TINPIE-sivustoa ylläpitävän Mika Hyttisen esikoisteos “Vaurastu kuin Warren Buffett” julkaistiin 21.10. Kirja käsittelee sijoittamista jo nimensä mukaisesti maailman ehkä menestyneimmän sijoittajan kautta.
Kirja on ensimmäinen suomenkielellä julkaistu teos, joka keskittyy ainoastaan Buffettin sijoitusteeseihin ja -filosofiaan. Toki suomeksi on julkaistu aiemmin Buffettin opetuksia sisältäviä kirjoja (mm. Jukka Oksaharju), mutta suoraan Buffettin filosofiaan keskittyviä kirjoja ei ole tietääkseni aiemmin ollut. Suomeksi kirjoitettua sijoituskirjallisuutta on muutenkin aivan liian vähän tarjolla, joten halusin ehdottamasti tutustua tähän teokseen heti sen ilmestyttyä. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus antaa oma mielipiteeni kirjan sisällöstä ja sen hyödyllisyydestä sijoittajille.
Yleisesti kirjasta
Kirjan johdanto esittelee lyhyesti Buffettin historiaa ja taustaa ensimmäisistä osakeostoista aina Berkshire Hathawayn perustamiseen saakka. Kirja pureutuu Buffettin sijoitustyyliin Hyttisen lanseeraaman bisnessijoittamisen kautta. Bisnessijoittaminen on terminä hyvä suomenkielinen vastine laatuyhtiösijoittamiseen,koska liian usein arvosijoittaminen yhdistetään nimen omaan joko laatuyhtiöihin sijoittamiseen tai vastakohtaisesti tunnusluvuiltaan edullisiin yhtiöihin. Bisnessijoittaminen tekeekin selvän pesäeron tunnuslukuihin perustuvaan sijoittamiseen.
Teksti on kirjassa sujuvaa ja sitä on elävöitetty Buffettin suomennetuilla sitaateilla, jotka osuvat useasti naulan kantaan. Muutenkin kirja on helppolukuinen ja viihdyttävä, eikä se sisällä sijoitusalalle tyypillistä vaikeaselkoista jargonia. Kirjan parasta antia ovat ehdottomasti kirjoittajan suora mielipide korkeiden kustannusten roolista sijoitustoiminnasta – kulut ovat aina pois sijoittajan saamasta tuotosta. Lisäksi erityismaininnan ansaitsevat kirjassa esiteltävät caset, joiden avulla päästään kiinni todenteolla bisnessijoittamisen ytimeen. Varsinkin Handelsbanken–osio on erittäin mielenkiintoinen, koska en ollut ennen kirjan lukemista tutustunut yhtiöön aiemmin muuten kuin Anders Oldenburgin blogin kautta pintapuolisesti. Kuvauksen perusteella on helppo nähdä, miksi Handelsbanken on todellinen laatuyhtiö, joka vuosi toisensa jälkeen menestyy kilpailijoitaan paremmin.
Tehokkaat markkinat
Hyttinen käy läpi tehokkaiden markkinoiden teoriaa ja käsitteen sisällöllistä ongelmaa havainnollisten kuvaajien kautta. Olen samaa mieltä, että esimerkiksi indeksien tuotto-oletukset eivät ole joka ajanhetkellä samat tai että markkinat olisivat aina oikeassa. Siten suurin yksittäinen tekijä tulevaisuudessa saataviin tuottoihin on varmasti lähtöarvostustaso. Miltei millä tahansa maailman osakemarkkinalla on havaittu, että korkeaa arvostustasoa seuraa keskimääräistä matalampi tuotto pitkällä aikavälillä ja vastakohtaisesti matalaa arvostustasoa keskimääräistä korkeampi tuotto. Arvostukseen kannattaa siis kiinnittää huomiota.
Toisaalta myös käteisellä on vaihtoehtoiskustannus. Sijoittajan tulee tiedostaa, pystyykö hän oikeasti kontrolloimaan tunteensa ja odottamaan oikeaa hetkeä siirtyä markkinoille? Pystyykö hän tunnistamaan, koska on oikea hetki olla markkinoilla? Esimerkiksi käyttämällä Shillerin P/E:tä sijoittajat ovat joutuneet olemaan “markkinoiden vaihtopenkillä” muiden sijoittajien saavuttaessa edes jonkinlaista tuottoa varoilleen vuosi toisensa perään. En sano, että sivusta katsominen on mahdotonta, mutta olisiko suurelle osalle sijoittajia parempi olla täysimääräisesti osakemarkkinoilla suhteessa omaan varallisuuteensa ja riskinkantokykyynsä? Eli jättää tulevien osakekurssimuutosten ennustaminen täysin ja keskittyä nauttimaan elämästä ja antaa osakemarkkinoiden tuottaa sen minkä tuottavat.
