Teknologiayhtiö Teleste saattaa yritysoston kohteena, arvioi sijoituspalvelutalo FIM aamukatsauksessaan.
Mahdollinen kauppa riippuu FIM:n mukaan ennen kaikkea yhtiön pääomistaja EM Groupista, jolla on 23,2 prosentin omistusosuus Telestestä.
Telesten osakkeen arvostus on selvästi edullinen ja siksi kiinnostava yritysostokohde erityisesti vahvasta dollarista nauttiville yrityksille, FIM toteaa. FIM:n tämän vuoden tulosennusteilla laskettu EV/Ebit-kerroin on 9,4 ja P/E-kerroin 11,6. Ensi vuoden ennusteilla EV/Ebit on vain 7,2.
Telesten oman pääoman tuotto on tämän vuoden ennusteilla vajaat 15 prosenttia ja omavaraisuusaste 51 prosenttia.
Mahdollisia yritysostajia FIM:n mukaan saattaisivat olla esimerkiksi Ericsson (joka osti Tandberg TV:n vuonna 2007) sekä yhdysvaltalainen Arris, joka on vienyt markkinaosuutta kilpailijoiltaan Ciscolta sekä pienemmältä Harmonicilta.
Telesten tilauskanta on kehittynyt suotuisasti. Saadut tilaukset vuosineljänneksellä saavuttivat Telesten historian korkeimman tason 56,9 miljoonaa euroa. Tilaukset olivat ennätystasolla ilman Mitron yritysoston vaikutustakin. Teleste uusi ison kolmivuotisen raamisopimuksen Kabel Deutschlandin kanssa. Tilauskantaa kasvattavat nyt Docsis 3.1 version verkkolaitetilaukset.
Myös liikevaihto ja liikevoitto ylittivät selvästi vertailukauden. Liiketulos yli kaksinkertaistui ensimmäisellä kvartaalilla edellisvuoteen verrattuna. Teleste arvioi että vuoden 2015 liikevaihto ja liiketulos ylittävät vuoden 2014 tason.
Toisaalta hyvistä uutisista ja tilauksista huolimatta näkyvyys eteenpäin on heikko. ”Raamisopimukset eivät ole sitovia tilauksia ja varsinainen tilauskanta on hyvin lyhyt antaen vaatimattoman näkyvyyden eteenpäin”, FIM toteaa.
Telestellä on vahva kassavirta ja se on tehnyt yhtiön taseesta ylisuuren. FIM:n mukaan Telesteltä on odotettavissa uusia yritysostoja tai avauksia esimerkiksi Aasian tai USA:n suuntaan.