Suomella on edessään vielä vaikeita päätöksiä, sillä julkisen talouden kestävyysvaje ei jo päätetyillä säästöillä korjaannu, väittää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja.
Hyvät uutiset Suomen piristyneestä talouskasvusta ja työllisyyden noususta voivat johtaa virheelliseen päätelmään, että vaikeita asioita ei enää ole edessä, varoittaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä Helsingin Sanomien vieraskynässä.
”Hallitus on päättänyt neljän miljardin euron säästötoimista, mutta niiden jälkeenkin julkisen talouden kestävyysvaje on 2,5–3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Onnistuessaan sote-uudistus pienentäisi vajetta 1,5 prosenttiyksikköä. Jos loput tavoitteesta halutaan saavuttaa nostamalla työllisyysastetta, sen tulisi kohota 73–74 prosenttiin”, Vihriälä laskee.
Kestävyysvaje kuvaa julkisen talouden velkaantumista julkisten menojen kasvaessa väestön ikääntymisen takia. Suurten ikäluokkien ikääntyminen on Suomessa johtanut tilanteeseen, jossa työikäinen väestö ei pysty verotuloillaan kattamaan kasvavaa hoivan tarvetta.
Kestävyysvaje syntyy, kun julkisten menojen arvioidaan pitkällä aikavälillä ylittävän julkiset tulot. Kestävyysvaje kertoo, kuinka paljon julkista taloutta tulisi sopeuttaa, jotta julkinen talous olisi pitkän aikavalin tasapainossa ilman, että tulevaisuudessa veroastetta nostetaan, palveluita heikennetään tai velkaantumista kasvatetaan.
Julkisten menojen osuus BKT:sta on Suomessa noin 58 prosenttia, ja se nousee korkeammaksi kuin missään muussa EU-maassa.
Lähde: Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Ongelma on siinä että Sote-säästöjen määrä on selvillä vasta vuosien kuluttua. Vihriälän mukaan kestävyysvajeen umpeen kurominen edellyttäisi huomattavan korkeaa työllisyysastetta. Riittävän korkean työllisyysasteen saavuttaminen vaikuttaa kuitenkin haastavalta.
Vihriälän mukaan hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta on ehdoton minimi, jos kestävyysvaje halutaan kuroa umpeen ilman uusia säästöjä tai veronkorotuksia. Työllisyysaste noussee kuitenkin vain hieman yli 70 prosenttiin vaalikauden lopulla, Vihriälä ennustaa.
Riittävän työllisyysasteen saavuttaminen edellyttäisi Vihriälän mukaan kahta asiaa.
Ensinnäkin Suomen kustannuskilpailukyvyn pitäisi nousta riittävästi jotta työvoiman kysyntä jatkaisi reipasta kasvuaan. Kustannuskilpailukyvyn parantuminen edellyttää, että palkkatason nousu pysyy vielä usean vuoden ajan kilpailijamaita hitaampana. ”Esille pulpahtaneiden palkankorotusvaatimusten toteutuminen vaarantaisi tämän ja samalla työllisyyden paranemisen”, Vihriälä varoittaa.
Toinen edellytys liittyy puolestaan työn tarjontaan.
Vihriälän mukaan 72 prosentin työllisyystavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan työn tarjonnan lisäystä ja/tai rakennetyöttömyyden alenemista vähintään 30 000–40 000 työpaikan verran. Tarvitaan lisää toimia, jotka tukevat ja kannustavat ihmisiä siirtymään avautuviin työpaikkoihin, Vihriälä toteaa.
Lisäksi pitäisi Vihriälän mukaan parantaa työn tuottavuutta.
”Vuonna 2016 asukasta kohti laskettu bruttokansantuote oli noin 8 prosenttia pienempi kuin vuonna 2008. Valtaosa erosta johtui väestökehityksestä: väestö kasvoi, mutta työikäinen väestö supistui. Loppu johtui työllisyysasteen laskusta. Tuottavuus ei noussut lainkaan kahdeksaan vuoteen, vaikka 2000-luvun alun kasvuvauhti olisi merkinnyt tuottavuudessa 15 prosentin nousua”
Hankaluus on siinä, ettei hallitus voi vaikuttaa työn tuottavuuteen kovinkaan nopeasti. Vihriälän mukaan hallitus voi lähinnä tukea kilpailua sekä lisätä koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta.
Edessä on siis väistämättä lisäleikkauksia, Vihriälä ennustaa.
”Jos uudistuspolitiikan rajat on todella saavutettu, julkisen talouden lisäsopeutukset ovat ainoa vastuullinen vaihtoehto. Kun nyt elämme noususuhdannetta, lisäsopeutukset olisi hyvä aloittaa vuoden 2018 budjetissa.”