Riskit ja osakepeli
Riskien määrittelemisessä Hyttinen tekee hyvää työtä. Sijoittajalle, jonka sijoitushorisontti on pitkä, ei tuottojen vaihtelulla (volatiliteetilla) ole juuri merkitystä, kuten Hyttinen mainitsee kirjassaan. Sijoittajan tuleekin kohdistaa katseensa nimen omaan ostovoimansa säilyttämiseen ja jopa kasvattamiseen – tämä on kai loppujen lopuksi sijoittamisen tarkoitus. Lisäksi maininta korkorahastojen riskistä matalan korkotason aikana on paikallaan. Ne eivät tuo turvaa pitkäaikaiselle sijoittajalle ostovoiman säilymisen puolesta. Lisäksi niihin liittyy jopa riski pääomien laskemisesta, jos korkotaso lähtee nousemaan tulevaisuudessa. Toki Hyttinen muistuttaa aiheellisesti sijoittajia pitämään pahan päivän varakassa turvallisessa sijoituskohteessa, toisin sanoen rahamarkkinarahastoissa tai tilitalletuksissa. Hyttisen mainitsee edelleen ansiokaasti, että laatuyhtiöt ovat monessa mielessä turvallisempia sijoituskohteita, kuin vaikka markkinaindeksit yleisesti tai heikkolaatuiset yritykset. Tämä nähtiin esimerkiksi finanssikriisin aikana, kun laatuyhtiöiden osakekurssit laskivat vähemmän kuin edellä mainitut vertailukohteet.
Olen täysin samaa mieltä Hyttisen kanssa hänen mielipiteestä sijoittamisen suurimmasta riskitekijästä. Suurin yksittäinen riskitekijä löytyy katsomalla peiliin. Sijoittajan saamaan tuottoon vaikuttaa suuresti omien hermojen hillintä ja oman sijoitusstrategian mukainen sijoittaminen silloin, kun markkinat romahtavat tai vaihtoehtoisesti nousevat voimakkaasti. Pysy siis valitsemassasi strategiassa ja unohda tarinaosakkeiden jahtaaminen lyhyen aikavälin rikastumisen välineenä.
Ihmettelen suuresti Hyttisen kommenttia tunnuslukuihin perustuvasta sijoittamisesta. Hän kutsuu tällaista sijoittamista osakepeliksi, jossa häviävät niin alan ammattilaiset kuin yksityissijoittajatkin. Toki katson asioita kvantitatiivisen osakesijoittajan näkökulmasta, mutta on kiistaton tosiasia, että nimenomaan tunnuslukuihin perustuvilla sijoitustyyleillä on saavutettu markkinoita parempia sijoitustuloksia jopa alhaisemmalla riskitasolla. Pidän hyvin erikoisena myös Hyttisen lisäämää sitaattia, että ”Kurssikehityksellä tai numeroilla ei ole mitään merkitystä. Bisnes ja johtaminen ratkaisevat.” En ymmärrä miten yhteenkään yritykseen voisi sijoittaa ilman, että tuntee yrityksen lukuja. Tällöin on suuri vaara, että sijoittaja sattuu Stockmannin Hulluille päiville pahimman ruuhkan aikaan, jolloin kassakone kilisee taukoamatta ja tekee tällä perusteella oletuksen loistoyhtiöstä. Lisäksi liitteessä oleva suomennus Buffettin legandaarisesta artikkelista “Graham and Doddsville” on hieman ihmeellinen. Alkuperäisessä artikkelissa nimen omaan puhutaan näistä sijoittajista arvosijoittajina, jotka ostavat pörssistä kohteita, joiden sisäinen hinta on markkina-arvoa korkeampi. Näin ollen yhtiöiden laadukkuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä näiden herrojen menestyksen kanssa, vaan itse asiassa liiketoiminnoista maksetulla hinnalla on ollut suurin merkitys sijoitustulokseen. Vertaus ylipäätänsä Grahamiin ja Doddiin arvosijoittamisessa on hieman kyseenalainen. Graham varsinkin edusti arvosijoittajana tunnuslukuihin perustuvaa sijoitustyyliä, jossa maksetulla hinnalla ja sijoittajan tunteiden kontrollilla oli suurin merkitys sijoitustulokseen.
