Indikaattorit

Keskuspankkipomo: USA:n koronnosto mahdollinen jo 2015

Yhdysvaltojen keskuspankkijohtajat haluavat yhä nostaa korkotasoa jo tänä vuonna mikäli maan työmarkkinoiden hyvä vire jatkuu, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Maatalouden ulkopuolisia uusia työpaikkoja syntyi toukokuussa peräti 280 000, mikä on 59 000 työpaikkaa enemmän kuin huhtikuussa. Määrä ylitti selvästi ekonomistien konsensusennusteen, joka oli 220 000 työpaikkaa. Ennusteet vaihtelivat 190 000 ja 289 000 työpaikan välillä. Yhdysvaltain työttömyysaste nousi toukokuussa 5,5 prosenttiin huhtikuun 5,4 prosentista.

Odotettua paremmat työllisyysluvut vahvistivat eilen dollaria suhteessa euroon ja sysäsivät bondikorot nousuun.

”Jos työmarkkinat jatkavat kohentumistaan ja inflaatio-odotukset pysyvät korkealla, arvioin tukevani päätöstä aloittaa rahapolitiikan normalisoiminen myöhemmin tänä vuonna – tämä siitä huolimatta että kasvunäkymien päälle on muodostunut tummia pilviä”, kertoo Yhdysvaltojen keskuspankin New Yorkin pääjohtaja William C. Dudley.

Dudley varoittaa kuitenkin epävarmoista kasvunäkymistä, jotka saattavat hidastaa työmarkkinoiden kehitystä jatkossa.

Fed:n pääjohtaja Janet Yellen sanoi toukokuussa odottavansa yhä korkojen nostoa tänä vuonna jos jenkkitalouden talouskehitys on odotusten mukaista.

Tämän jälkeen julkaistiin Yhdysvaltojen ensimmäisen kvartaalin kasvuluvut, jotka olivat odotuksia heikompia. Maan talouskasvu kääntyi miinusmerkkiseksi bkt:n laskiessa 0,7 prosenttia.

Odotettua heikompi ensimmäisen kvartaalin kasvuluku sai osan asiantuntijoista uskomaan, että Fed tulisi siirtämään koron noston ensi vuodelle.

Mahdollinen koronnosto aiheuttaa sijoittajien keskuudessa epävarmuutta. BlackRockin sijoitusstrategi Russ Koesterich arvioi toukokuussa, että osakemarkkinat sietävät korkojen nousua sitä heikommin mitä korkeammaksi on osakkeiden arvostustaso noussut ennen koron nousua.

Arvostustaso jenkkimarkkinoilla onkin noussut keskimääräistä korkeammaksi, ja yleisen käsityksen mukaan korkea arvostustaso johtuu paitsi jenkkifirmojen vahvasta tuloskehityksestä myös historiallisen alhaisesta korkotasosta.

Koesterichin mukaan koron nousulla olisi negatiivinen vaikutus erityisesti pieniin pörssiyhtiöihin.

Kommentoi
Ylös
>