Akateeminen sijoitustutkimus on vyöryttänyt massiivisen määrän aineistoa osoittaakseen, että markkinoiden voittaminen onnistuu vain onnella tai riskinotolla. Markkinoiden ylittävää riskikorjattua tuottoa on lähes mahdotonta saavuttaa systemaattisesti.
Myös sijoitusrahastojen tulokset puhuvat samaa kieltä. Suurin osa rahastoista häviää indekseille vähintään rahaston kulujen verran.
Osakepoiminnalle löytyy puolestapuhujia
Silti osakepoiminnalle löytyy puolestapuhujia. Monet ammattisijoittajat kertovat pystyvänsä voittamaan markkinat pitkälläkin tarkasteluajanjaksolla. He perustelevat onnistumistaan esimerkiksi pienyhtiöanomalialla tai arvosijoittamisella.
Pienyhtiöt tai alhaisen arvostustason osakkeet tarjoavat heidän mukaan mahdollisuuden ylituottoon. Esimerkiksi LähiTapiola Varainhoidon riskienhallintapäällikön Perttu Hytönen mukaan arvostuskertoimilla määritettyjen arvo-osakkeiden historiallinen tuotto on ylittänyt viime vuosikymmeninä kansainvälisten osakemarkkinoiden keskimääräisen tuoton.
Sijoitusrahastojen heikko menestys indeksiin verrattuna on kuitenkin hämmästyttävänkin selvä.
Yhdysvalloissa isot pörssiyhtiöt ovat tuottaneet inflaation jälkeen keskimäärin seitsemän prosenttia vuosittain 100 vuoden ajanjaksolla. Viimeisen 15 vuoden aikana peräti 92 prosenttia suuriin jenkkiyhtiöihin sijoittavista aktiivisesti hoidetuista sijoitusrahastoista on hävinnyt S&P 500 -osakeindeksille.
Miksi markkinoiden voittaminen on niin vaikeaa, etteivät edes sijoitusammattilaiset näytä siihen pystyvän?
USA Today listasi kolme syytä, miksi markkinoiden voittaminen on niin vaikeaa.
1. ETF-rahastojen voittokulku
Ennen kuin alhaisten hallinnointipalkkioiden pörssinoteerattuja indeksirahastoja eli ETF-rahastoja oli markkinoilla, oli sijoitusrahastojen elämä helppoa. Rahastolle riitti, että se pystyi valitsemaan sijoitussalkkuunsa keskimäärin kilpailijoita tuottavampia osakkeita.
Sen jälkeen kun ETF:t vyöryivät markkinoille, aktiivisesti hoidettujen sijoitusrahastojen työ kävi tukalammaksi. Kun yhä suurempi osa osakemarkkinoiden pääomavirroista liikkuu ETF:ien kautta, ei riitä että aktiivinen sijoitusrahasto voittaa kilpailevat rahastot tai indeksin. Nyt rahaston pitäisi lyödä myös EFT:t.
Se onkin haastavaa, sillä sijoitusrahaston pitäisi pystyä voittamaan indeksirahastot kulujen jälkeen.
USA Todayn mukaan osakkeisiin sijoittavien aktiivisesti hoidettujen sijoitusrahastojen kulut ovat Yhdysvalloissa keskimäärin 1,28 prosenttia vuonna 2016. ETF-rahastojen keskimääräiset kulut ovat vain 0,52 prosenttia keskimäärin. Markkinoilta löytyy pörssinoteerattuja indeksirahastoja, joiden kulut ovat vain 0,2 prosenttia.
2. Markkinoiden korrelaatio
Mitä suurempi on tuottojen korrelaatio eli riippuvuus yksittäisten osakkeiden tai indeksin toimialojen välillä, sitä vaikeampi on osakesijoittajan osakepoiminnalla lyödä indeksi. Voimakas osakkeiden välinen korrelaatiohan kielii siitä, että on vaikea löytää osakkeita, joiden tuotto ylittää osakkeiden keskimääräisen tuoton.
USA Todayn mukaan Yhdysvalloissa viimeisen seitsemän vuoden aikana S&P 500 -osakeindeksin 11 toimialan välinen tuottokorrelaatio on ollut väliltä 70 – 95 prosenttia vuosina 2009 – 2016. Aika-ajoin korrelaatio on laskenut 57 prosenttiin, mutta tällaiset korrelaation laskut ovat olleet lyhytaikaisia.
3. ”Luontainen altavastaajan asema”
Osakemarkkinoilla on havaittu, että tietyn osakeindeksin tuotot riippuvat merkittävästi vain muutamista huipputuottoon yltävistä osakkeista. Esimerkiksi teknologiaindeksi Nasdaqissa Amazonin ja Googlen kaltaiset digitalisaatiosta täysimääräisesti hyötyvät huippumenestyjät selittävät ison osan indeksin tuotosta.
Sijoitusrahastojen salkunhoitajien ja yksityisten osakesijoittajien pitäisi siis pystyä löytämään jyvät akanoista.
Sijoitussalkusta pitäisi löytyä nuo huippumenestyjät, jotta salkun tuotto voisi ylittää indeksin. Mutta jos salkunhoitaja yrittää löytää noita muutamia voittajaosakkeita, on olemassa suuri riski että hän valitsee väärin. Tällöin tuotto jää heikoksi.
Passiivisella indeksirahastolla tätä ongelmaa ei ole, koska indeksirahasto tai ETF seuraa kellontarkasti indeksin tuottoa sijoittaen riittävän suureen määrään indeksin osakkeita. Sijoitusrahastojen salkunhoitajat ovat siis altavastaajan asemassa.
Kaappi-indeksoinnin tauti
Vaikeus löytää huipputuottoisia voittajaosakkeita on johtanut valitettavaan rahastomaailman lieveilmiöön: kaappi-indeksointiin.
Kaappi- tai piiloindeksointi tarkoittaa sitä, että aktiivisesti hoidettuina myydyt rahastot sisältävät käytännössä pitkälti samoja osakkeita samoilla painotuksilla kuin niiden vertailuindeksit. Rahastoanalyysejä tarjoavan Morningstar kertoi taannoin tutkimustuloksistaan, joiden mukaan noin 20 prosenttia Eurooppa-osakerahastoista suurten yhtiöiden luokissa on kaappi-indeksirahastoja.
Laumakäyttäytyminen on tyypillistä aktiivisesti hoidettujen sijoitusrahastojen salkunhoitajille, toteaa, rahoituksen dosentti Hannu Kahra Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta. Sijoitusrahastojen toimintaa arvioidaan Kahran mukaan usein vuoden välein, jolloin pitkäjänteinen sijoittaminen ei ole mahdollista.
”Salkunhoitajilla on maineriski ja riski työpaikan menettämisestä. Tämä johtaa laumakäyttäytymiseen, josta käytetään nimitystä kaappi-indeksointi. Rahaston vertailuindeksi on salkunhoitajan viiteryhmä. Monet aktiivisesti hoidetut rahastot seuraavat vertailuindeksiä, häviten sille keskimäärin rahaston hoidosta perittävien kustannusten verran. Salkunhoitajien on kuitenkin osoitettava aktiivisuutensa kierrättämällä salkun sisältöä tarpeettomasti. Tästä ei koidu todellista hyötyä – ainoastaan tarpeettomia kustannuksia”, Kahra toteaa.
