Rahastotietoa

HS: Kapitalisaatiosopimus menettänyt rajusti suosiotaan

Kapitalisaatiosopimuksia myytiin vuonna 2014 kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Kapitalisaatiosopimus eli niin sanottu vakuutuskuori on pankkien ja henkivakuutusyhtiöiden tarjoama sijoitusmuoto yksityishenkilöille tai yrityksille. Asiakas omistaa kapitalisaatiosopimuksen, jonka arvo on sidottu valittujen sijoitusten arvonkehitykseen.

Kaikki sopimuksen sijoitukset ovat sopimuksen tarjoajan omistuksessa, mutta kuitenkin muista varoista eriytettyjä niin sanotussa ”kuoressa” ja asiakkaalle korvamerkittyjä.

Kapitalisaatiosopimuksia myytiin Helsingin Sanomien mukaan viime vuonna 13 491 kappaletta.

Erityisesti Nordea ja henkivakuutusyhtiö Mandatum Life ovat myyneet viime vuosina hyvin aktiivisesti kapitalisaatiosopimuksia yksityisasiakkailleen.

Kapitalisaatiosopimusten suosio on perustunut ennen kaikkea niiden tuomaan verohyötyyn.

Sijoituskohteiden muuttamisista sopimuksen sisällä ei tarvitse erikseen ilmoittaa verottajalle ja syntyneet voitot verotetaan luovutusvoittona vasta, kun sopimuksesta aletaan nostaa tuottoa.

Sopimuksen sisällä ”kuoressa” olevia sijoituskohteita voi siis vaihtaa toisiin sijoituskohteisiin ilman velvoitetta maksaa pääomaveroa. Vero maksetaan vasta kun kuoresta otetaan varoja ulos. Sijoitussalkun allokaation ja rakenteen muutokset voidaan tehdä verovapaasti.

Kapitalisaatiosopimus poikkeaa muista vakuutusyhtiön tarjoamista tuotteista (esimerkiksi säästö- tai sijoitusvakuutuksista) siinä, että kapitalisaatiosopimuksen perusteella ei vakuuteta ketään. Kapitalisaatiosopimus on aina määräaikainen, koska ei ole mitään vakuutustapahtumaa, joka muutoin päättäisi sopimuksen.

Helsingin Sanomien mukaan aktiivisesti varojaan harvoin sijoittavalle asiakkaalle sopimuksesta ei ole mitään hyötyä, mutta maksettavaksi tulevat pankin perimät palkkiot sopimuksen hoidosta.

HS:n mukaan myös sijoitusten hajauttaminen voi olla huomattavasti edullisempaa suoralla sijoituksella esimerkiksi yhdistelmärahastoon.

Kapitalisaatiosopimus on myös perintötilanteessa epäedullinen. HS:n mukaan perinnön saaja joutuu maksamaan sopimuksen arvosta normaalin perintöveron ja lisäksi sopimuksen arvonnoususta pääomatuloveroa silloin kuin sopimus erääntyy.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös