ETF (Exchange Traded Fund) on rahasto, jonka osuuksilla käydään kauppaa pörssissä samalla tavoin kuin osakkeilla. ETF:ien avulla sijoittajalla on mahdollisuus sijoittaa käytännössä mihin omaisuusluokkaan ja maailmankolkkaan tahansa.
Voit sijoittaa siis osakkeisiin, korkoihin ja raaka-aineisiin niin Euroopassa, Amerikassa kuin Kiinassakin ja tämä onnistuu usein murto-osalla rahastosijoittamisen kuluista. Lisäksi rahastosijoittamista parempi likviditeetti puhuu ETF:iin sijoittamisen puolesta.
Kokosimme sijoittajan muistilistan, jotta jokainen voi löytää itselleen parhaimmat ETF:t. Näiden vinkkien myötä tiedät, mitä ETF-sijoittamisessa on ensiarvoisen tärkeä huomioida. Lisäksi opit, kuinka löydät itsellesi parhaiten sopivat rahastot. Olemme kirjoittaneet aiheesta aiemminkin, tutustu vinkkeihimme täällä.
1. Luo strategia ja noudata sitä
Määritä itsellesi tavoitteet ja suunnitelma, joita sijoittaessasi noudatat. Tämän jälkeen päätöksenteko on entistä helpompaa, kunhan säännöllisesti muistat kirkastaa suunnitelman itsellesi. Kun noudatat asettamiasi tavoitteita, säilyy sijoittamisessasi punainen lanka ja ratkaisut löytyvät vaivattomammin, sillä energiaa ei kulu turhien vaihtoehtojen puntarointiin.
ETF-rahastojen erittäin laaja valikoima tarjoaa vaihtoehdot lähes kaikkiin sijoittajan tarpeisiin. Pääset käsiksi huomattavasti laajempaan tuotevalikoimaan kuin suomalaisten rahastojen avulla. Lisäksi säästät kuluissa yli 1 %:n vuodessa perinteiseen rahastoon verrattuna.
Miten siis muodostat itsellesi strategian ETF-sijoittamiseen? Päätä ensin, mille markkinoille haluat sijoittaa. Pyri ymmärtämään markkinoiden toimintaa, jotta ymmärrät ottaa huomioon myös mahdolliset riskit. Päätä myös, haluatko sijoittaa strategia- vai markkina-arvopainotteiseen indeksiin.
Esimerkki yksinkertaisesta strategiasta
USA:laiset osakkeet | Eurooppalaiset osakkeet | Kehittyvien markkinoiden osakkeet | Valtiolainat | Yrityslainat |
25 % | 25 % | 10 % | 20 % | 20 % |
Mistä sitten ostat haluamasi ETF:t? Lähes kaikki osakevälittäjät tarjoavat mahdollisuuden ETF-kaupankäyntiin, joten käyt ETF:illä kauppaa kotimaisten välittäjien kautta yhtä mutkattomasti kuin kotimaisilla osakkeilla. Etsi sinulle sopivin välittäjä Välittäjävertailutyökalun avulla!
2. Hajauta tehokkaasti
”Don’t put all your eggs in one basket” kuuluu viisas sanonta, jota sijoittajankin on syytä noudattaa. Sijoitussalkun tehokas hajautus on toteutettavissa hajauttamalla sijoitusvarallisuus eri omaisuusluokkiin – osakkeisiin, korkoihin, raaka-aineisiin tai esimerkiksi reaaliomaisuuskohteisiin. Sijoittaja voi minimoida salkun kokonaisarvon heilahtelua hajauttamalla salkkua tehokkaasti toisistaan riippumattomien omaisuusluokkien kesken. ETF-rahastot tarjoavat sijoittajille erittäin hyviä vaihtoehtoja; jo muutamalla fiksusti valitulla ETF:llä saat rakennettua itsellesi hyvin hajautetun ja tehokkaan salkun.
Esimerkiksi maailman osakemarkkinoille sijoittava ETF sisältää noin 2 500 osaketta ja sijoitukset on hajautettu noin 50 eri maahaan. Sen vuosittainen hallinnointikulu on 0,33 %.