Toisaalta olen aivan samaa mieltä Hyttisen kanssa “osakepelistä” lyhyen horisontin tavoitteena lyödä markkinat tai muut sijoittajat. Sijoitti sitten laadukkaisiin yhtiöihin, matalien tunnulukujen osakkeisiin tai indeksirahastoihin, kaikissa korostuu pitkän aikavälin ajatteleminen. Kaikki lähtee sijoittajan omasta strategiasta, jota noudattamalla lyhyen aikavälin takaiskuista välittämättä, voidaan saavuttaa hyvä lopputulos. Kirjan opit voidaan tiivistää seuraavaan ohjeeseen: Sijoittaja, katse horisonttiin!
Onko omaisuusluokkien välinen hajauttaminen turhaa?
Hyttinen mainitsee, että omaisuusluokkien välinen hajauttaminen on turhaa, koska finanssikriisin aikana kaikkien omaisuusluokkien arvo laski. Tämä väite ei pidä mielestäni lainkaan paikkansa. Esimerkiksi eurooppalaiset valtionlainat eivät tulleet kriisissä alas samalla tavalla kuin eurooppalaiset ja suomalaiset osakkeet. Korkosijoitukset itse asiassa tulivat ylöspäin, kun sijoittajat etsivät turvakohteita markkinoilta. Siten esimerkiksi eläkevakuuttajille hajauttaminen eri omaisuusluokkiin on hyvin perusteltua. Vai miten olisivat suomalaiset reagoineet, jos eläkevarallisuuden arvo olisi yhtäkkiä pienentynyt yli 50 %? Hajauttamalla eri omaisuusluokkiin joutuu todennäköisesti pitkällä aikavälillä tinkimään tuotoista, koska historiallisesti osakemarkkinat ovat tuottaneet omaisuusluokkana parhaiten. Kuitenkaan kaikilla toimijoilla ei ole mahdollisuutta tai etuoikeutta ajatella näin, joten hajauttaminen eri omaisuusluokkiin on perusteltua.
Monessa mielessä Hyttisen kritiikki suhteessa eläkeyhtiöihin on perusteltua. Suuren kokonsa vuoksi eläkeyhtiöiden olisi syytä sijoittajaa suurilta osin indeksituotteisiin tai ainakin indeksin mukaisesti. Näin voitaisiin päästä todennäköisesti parempaan lopputulokseen jo alempien kustannusten vuoksi. Suurella pääomalla on myös lähes mahdotonta sijoittaa muuten kuin indeksin mukaisesti, eikä osakepoiminnasta ja aktiivisuudessa näin ollen ole hyötyä. Eläkeyhtiöiden aktiivisen sijoittamisen onnistumisesta on valitettavan vähän todisteita. Finanssikriisi ei lisännyt omaa luottamustani eläkeyhtiöiden sijoitusstretegioihin, jolloin osakepainoja laskettiin kriisin pohjalla, ei ennakoivasti. Tällä on ollut ikävä kyllä suuri vaikutus meidän kaikkien tuleviin eläkkeisiin.
Laatuyhtiöihin sijoittaminen
Kun puhutaan laatuyhtiöihin sijoittamisesta, bisnessijoittamisesta ja Warren Buffettista, hyvin usein unohtuu eräs olennainen seikka; sijoittajat pitävät usein laatuyrityksinä jo asemansa vakiinnuttaneita yrityksiä, joiden liiketoiminnan ympärillä on vallihauta. Paikkansa vakiinnuttaneet yritykset ovat markkina-arvoltaan suuria, mikä johtaa siihen, että näitä yhtiöitä seurataan aktiivisesti niin median, analyytikkojen kuin sijoittajienkin taholta. Näissä yrityksissä on siten hyvin vaikea tehdä lisäarvoa omalla analyysilla. Tämän on myös Warren Buffett itse todennut, mikä jää tässä kirjassa mainitsematta. Esimerkiksi Berkshire Hathawayn markkina-arvon kasvaessa sijoitusyhtiön potentiaalinen sijoitusavaruus pienenee edelleen, eikä Buffett voi edes halutessaan sijoittajaa pieniin yhtiöihiin. Voi ollakin hyödyllistä piensijoittajalle ottaa oppia Buffettin opetuksista, mutta soveltaa oppimaansa markkina-arvoltaan pieniin ja vähäseurattuihin yhtiöihin suurien sijaan. Näin sijoittajalla on aidosti mahdollisuus tavoitella keskimääräistä parempaa tuottoa.
