Sijoittajat pelkäävät katastrofia

Skew-indeksin kehitys kertoo sijoittajien pelkäävän aiempaa enemmän osakemarkkinoiden romahdusta.
SKEW-indeksi pelkokerroin osakemarkkinat SKEW-indeksi pelkokerroin osakemarkkinat

Maailman tärkeimmät osakekurssit ovat nousseet reippaasti viime aikoina. Esimerkiksi S&P 500 indeksi on noussut vuodessa yli 20 prosenttia, Nasdaq lähes 30 prosenttia. Euroopassakin Euro Stoxx 50 -indeksi on kivunnut lähes 14 prosenttia.

Kurssinousu sai lisää ilmaa siipiensä alle Donald Trumpin presidentinvaalien yllätysvoiton jälkeen vaikka etukäteen oli arvioitu Trumpin valinnan syöksevän kurssit laskuun.

Myös sijoittajien pelkokertoimena tunnettu VIX-indeksi on laskenut reippaasti kriisivuoden 2008 korkeista lukemista.

VIX-indeksi pelkokerroin

VIX-indeksi lasketaan Chicagon johdannaispörssin optioiden hintatason perusteella, ja se mittaa osakemarkkinoiden käsitystä siitä, miten paljon osakkeiden hinnat vaihtelevat. VIX indeksin lasku merkitsee, että sijoittajat odottavat pörssin volatiliteetin laskevan ja nousu merkitsee odotuksien volatiliteetista kasvavan. Yleensä osakkeet nousevat silloin, kun VIX indeksi laskee.

VIX-kertoimen ja kurssinousun perusteella sijoittajat siis vaikuttavat olevan varsin luottavaisia yritysten tulosnäkymien ja makrotalouden tunnelmien suhteen.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Evlin pääekonomisti Valtteri Ahti kiinnittää artikkelissaan VIX-indeksin lisäksi huomiota toiseen markkinoiden hermostuneisuutta kuvaavaan mittariin, nimittäin Skew-indeksiin.

Skew-indeksi kertoo osaketuottojakauman vinoudesta. Se siis kertoo kuinka suureksi sijoittajat arvioi katastrofi- tai niin sanotun ”häntäriskin”. Häntäriskin todennäköisyys lasketaan johdannaisista, jotka tuottavat voittoja, mikäli osakemarkkinat romahtavat esimerkiksi 20 prosenttia.

Skew-indeksi on noussut selvästi viime lokakuusta.

”Tyypillisesti markkina arvioi häntäriskin (20 % pudotus) olevan noin 3,5-5 prosenttia. Nyt Skew-indeksin antama todennäköisyys 20 prosentin laskulle on noin 12 prosenttia”, Ahti toteaa.

SKEW-indeksi pelkokerroin osakemarkkinat

Vaikka Trumpin presidenttiyden aikana osakemarkkinoiden volatiliteetti ja VIX-indeksi on ollut minimaalista, on häntäriskin todennäköisyys noussut rajusti ja siltä suojautuminen on siis suhteellisen kallista tällä hetkellä, Ahti toteaa.

”Markkina ei siis välttämättä ole niin passiivinen Trumpin suhteen kun voisi äkkiseltään päätellä”, pääekonomisti tulkitsee.

Ahtin mukaan asiaa monimutkaistaa se, että volatiliteetin laskun johdosta optiot ovat kauttaaltaan halpoja. ”Eli häntäriskioptiot ovat suhteellisesti mutta eivät absoluuttisesti kalliita. On myös mahdollista, että häntäriskioptioita ostetaan paljon, koska volatiliteetin myyminen on suosiossa instituutiosijoittajien keskuudessa. Tätä hypoteesia tukee mm. se, että VIX-indeksi futuureja on myyty ennätysmäärä.”

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Fortum petti odotukset, osinkoyllätys ei riittänyt markkinoille

Seuraava artikkeli
Inderes Sauli Vilén video

Osakkeiden arvostustaso huolettaa Inderesin pääanalyytikkoa - katso video