3. Huomioi aiheutuvat kulut ja riskit
Sijoittajan on lisäksi huomioitava sijoittamisesta aiheutuvat kulut, vaikka ETF-rahastot ovatkin perinteisiä rahastoja edullisempi ja tuottoisampi sijoitusvaihtoehto. Sijoittajan onneksi ETF:ien palkkiot ovat selvästi matalammat tavallisiin rahastoihin verrattuna. Silti kuluihin kannattaa kiinnittää huomiota: eroja voi olla samoille markkinoillekin sijoittavien rahastojen palkkioissa. Tärkein sijoittajan kulu syntyy kuitenkin ETF-rahaston tuottoerosta indeksiin. Tämä tuottoero sisältää hallinnointipalkkion, arvopaperikaupan kulut ja muut kulut.
Kuluja syntyy lisäksi ETF:iä ostettaessa ja myytäessä. Välittäjiä kilpailuttamalla voi vaikuttaa kuluihin. Valuutanvaihtokulut ovat kaupanteossa ajankohtaisia silloin, kun rahaston noteerausvaluutta ei ole euro.
Alla olevasta taulukosta näkee, että 14 vuodessa 10.000 euron alkupääoman ja 100 €/kk säästävä häviää 12 137 euroa, jos kulut ovat 2 % verrattuna kuluttomaan sijoitusvaihtoehtoon.
ETF-sijoittamisen riskit eivät ole perinteiseen rahastoon sijoittamista korkeampia. Kuten aina sijoittamisessa, markkinoilla tapahtuvat muutokset vaikuttavat: mikäli sijoituskohteiden arvo laskee, laskee myös ETF:n arvo. Laaja-alaisesti sijoittavilla rahastoilla arvon heilahtelu on todennäköisesti vähäisempää kuin yksittäiseen maahan tai toimialaan sijoittavalla ETF:llä. Sijoitukset ovat kuitenkin hajautettu useisiin kohteisiin, mikä pienentää yksittäisiin sijoituskohteisiin liittyvää riskiä. Vaikka markkinoilla on valuuttakurssimuutosten suhteen eliminoituja vaihtoehtoja, voivat muut euroalueen ulkopuolelle sijoittavat ETF:t altistua valuuttakurssien heilahteluille.
Huom! Liikkeeseenlaskijariskiä ETF:issä ei ole, kuten ei ole perinteisissä rahastoissakaan.
4. Muista sijoitustesi verotus
ETF-sijoittaja maksaa pääomaveron ETF:stä saamastaan tuotosta ja osuuksien myynnistä saamistaan myyntivoitoista. Ulkomaalaiset arvopaperit tuovat verotukseen oman lisänsä. ETF:t, jotka eivät jaa tuotto-osuuksia, ovat suomalaiselle sijoittajalle veronäkökulmasta yksinkertaisimpia.
Mikäli sijoittaja on verovelvollinen Suomessa, verotetaan hänen myyntivoittonsa myös kotimaassa. Suomessa toimivaa välittäjää käytettäessä kauppatietojen pitäisi kulkeutua suoraan verottajalle ja automaattisesti esitäytettyyn veroilmoitukseen. Sijoittajana vastaat siis veroilmoituksen tarkistamisesta ja mahdollisista korjauksista. Voit lukea verotuksesta lisää täällä.
5. Hyödynnä ETF-valintatyökalua ja löydä vinkit ETF-poiminnoista!
Parhaimman ETF-rahaston valinta ilman oikeita työkaluja on vaikeaa ja vie paljon aikaa. Sijoittaja.fi:n ETF-valintatyökalun avulla tehokkaimman ETF:n valinta on nopeaa ja helppoa.
Mitä korkeammat Sijoittaja.fi:n tehokkuuspisteet ETF saa, sitä parempi rahasto on muihin vastaaviin verrattuna. Työkalumme listaa vain tehokkaimmat ETF:t. ETF on tehokas, kun sen kaupankäynnistä ja omistamisesta aiheutuvat kulut ovat matalat.
Voit tutustua ETF-valintatyökalumme toimintaan ja pisteytykseen paremmin täällä.
Sijoittaja.fi:n ETF-poiminnoista löydät alan ajankohtaisimmat ETF-päivitykset ja vinkkejä markkinoiden kuumimpien trendien seuraamiseen.
Artikkeli on julkaistu alun perin Sijoittaja.fi-sivuilla 24.9.2015.