
Nordea kertoi tänään tuovansa korkotodistuksia pörssikaupankäynnin kohteeksi Nasdaq OMX -kauppapaikassa.
Kaupankäynti aloitetaan kahdella korkotodistuksella kesäkuussa, Nordea kertoo tiedotteessaan. Nordean tavoitteena on tarjota yhä useammalle sijoittajalle mahdollisuus sijoittaa korkotodistuksiin pörssin kautta.
Suomessa Nordea seuraa pohjoismaista suuntausta, jossa korkotodistuksilla käydään aktiivisesti kauppaa paikallisissa pörsseissä. Ruotsissa Nordean liikkeeseen laskemilla korkotodistuksilla on käyty pörssikauppaa vuodesta 2012. Pankki uskoo samanlaiseen kehityksen suuntaan myös Suomessa, jossa korkotodistukseen on voinut tähän asti sijoittaa ainoastaan sen liikkeeseenlaskijan kautta.
Kenelle sopii?
Ruotsissa sijoitustuotteiden markkinat ovat yleisemminkin Nordean mukaan kehittyneemmät kuin Suomessa. ”Siellä yleisen kaupankäynnin kohteena on monipuolisesti eri sijoitustuotteita ja välittäjiä huomattavasti Suomea enemmän. Lisäksi ruotsalaiset sijoittajat käyttävät monipuolisesti eri sijoitustuotteita omissa sijoitussalkuissaan”, pankki toteaa.
Korkotodistukset sopivat Nordean mukaan aktiiviselle sijoittajalle, joka on valmis hyväksymään sen, ettei sijoitus ole nimellispääomaturvattu. ”Sijoittajan ei tarvitse seurata yksittäisten yhtiöiden tilannetta, koska alla olevana riskinä on laajasti hajautetun luottoriski-indeksin kautta 75 tai 100 yhtiötä, joten yksittäisen yhtiön riski jää pieneksi. Sijoittamisessa oleellista on huolehtia sijoitusten riittävästä hajautuksessa eri omaisuuslajeihin”, pankki toteaa.
Mikä on korkotodistus?
Korkotodistus on Nordean liikkeeseenlaskema joukkolaina, jossa on mukana yhden yhtiön luottoriski. Korkotodistuksilla voi sijoittaa myös yhtiöihin, joiden joukkolainoihin ei muuten pääse sijoittamaan. Korkotodistukseen sopii piensijoittajille pienen minimisijoituksen ansiosta. Korkotodistukset voivat olla sidottuja myös tiettyyn indeksiin.
Korkotodistuksen tuotto on sidottu 3 kuukauden Euribor-korkoon, jonka päälle maksetaan kiinteä tuottolisä.
Korkotodistukset eivät ole pääomaturvattuja. Niiden riskiin vaikuttaa korkotodistuksen rakenne sekä ennen kaikkea viiteyhtiöt. Korkotodistukset sisältävät myös Nordea liikkeeseenlaskijariskin.
Korkotodistukset ovat vaihtuvakorkoisia. Korkojen nousu ei siten laske sijoitusten arvoa, kuten tavallisissa kiinteäkorkoisissa joukkolainoissa tai pitkän koron rahastossa.