Laatuyhtiönä säilymiseen ei otettu mielestäni tarpeeksi kantaa kirjassa. Jos ammattilaisille on erittäin vaikea hahmottaa, mitkä yritykset pystyvät säilyttämään laadukkuutensa pitkälle tulevaisuuteen, niin yksityissijoittajille ja varsinkin piensijoittajille näiden yhtiöiden tunnistaminen on erittäin hankalaa. Tähän Hyttinen ottaakin kantaa mainitsemalla seuraavasti: “Luulet tietäväsi, mitä seuraavaksi tapahtuu”. Sama koskee minusta laatuyhtiöiden valitsemista. Niiden yhtiöiden tunnistaminen, jotka tulevat olemaan laatuyhtiöitä myös 10-20 vuoden päästä on todella vaikeaa, varsinkin kun yhtälöön pitää lisätä vielä arvostuskomponentti. Toki voimme ajatella, että Coca Cola säilyttää asemansa maailman suosituimpana virvoitusjuomana, mutta asiat voivat muuttua tulevaisuudessa. Mitä jos terveydellisistä syistä sokerijuomien tarjontaa kuluttajille aloitetaan rajoittamaan. Entä jos limsojen verotusta nostetaan edelleen? Omahan Oraakkelikaan ei ole onnistunut arvioimaan jokaisen yrityksen tulevaisuuden kehitystä oikein, vaikka itse bisnes kuulostaakin yksinkertaiselta. Tästä esimerkkinä Buffettin sijoitus brittiläiseen kauppaketju Tescoon, jonka sijoitustulos on ollut kehno johtuen mm. sen liiketoiminnallisista haasteista. Ennen kriisiä Tesco oli osa eurooppalaisia osinkoaristokraatteja, joita pidetään yleisesti todellisina laatuyhtiöinä – ovathan ne onnistuneet kasvattamaan osinkoaa vuosi toisensa jälkeen. Tämä vain osoittaa, että tulevaisuuden arvioiminen on hyvin vaikeaa varsinkin yhden yrityksen kohdalla pitkälle tulevaisuuteen. On totta, että jos sijoittaja onnistuu tunnistamaan yhtiön, joka on nyt ja tulevaisuudessa loistava ja maksaa vielä tästä kohtuullisen hinnan, on tällaisen sijoituskohteen tulos väkisinkin hyvä pitkällä aikavälillä tapahtuipa markkinoille melkein mitä tahansa. Kuitenkin tällaisen yhtiön löytäminen on erittäin vaikeaa.
Passiivinen indeksisijoittaminen ja sijoittajan apulaiset
Hyttisen kommentti passiivisen indeksisijoittamisen eduista on relevanttia varsinkin piensijoittajia ajatellen. Harvalla piensijoittajalla on tarpeeksi aikaa tutkiakseen yritysten tilinpäätöstietoja ja rakentaakseen analyysia yritysten liiketoiminnan vahvuuksista, heikkouksista ja ulkopuolisista uhkatekijöistä. Näin ollen piensijoittajalle saattakin olla järkevin vaihtoehto osallistua markkinoille kustannustehokkaiden indeksirahastojen kautta. Mikäli yksityissijoittajalla on aikaa keskittyä yksittäisiin yrityksiin, miksei hän keskittyisi pieniin yhtiöihin, joita on helpompi analysoida niiden rakenteen puolesta ja joiden parissa yrityskohtaisella analyysilla voidaan oikeasti saada aikaan hyviä lopputuloksia, koska ammattimaiset analyytikot eivät seuraa näitä niin kutsuttuja nakkikoppeja. Toki sijoittaja ei saa naapurin Peralta ymmärrystä sijoittamalla pieneen tuntemattomaan, mutta laadukkaaseen yhtiöön, joka valmistaa esimerkiksi joitain ihmeen silmänpainemittareita.
