Elinkeinoelämän keskusliitto on ilmoittanut irtisanovansa suomalaisten työehtoja määrittävät keskusjärjestösopimukset. Työntekijäpuoli syyttää työnantajia sodan lietsomisesta. Todellisuudessa palkansaajajohtajat pelkäävät vain oman valtansa menettämistä.
Kirjoitimme Heikki Pursiaisen kanssa toista vuotta sitten pamfletin Edelleen umpikujassa – aika on ajanut työnantajajärjestöjenkin ohi Keskeinen havaintomme oli, että globaalissa taloudessa työmarkkinoiden keskusohjaus on muuttunut kilpailuedusta kilpailuhaitaksi.
Keskusjärjestöt ovat kaiken aikaa jarruttaneet päätösvallan siirtämistä liitto- ja työpaikkatasolle. Palkansaajajohtajat nostaneet isoja palkkoja ja istuneet suurissa pöydissä. Saavutetuista eduista ei helpolla luovuta. Kaikkein vaikeinta olisi luovuttaa valtaa jäsenistölle.
Palkansaajien keskusjärjestöt kuten SAK ovat nauttineet vuosikymmeniä erivapauksista kuten verottomuudesta. Suomen suurin veroparatiisi sijaitsee tunnetusti Hakaniemessä. SAK vaatii suureen ääneen avoimuutta ja veronkierron kitkemistä, mutta salaa omat sijoituksensa, verottomat tuotot ja kaikki tilinpäätöstietonsa kansalaisilta.
Palkansaajien keskusjärjestöjohtajat tuovat mieleen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean, jonka jäsenet elivät omassa todellisuudessaan kaukana työläisten arkimurheista. Kaikkein pienituloisimpia julkisuudessa puolustava palvelualojen PAM:n johtaja Ann-Selin näkee jo painajaisia ajatuksesta, että hän menettäisi valtansa ja 15 000 euron kuukausipalkkansa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puhui pehmeitä Ylen Ykkösaamun haastattelussa. Rinteen mielestä asioista voidaan sopia vain keskusjärjestötasolla. Se kuulostaa neuvostoliittolaiselta ajattelulta.
Rinne pelkää työmarkkinoiden pelisääntöjen romuttuvan ja ennakoi lakkoaaltoa. Oma poliittinen valta kiinnostaa Rinnettä enemmän kuin aito liitto- ja yritystason sopiminen, jossa työntekijät saisivat enemmän päätösvaltaa. Sota- ja lakkopuheilla kelpaa houkutella perussuomalaisiin pettyneitä äänestäjiä takaisin SDP:n taakse.
Suomalainen keskusjärjestövalta ja työmarkkinasopimusten yleissitovuus ovat poikkeusilmiö maailmassa. Kun kilpailulaki tuli voimaan 30 vuotta sitten, lain tarkoituksena oli taata reilu kilpailu ja purkaa kilpailun esteitä. Ammattijärjestöt ja maataloustuottajat onnistuivat SDP:n ja keskustan tuella lobbaamaan lakiin pykälän, jonka mukaan kilpailulaki ei koskenut työmarkkinoita eikä maataloutta.
Suomessa on nyt aika siirtyä samankaltaisiin työmarkkinoihin kuin keskeisissä kilpailijamaissa ja tuoda markkinatalous myös työmarkkinoille.
Suomi menestyy vain, jos työmarkkinoilla osataan ottaa huomioon jokaiseen alaan liittyvät erityispiirteet. Samalla työntekijöille on annettava valtaa ja vastuuta siitä, kuinka yritykset löytävät itse parhaat keinot kilpailukykynsä varmistamiseen. Keskusohjauksella se ei onnistu.
Artikkeli on alunperin julkaistu Talouden tulkki -sivustolla 18.2.2017.
