Makrotalous

Onko Suomen julkinen velka sittenkään mikään ongelma? Katso yllättävä tilasto

Suomen bruttovelka suhteessa bruttokansantuotteeseen hätyyttelee jo EU-sääntöjen ylärajaa.

Tilanne näyttää kuitenkin tyystin toiselta, kun tarkasteluun otetaan mukaan julkisen sektorin varallisuus.

Suomen talouspoliittisessa keskustelussa on korostetusti viime aikoina ollut esillä Suomen julkisen talouden nopea velkaantuminen. Erityisesti on kiinnitetty huomiota julkisen velan kasvuun suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen julkisen sektorin bruttovelka on juuri ylittämässä EU sääntöjen 60 prosentin rajan.

Kun julkisuudessa puhutaan julkisen sektorin velasta on yleensä kyse nimenomaan bruttovelasta, ei nettovelasta.

Velkakeskustelussa tuppaa unohtumaan yllättävä tosiasia. Suomella on velkojen lisäksi myös runsaasti omaisuutta. Nettovelka ottaa huomioon tämän, eli se on bruttovelan ja finanssivarallisuuden erotus.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Roope Uusitalo julkaisi Akateemisessa talousblogissa mielenkiintoisen taulukon.

Taulukon mukaan Suomen nettovelka IMF:n tietokannassa on vertailumaista seitsemänneksi alhaisin. Kaikkein alhaisin nettovelka suhteessa BKT:een on Norjassa ja korkein se on Kreikassa.

Julkisen velan vastineeksi julkisella sektorilla on melkoinen määrä varallisuutta,  pääosin eläkerahastoissa, Uusitalo kirjoittaa.

Suomen julkisen sektorin nettovelka  oli IMF:n mukaan viime vuoden lopussa negatiivinen noin -50 prosenttia BKT:sta. “Jos EU velkarajat olisi kiinnitetty nettovelkaan, ei Suomella olisi julkisen sektorin velkaantumisen kanssa ongelmia pitkään aikaan. Suomen julkisella sektorilla on nettovelkaa vähemmän kuin millään muulla EU-maalla”, Uusitalo toteaa.

EU:n velkarajat on kuitenkin sidottu bruttovelkaan, mikä Uusitalon mukaan luultavasti johtuu varallisuuden vaikeasta arvottamisesta.

Nettovelkaan sidottu velkaraja olisi Suomen kannalta bruttovelkarajaa fiksumpi vaihtoehto, professori päättelee.

On tosin muistettava, että julkisen sektorin velkaantumisessa huolta on aiheuttanut velkaantumisen muutos ei niinkään sen nykytaso.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Avatar

    ValonSoturi

    12.11.2015 at 03:46

    Miten eläkerahastot voidaan lukea valtion omaisuudeksi, koska sitähän ne eivät oikeasti ole?

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös