistunut, kun taas Kiinan ja muiden BRIC-maiden heikentynyt. Rahavirtojen suunta on ollut raaka-ainemaista kohti teollisuusmaita ja erityisesti Amerikkaan päin. Ilmiö on vahvistanut USA:n dominoivaa asemaa osakemarkkinoilla. Sanonnan mukaan: ”Kun Wall Street aivastaa, niin koko maailma saa flunssan”. USA on selvästi ”sylttytehdas”, josta pörssiliikkeet alkavat ja heijastuvat kautta maailman aina syrjäisimpiinkin kolkkiin saakka. USA määrää osakemarkkinoiden suunnan ja tahdin ja muut vain keikuttavat ”laivaa” painoarvollaan. Vanha sananlaskukin sanoo, että sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Tästä syystä valistuneen sijoittajan olisi paneuduttava USA:n talouteen ja osakemarkkinoihin ja seurattava sieltä tulevia uutisia herkeämättä.
Lohdullisena sanomana tavallisille osakesäästäjille voin kertoa, että maailman osakemarkkinoiden myrskyiltä on mahdollista suojautua monilla tavoilla. Helpointa olisi todeta, että vältä osakemarkkinoita totaalisesti. Tässä ei kuitenkaan ole paljon järkeä, jos osakemarkkinoilla tuotot ovat selvästi paremmat kuin muilla kilpailevilla rahoitusvälineillä. Korkomarkkinoiden riskit kasvavat rajusti pyrittäessä osakemarkkinoiden tuottotasoon. Tavallinen osakesäästäjä toimiikin järkevästi, kun sijoittaa pääosin osinko-osakkeisiin ja opiskelee markkinariskien minimointia välttäen syklisiä eli suhdanneherkkiä osakkeita.
Maailman parhaat yritykset löytyvät USA:sta. Se onkin verraton aarreaitta suomalaisellekin sijoittajalle. Sieltä löytyy sellaista, mikä meiltä kokonaan puuttuu. Kiinnostavimpia ovat meillä vielä lapsen kengissä olevat toimialat ja monet maailman johtavat yritykset. Amerikassa on menestyviä yrityksiä mm. luottokorttibusineksen, avaruusteknologian, muun teknologian, bioteknologian ja lääketieteen aloilla. Ongelmana on tietysti osakemarkkinoiden suuruus, sillä pörssiyrityksiä on monia tuhansia. Hyvien yritysten etsiminen ja ”löytäminen” vaatii rautaista ammattitaitoa ja systemaattista työtä. Suuresta joukosta löytyy myös huippuyrityksiä enemmän kuin muilta pienemmiltä markkinoilta.
USA:n markkinat ovat kuitenkin erittäin vaativat. Niillä menestyminen edellyttää kokemusta, kielitaitoa sekä talouden ja yritysvalintojen perusteiden hyvää hallintaa. Oma iskulauseeni onkin tällainen: Jos omistaisin amerikkalaisen sijoittajan aivot, olisin paljon parempi sijoittaja.
Tapio Haavisto on Suomen Sijoittajaopastus Oy:n toimitusjohtaja ja kokenut sijoittaja. Yritys on neuvonut ja kouluttanut yksityissijoittajia noin 12 vuotta. Haavisto on suorittanut kaksi sijoitusalan ammattitutkintoa eli sijoituspalvelututkinnon sekä sijoitusneuvojan erikoistutkinnon.