Maailma on hyvin erinäköinen kuin 1800-luvun lopussa. Osakemarkkinat eivät ole tästä poikkeus.
Pankkijätti Credit Suisse havainnollistaa osakemarkkinoiden muutosta vuodesta 1899 vuoteen 2013 havainnollisella kuvaajalla.
Kuvaaja löytyy tästä.
1800-luvun lopussa suurimmat osakemarkkinat olivat Iso-Britanniassa. Toinen Euroopan maa, Saksa, oli sekin kolmanneksi suurin osakemarkkina maailmassa..
Yli 100 myöhemmin USA on noussut ylivoimaisesti suurimmaksi osakemarkkinaksi. Euroopan vanhat mahtimaat ovat supistuneet huomattavan paljon pienemmiksi.
Kehityksen taustalla on tietenkin myös muutoksia itse reaalitalouden kokoluokissa. Toisin kuin usein väitetään, osakemarkkinat eivät ole reaalitaloudesta riippumattomia.
Oheinen kuvaaja näyttää miten suurimpien kansantalouksien osuudet maailmantalouden koosta ovat muuttuneet viimeisen 1000 vuoden aikana.
Iso-Britannia oli 1800-luvulla maailman mahtimaa maailman ensimmäisenä todellisena teollisuusvaltiona ja siirtomaamahtina. Myös Saksa oli nopeassa teollistumisen vauhdissa. Kaksi tuhoisaa maailmansotaa muutti paitsi poliittisen vallan painopisteen, myös taloudellisen vallan painopisteen.
Yhdysvalloista, jonka vahvin ase toisessa maailmansodassa oli valtava tuotantokapasiteetti, nousi maailman talousmahdiksi. Tämä alkoi näkyä myös osakemarkkinoiden koossa.