Alkuvuonna euroalueen osakkeet ovatkin menestyneet yhdysvaltalaisia osakkeita paremmin. Syitä euroalueen hyvään vireeseen on kolme.
Taustalla on ensinnäkin poliittisten riskien hälveneminen esimerkiksi Ranskan presidentinvaalien lopputuloksen vuoksi.
Sijoittamien kannalta on ollut kuitenkin tärkeämpää yritysten tuloskasvu, arvioi Taalerin päästrategi Tuomas Komulainen Taalerin markkinakatsauksessa.
”1Q 2017 aikana eurooppalaisten yhtiöiden tulokset kasvoivat n. 15 – 20 % viime vuodesta, kun analyytikot odottivat nyt jo raportoineiden yhtiöiden osalta n. 0 % tuloskasvua. (Huom. Euroopassa osa yrityksistä raportoi vain kaksi kertaa vuodessa). Koko vuoden 2017 tuloskasvuodotus on Euroopassa nyt n. 14 %, kun vuoden alussa analyytikot odottivat n. 10 % tuloskasvua. Euroopassa tuloskasvu on nyt odotettuakin kovempaa”, Komulainen kiteyttää.
Kolmas yhteisalueen osakemarkkinoita tukeva tekijä on talouskasvu, mikä on Komulaisen mukaan ylittänyt kaikki odotukset jo lähes puolen vuoden ajan. ”Käytännössä kaikki indikaattorit puhuvat sen puolesta, että euroalueen talouskasvu tulee olemaan hyvällä n. 2-3 % tasolla koko tämän vuoden ajan. Tämä tukee yritysten tuloskasvun jatkumista myös loppuvuonna.”
Taaleri nostaa esiin kolme houkuttelevaa sijoitusteemaa euroalueella: teknologiayhtiöt Saksassa, pankit ja pienyhtiöt nousussa euroalueella.
Komulaisen mukaan saksalaisilla teknologiayhtiöillä on selvästi alhaisempi arvostus kuin verrokkiyhtiöillä Yhdysvalloissa. ”Lisäksi teknologiayhtiöiden tuloskasvu on ollut viime ja tämän vuoden aikana erityisen nopeaa. Lisäksi Saksaan ja erityisesti Berliinin alueelle on noussut viime vuosina klusteri teknologiayhtiöitä, joiden menestys ruokkii itse itseään”, päästrategi toteaa.
Talous- ja tuloskasvu sekä poliittisten riskien hälveneminen tukee Komulaisen mukaan ennen kaikkea pienyhtiöitä.
Euroalueen pankkisektori saattaa puolestaan saada tukea EKP:n valtionlainojen osto-ohjelman loppumisesta tulevina vuosina.
Komulaisen mukaan Yhdysvalloissa pankkien ja varsinkin alueellisten pankkien osakkeet ovat nousseet rajusti keskuspankin osto-ohjelman lopettamisen jälkeen. ”On hyvin mahdollista, että euroalueella tullaan näkemään sama seuraavien kahden kolmen vuoden aikana, toki maltillisempana. Tämä kaikki tukisi pankkeja euroalueella.”