Kehittyvät osakemarkkinat ovat tuottaneet tänä vuonna euroissa mitattuna 12,6 prosenttia. Samaan aikaan USA:ssa nousu on ollut vain 5,4 prosenttia ja Euroopassa kurssit ovat puolestaan laskeneet reilun prosentin.
Taalerin salkunhoitajan, Visa Mannisen mukaan Brasilia johtaa nousutilastoa huimalla 64 prosentin nousulla, ja Venäjä tulee isommista markkinoista kakkosena sekin 27 prosentin nousulla.
Etenkin alkuvuoden uutisvirran perusteella harva varmaan olisi uskonut näin koviin tuottolukuihin”, Manninen toteaa.
Kehittyville markkinoille on jälleen alkanut virrata pääomia. ”Kun tarkastelee kehittyvien markkinoiden osakerahastojen rahavirtoja, vuosina 2013-2015 virta oli 800 mrd USD kehittyvien markkinoiden tappioksi. 2016 virta on kääntynyt vasta 150 mrd USD kehittyvien markkinoiden eduksi. Matkaa aiemman kaltaisiin ylipainoihin on siis vielä runsaasti. Muutos on kuitenkin selvä.”
Mikä on saanut pääomat virtaamaan kehittyville markkinoille?
Salkunhoitajan vastaus on selvä: ”Negatiiviset korot ja melko korkeat osakemarkkinoiden arvostuskertoimet yhdistettynä vaatimattomaan tuloskasvuun ovat saaneet sijoittajat etsimään korkeampituottoisia sijoituskohteita.”
Kehittyvillä markkinoilla tuottomahdollisuudet ovat jatkossakin houkuttelevia, Manninen uskoo.
”Kehittyvien markkinoiden valtion velkakirjatuotteet tarjoavat 5-6 % tuottotasoa paikallisessa valuutassa ja yli 3 % kovissa valuutoissa, eikä ole ihme, että sijoitusluokka on imenyt rutkasi sijoituksia alkuvuonna. Kehittyvien osakemarkkinoiden arvostuskertoimet ovat taas toisaalta 17 % ja 27 % alle Euroopan ja USA:n arvostuskertoimien. Myös valuutoissa on edelleen vahvistumismahdollisuuksia. Kun JP Morganin kehittyvien talouksien valuuttaindeksi laski 42 % vuosina 2011-2015, on se nyt vahvistunut vasta 8 % pohjiltaan.”