Kotitaloussektorin säästämisaste oli negatiivinen vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Ekonomisti on kehityksestä huolissaan.
Kotitaloussektorin säästämisaste heikkeni edelleen tammi-maaliskuussa ja oli nyt -2,3 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Säästämisasteen lasku johtui pääasiassa kovasta kulutusmenojen kasvusta, sillä myös kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat, mutta selvästi kulutusmenoja hitaammin.
Säästämisaste on säästön osuus käytettävissä olevasta tulosta. Yrityssektorin voittoaste nousi edelliseen vuosineljännekseen verrattuna sektorin arvonlisäyksen kasvaessa vahvasti. Yritysten investointiaste kasvoi myös edellisestä neljänneksestä.
Kotitalouksien ja yritysten keskeiset indikaattorit kausitasoitettuna
Kotitaloudet kuluttavat asuntoihin
Kotitalouksien säästämisaste laski tammi-maaliskuussa 0,3 prosenttiyksiköllä -2,3 prosenttiin. Kotitalouksien investointiaste jatkoi kasvuaan ja nousi 0,1 prosenttiyksikköä 12 prosenttiin. Suurin osa kotitalouksien investoinneista muodostuu asuntoinvestoinneista.
Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo hintojen muutoksesta puhdistettuna kasvoi 0,3 prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Oikaistu tulo on OECD:n suosittelema mittari kotitalouksien taloudellisen hyvinvoinnin arviointiin. Oikaistu käytettävissä oleva tulo saadaan lisäämällä kotitalouksien käytettävissä olevaan tuloon julkisen sektorin tuottamia yksilöllisiä palveluja, kuten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut.
Kotitalouksien säästämisasteen negatiivisuus on Suomessa poikkeuksellista. ””Se, että koko kotitaloussektorin säästämisaste on pysynyt näin pitkään negatiivisena, on historiallisesti poikkeuksellista. Vuonna 2016 säästämisaste oli –1,9 %. Nykyistä jaksoa ennen säästämisaste on ollut Suomessa viimeksi negatiivinen vuosina 2006–2008, jolloin se vaihteli –0,25 ja –0,5 prosentin välillä”, toteaa Suomen Pankki katsauksessaan.
Suomen Pankin mukaan ilmiön taustalla ovat erityisesti korkotason mataluus sekä kotitalouksien vahva luottamus talouden kehitykseen.
Ekonomisti huolestunut kehityksestä
Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen pitää kotitalouksien säästämisasteen heikkenemistä huolestuttavana. ”Kotitalouksien kulutus kasvoi tuloja enemmän → säästämisaste = -2,3 % (Q1). Tämä ei ole pidemmän päälle kestävää”, Kärkkäinen kirjoittaa twiitissään.
Kotitalouksien kulutus kasvoi tuloja enemmän → säästämisaste = -2,3 % (Q1). Tämä ei ole pidemmän päälle kestävää | https://t.co/zbQ2LzApJ5 pic.twitter.com/VU403E1RaP
— Olli Kärkkäinen (@OlliKarkkainen) 22. kesäkuuta 2017
Myös Suomen Pankin mukaan negatiivisen säästämisasteen tilanne johtaa pitemmän päälle kestämättömään tilanteeseen.
”Säästämisaste ei kuitenkaan voi pitkällä aikavälillä pysyä kestävästi negatiivisena. Sekä talouskasvun vahvistuminen että hidastuminen voivat ennen pitkää johtaa siihen, että säästämisaste muuttuu positiiviseksi mutta eri syistä.”
Negatiivinen säästämisaste luo talouteen ja kotitalouksille aina ylimääräisen riskin. Ongelmia voi syntyä joko korkojen noususta tai hidastuvasta talouskasvusta.
”Kun talouskasvu jatkuu, korot alkavat kuitenkin ennen pitkää nousta, jolloin kotitalouksien velanhoitomenot kasvavat ja taloudellinen liikkumavara pienenee. Tämä vaikeuttaa erityisesti velkaantuneimpien kotitalouksien asemaa”, keskuspankki varoittaa.
