Tänään toisen vuosineljänneksen tuloksensa julkistanut Netflix löi pöytään huipputuloksen ja suoratoistopalvelun tilaajamäärät kasvoivat 104 miljoonaan.
”Sisällöntuotannon strategiamme on palkinnut meidät voimakkaalla jäsenmäärän, liikevaihdon ja tuloksen kasvulla. Uskomme, että on viisasta jatkaa investointeja”, Netflix kertoo kirjeessään osakkeenomistajille.
Netflixin liikevaihto kasvoi 2,79 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Vuodentakaisella vertailukaudella liikevaihtoa syntyi 2,11 miljardia dollaria. Kasvua oli siis yli 32 prosenttia.
Myös Netlixin tilaajamäärien kasvu oli voimakasta. Netflix oli itse arvioinut tilaajamäärien kasvavan 3,2 miljoonalla tämän vuoden toisen vuosineljänneksen aikana. Tilaajamäärät kasvoivat kuitenkin 5,2 miljoonalla tilaajalla 104 miljoonaan tilaajaan
Netflixin tilaajamäärien kasvussa on jonkin verran heittelyä eri vuosineljännesten kesken, mutta vähän pidempää aikaväliä tarkasteltaessa huomataan, että Netflixin tilaajamäärät ovat pitkällä aikavälillä kasvaneet paitsi voimakkaasti, myös tasaisesti.
Netflixin osakekohtainen tulos oli alle konsensusennusteiden. Netflixin osakekohtainen tulos oli 0,15 dollaria osakkeelta, kun analyytikot olivat odottaneet 0,16 dollarin osakekohtaista tulosta.
Netflix on yritys, joka panostaa kaiken kasvuun. Tällaisten yritysten kohdalla kasvua arvostetaan tulosta enemmän. Se näkyi myös Netflixin osakekurssissa, joka voimakkaan tilaajamäärien kasvun kiihdyttämänä nousi voimakkaasti jälkimarkkinoilla. Siis siitäkin huolimatta, että varsinainen tulos oli odotuksia heikompi.
Netflixillä ei ole samoja rajoja kuin perinteisillä viihdetoimijoilla
Perinteisellä televisiolla on rajattu määrä lähetysaikoja ja elokuvateatterilla rajattu määrä saleja missä elokuvia näytetään. Netflixillä ei digitaalisena suoratoistopalveluna ole näitä rajoitteita. Sen ei tarvitse tehdä televisiosarjan jokaisesta jaksosta yhtä pitkiä ja suoratoistopalvelu mahdollistaa hyvinkin monipuolisen ohjelmapalvelun joita ei ole sidottu aikaan tai paikkaan.
Netflix on maailman johtava suoratoistotelevision tarjoaja, jolla on yli 100 miljoonaa jäsentä yli 190 maassa. Netflixin jäsenet saavat nauttia mainosvapaasta sisällöstä niin paljon kuin haluavat, koska vain ja missä tahansa, kunhan käsillä on internettiin kytketty näyttö.
Netflix keräsi tänä vuonna peräti 91 Emmy Awards ehdokkuutta, kun viime vuonna niitä oli 54 kappaletta. Parhaat televisiosarjat kategoriassa Netflixiä edustaa ”Stranger Things”, ”The Crown”, ”House of Cards”, ”Master of None” sekä ”Unbreakable Kimmy Schmidt”.
Netflixin osakeen oikeaa arvostustasoa ei ole helppo määrittää
Perinteisen teollisuuden kohdalla tehtaat tuottavat tavaraa ja yritys saavat rahansa myydystä tavarasta. Tehtaiden lukumäärä ja tuotantokyky heijastuvat taseeseen ja mitä suurempi tuotantokyky sitä suurempi tuloksentekopotentiaali yrityksellä on.
Netflixin kaltaisten yritysten kohdalla asia ei ole näin, vaan asia on monimutkaisempi. Investoinneilla ei rakenneta uusia tehtaita, joista raha tulisi sisään. Sen sijaan Netflixin merkittävin investointi on sisällöntuotanto ja investointien päämääränä on uusien tilaajien hankkiminen. Toisaalta uuden sisällön kautta pidetään vanhat tilaajat tyytyväisenä.
Juuri tässä piilee Netflixin arvonmäärityksen ongelma. Sisältöön tehdyt panostukset voi nähdä vanhoihin asiakkaisiin kohdistuvina juoksevina kuluina. Toinen näkee samat massiiviset panostukset investointina, jolla houkutellaan uusia tilaajia.
Markkinoilla vallitsee yksimielisyys siitä, että Netflixin osake on kallis. Siitä kuinka kallis sen pitäisi olla, voidaan kuitenkin olla yllättävän voimakkaasti eri mieltä.
Niin tai näin sijoittajat palkitsivat Netflixin voimakkaalla kurssinousulla, jonka myötä osake on nyt kaikkien aikojen huipuissaan.
