Suomen tulonjaossa ei oteta riittävästi huomioon yksilöiden ja yritysten välisiä tuottavuuseroja, väittää kasvuyrittäjä.
Suomen tulonjaossa ei oteta riittävästi huomioon yksilöiden ja yritysten välisiä tuottavuuseroja, väittää kasvuyrittäjä.
Suomi on tulonjaossa teollistuneiden OECD-maiden seitsemänneksi tasa-arvoisin maa.
”Valtaosassa edellämme olevia maita työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa. Kun OECD-maiden kymmenen prosentin tulokärki ansaitsee keskimäärin 9,6-kertaa enemmän kuin alin kymmenen prosenttia, Suomessa vastaava ylin kymmenes ansaitsee 5,5-kertaisesti”, yli kymmenen kertaa palkittu kasvuyrittäjä Kim Väisänen toteaa ajatushautomo Liberan artikkelissaan.
Tulojen tasauksesta on Suomessa tullut Väisäsen mukaan pakkomielle. Suomalaisen tulonjakopolitiikan on se, ettei tulojakoa pyritä tekemään pelkästään akselilla työtön-työssäkäyvä tai työkykyinen-työkyvytön vaan se on ulotettu konsensuspolitiikan hengessä tehtäväksi myös kaikkien työntekijöiden ja yritysten välille.
Väisäsen mukaan on ongelma, ettei esimerkiksi palkoista päätettäessä tupo- ja liittokierroksella oteta lainkaan huomioon yritysten ja yksilöiden välisiä tuottavuuseroja. ”Kun neuvotteluissa on päädytty viiden prosentin palkankorotustasoon, on se pitänyt jakaa yhtäläisesti niin hyville kuin huonoillekin työntekijöille. Hyvä on saanut liian vähän, huono liian paljon.”
Ongelmaksi Väisänen näkee myös Suomen korkean työttömyysturvan.
OECD:n mukaan Suomi sijoittui toiseksi kun verrattiin tulotasoa työttömyyden alkamisen jälkeen. Perheellisen pitkäaikaistyöttömän tulotaso oli 80 prosenttia keskivertopalkasta kun kaikki tulonsiirrot otettiin huomioon. ”On väärin väittää, että pitkäaikaisesta työttömyydestä palkitaan, mutta tulonjakomielessä kompensaatiotaso Suomessa on varsin korkea. Ajatuksellisesti työttömän tulee siis saada tulonsiirtojen jälkeen lähes sama elintaso kuin työssäkäyvän”, kasvuyrittäjä tuumaa.
Korkea työttömyysturva haittaa Väisäsen mukaan työllistymistä varsinkin matalapalkka-aloille, erityisesti työttömyyden pitkittyessä.
”Pudotaan siis syvälle kovasti mainostettuun kannustinloukkuun. Työhön palaamisen marginaalivero nousee herkästi 80%:iin, tai jopa sen yli. Täten tehokas tulojenjako tulonsiirtojen muodossa kääntyy alkuperäistä ajatusta vastaan – työnteko on taloudellisessa mielessä täysin kannattamatonta. Siirryttäessä tukiviidakon keskeltä matalapalkkatyöhön, käteen jäävä efektiivinen tuntipalkka jää helposti muutamaan euroon tunnissa.”
