Sijoittamiseen ja varainhoitoon keskittyvä Evli on listautumassa Helsingin pörssin päälistalle. Sijoittajaa listautumisessa kiinnostaa ennen kaikkea listautumishinta.
Evli on sijoittamiseen erikoistunut aito yksityispankki, joka tarjoaa yksityishenkilöille, yrityksille ja instituutioille asiakaspalvelua sijoittamisessa ja varainhoidossa. Liiketoiminnan ytimen muodostavat varainhoito-, pääomamarkkinat ja corporate finance -palvelut. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tukholmassa ja Moskovassa.
Merkintäanti on alkanut 16.11 ja päättyy viimeistään 25.11. Antihinta on 6,75 euroa osakkeelta, ja annissa tarjotaan yhteensä enintään 2,1 miljoonaa osaketta. Yhtiön osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin pörssilistalla odotetaan alkavan arviolta 2.12.2015.
Yleisöannin merkintäaika alkaa 16.11.2015 kello 9.00 ja päättyy viimeistään 25.11.2015 kello 12.00, ellei merkintäaikaa pidennetä. Nordea arvioi aamukatsauksessaan, että tällä hinnalla yhtiön arvoksi annin jälkeen muodostuu noin 157 miljoonaa euroa.
Evlin mukaan listautumisannin tarkoituksena on vahvistaa yhtiön pääomapohjaa ja edistää yhtiön strategian mukaista kasvua ja toiminnan laajentamista.
”Listautumisannin avulla kasvatetaan lisäksi Yhtiön osakkeenomistajien määrää ja yleisön Yhtiötä kohtaan kokemaa kiinnostusta, parannetaan Yhtiön tunnettuutta, hankitaan Yhtiölle pääsy pääomamarkkinoille ja lisätään Yhtiön osakkeiden likviditeettiä. Listautumisannin myötä osakkeita voidaan myös tehokkaammin käyttää Yhtiön henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa sekä maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa tai –järjestelyissä”, Evli toteaa.
Varoilla on tarkoitus vahvistaa pääomapohjaa, mutta Nordean mukaan varojen sijaan itse pörssiin pääseminen lienee pääasia. ”Tähän viittaa mm. annin koko, sillä uudet osakkeet vastaavat korkeintaan noin 9 % koko yhtiöstä. EVLI voikin jatkossa tehdä yrityskauppoja helpommin ja maksaa omilla osakkeilla, kun ne ovat pörssissä”, pankki toteaa.
Nordean mukaan listautumisen hinnoittelu vaikuttaa kohtuulliselta.
”EVLI:lle ei löydy tulosennusteita, mutta jos viime vuoden lukuja tarkastellaan, vaikuttaa annin hinnoittelu kohtuulliselta suhteessa vastaaviin pörssilistattuihin toimijoihin, eli Taaleritehdas, eQ ja United Bankers. EVLI:n P/E-luku viime vuoden tiedoilla on näitä hieman edullisempi, mutta toisaalta mm. oman pääoman tuotto on vertailuyhtiöiden keskimäärää hieman matalampi.”
Konkarisijoittajat Kim ja Tom Lindström eivät pidä listautumishintaa halpana.
”Osake ei ole hinnoiteltu erityisen edullisesti, mutta toisaalta yhtiön pääasiallinen liiketoiminta-alue varainhoito on voimakkaasti kasvava pitkällä aikavälillä ja hallinnoitu varallisuus riittävän suuri, jotta kannattavuus olisi varsin hyvä. Yhtiön osingonmaksukyky on siten myös vakaammalla pohjalla kuin muilla viime aikojen listautujilla”, Lindströmit toteavat Nordnetblogissa.
Varainhoitotoiminnan kaikkein tärkein ominaisuus on skaalautumisen etu, mistä Evli hyötyy.
”Hoidossa olevien varojen kasvattaminen on erittäin kannattavaa, koska sen vaikutus kiinteisiin kuluihin on vähäinen. Miljardirahaston hoitaminen ei vaadi kovinkaan paljon enemmän työtä kuin 10 miljoonan euron rahaston hoitaminen, mutta tuotot ovat luonnollisesti eri luokkaa. Evli on onnistunut saavuttamaan sellaisen kriittisen massan, että erittäin hyvä kannattavuus on ainakin normaalioloissa taattu”, Lindströmit toteavat.