Kirjasta herää kysymys tuottotavoitteen osalta: Miksi tavoitella 7,1 % vuosituottoa, kun tähän on päästy jo sijoittamalla suoraan maailman laajuiseen indeksirahastoon? Minkä vuoksi uhrata aikaa yritysten tutkimiseen, jos tuottotavoite on asetettu samalle tai jopa matalammalle tasolle kuin keskimääräinen markkinatuotto? Minun mielestäni käytetystä ajasta pitäisi saada jokin korvaus, ts. korkeampi tuotto. Tai ainakin lähtökohtaisesti pitäisi tavoitella markkinoita parempaa tuottoa. Muuten sijoituskohteiden tutkimisessa ei ole mielestäni mitään mieltä.
Hyttinen mainitsee kirjassa yhdeksi ongelmaksi sijoitusneuvojien roolin sijoitustoiminnassa. Kysymys on kieltämättä hyvin ajankohtainen. Miten voidaan taata, että sijoitusneuvoja ajattelee vain asiakkaan parasta, eikä hänen palkkansa maksavan yrityksen parasta? Mielestäni ei mitenkään, jos asiakas maksaa epäsuorasti palveluista rahastopalkkioiden kautta. Siten IFA-toimijoiden (Independent Financial Advisor) yleistyminen Suomessa olisi erittäin hyvä suuntaus. IFA-mallissa asiakas maksaa suoraan saamistaan neuvoista sijoitusneuvojille. Näin asiakas tietäisi, mikä on palvelun hinta ja ennen kaikkea, mistä palveluista lasku muodostuu.
Ostokohteiden analysointi ja arvonmäärittäminen
Ostokohteiden arvonmäärittelemisen jättäminen kirjassa pienelle huomiolle on hieman outoa. On kiistatonta, että mikään sijoituskohde ei ole hyvä, jos siitä maksaa liian korkean hinnan. Toki jos laatuyhtiö pystyy säilyttämään asemansa markkinoilla ja parantavan merkittävästi vuodesta toiseen tulostaan, niin arvonmäärityksen rooli on matalampi kuin puhtaissa arvo-osakkeissa. Joka tapauksessa korkea ostohinta on aina riski sijoittamisessa, koska silloin ostokohteiden tulee menestyä sijoittajien odotusten mukaan tai jopa paremmin, jotta sijoituskohde on tuottava. Usein laatuyhtiöt pitävät sisällään niin suuret tulevaisuuden odotukset, että niiden liiketoiminnan kehityksen on pakko jatkua virheettömänä myös tulevaisuudessa, jotta sijoituksesta tulee tuottoisa.
Hyttinen mainitsee, että bisnessijoittamisen ytimenä on sijoituskohteen tarkka analysointi. Kuitenkin hän on itse sijoittanut IBM:n osakkeeseen, koska luottaa Buffettin tekemään analyysiin yrityksestä. Minusta tämä on suuressa ristiriidassa sen vaatimuksen kanssa, että jokaisesta sijotuskohteesta pitää muodostaa itse näkemys. Jos et ymmärrä riittävästi yrityksen liiketoimintaa, niin miten voi sijoittaa yritykseen? Tätä seikkaa vasten on merkillistä, että Hyttinen ei mainitse, että esimerkiksi laatuyhtiöihin voidaan sijoittaa kustannnustehokkaiden ETF:ien kautta. Tästä esimerkkinä mainittakoon yhdysvaltalaiset osinkoaristokraatit. Näiden rahastojen kautta voidaan olla mukana hajautetusti ja kustannustehokkaasti laatuyhtiöissä ja omaa analyysia ei tarvitse tehdä lainkaan.
Yhteenveto
Kirja on hyvin kirjoitettu ja vastaa varsinkin pitkäjänteisen laatuyhtiöihin sijoittavan tarpeisiin. Toisaalta kirja ei tuo sijoituskirjallisuuteen perehtyneelle lukijalle juuri uutta tietoa. Varsinkin englanninkielisiin teoksiin tutustuneille kirja tarjoaa hyvin paljon samaa tietoa, mitä aiemmat opukset. Annan kuitenkin ehdottomasti pisteet Hyttiselle sijoituskulttuurin edistämisestä Suomessa, mikä tapahtuu kirja ja kirjoitus kerrallaan. Uskon, että tämäkin kirja tulee löytymään kirjastojen varatuimpien joukosta ja syytä onkin. Aloittelevalle sijoittajalle kirjassa on hyvin tiivistetty viesti – sijoita pitkäjänteisesti siihen mihin uskot ja pidä kustannukset kurissa. Tällä sanomalla menestyy jo lähes 100 prosenttisen varmasti osakemarkkinoilla!
Artikkeli on julkaistu alun perin Sijoittaja.fi-sivuilla 6.11.2014.
