Makrotalous

Suomen pääomakanta laskee – ”historiallinen käänne”

Kotimaiset yritykset jakavat osinkoja mutta eivät investoi. Suomen Pankin ekonomistit varoittavat vaikutuksista.

Suomen investointiaste on jäänyt finanssikriisin jälkeen kehittyneissä maissa matalaksi, ja Suomessa investoinnit tuotannolliseen pääomaan eivät ole riittäneet kattamaan edes pääoman kulumista, toteavat Suomen Pankin ekonomisti Juha Itkonen ja vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti artikkelissaan.

”Tuotannollisen pääomakannan supistuminen heikentää talouden tuotantopotentiaalia lähitulevaisuudessa”, ekonomistit varoittavat.

Itkosen ja Mäki-Fräntin mukaan Suomessa viime vuosina tapahtunut pääomakannan kääntyminen laskuun on historiallinen käänne.

”Sotien jälkeen aina 1980-luvulle asti Suomessa rahoitettiin talouden pääomavaltaistumista yksityisestä kulutuksesta tinkimällä. Vielä ennen vuotta 2009 pääomakannan kehitystä tuki voimakkaasti aineettomien investointien kasvu, varsinkin ICT-sektorilla. Sen jälkeen pääomakanta on alkanut sopeutua supistuvan työvoiman, hidastuneen tuottavuuskasvun ja heikentyneiden kasvunäkymien ympäristöön.”

Palvelujen, varsinkin julkisten, osuus tuotannosta on kasvanut ja teollisuuden osuus supistunut. Ekonomistien mukaan toimialakohtaisen jaottelun mukaan pääomakanta onkin supistunut selvästi voimakkaimmin tehdasteollisuudessa.

”Kannattavien investointimahdollisuuksien puuttuessa yritykset ovat maksaneet verrattain suuria osinkoja siitä huolimatta, että liikevoitot ovat supistuneet.”

Osingonjakosuhde onkin kasvanut tasaisesti. Ekonomistien mukaan yritysten sisällä pidettyjen voittovarojen määrä on vastaavasti supistunut. ”Yritysten vahvasta osinkovirrasta päätellen yritysten investointeja on rahoitustekijöiden sijaan jarruttanut muut tekijät kuten investointien heikot tuotto-odotukset”, ekonomistit päättelevät.

Investoimisen houkuttelevuutta vähentää ekonomistien näkemyksen mukaan osaltaan investointitavaroiden korkea hinta. ”Suomessa investointihyödykkeet ovat euroalueen kalleimpia, ja suhteessa euroalueen keskiarvoon niiden hinnat ovat nousseet tuntuvasti viime vuosina.”

investoinnit-hintatasoindeksi-022016

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös