Tänään julkistetetut Tullin vientitilastot ovat enemmän kuin hyvä uutinen Suomen kansantaloudelle. Suomi on pieni avotalous, jolle viennin merkitystä ei voi yliarvioida. Talouskasvu on finanssikriisin jälkeen nojannut pitkälti vahvaan kotimaiseen kysyntään. Kotimaista kysyntää on ruokkinut alhainen korkotaso, jonka varjopuolena on ollut kotitalouksien velkaantuminen.
Uusimmat Tullin vientilukemat antavat toivoa siitä, ettei talouskasvu jatkossa ehkä enää ole liikaa kotimaisen kysynnän ja kotitalouksien velkaantumisen varassa.

Tammi-toukokuun yhteenlaskettu vienti nousi 18 prosenttia. Tuonti nousi toukokuussa 16 prosenttia ja oli arvoltaan vähän alle 5,3 miljardia euroa. Yhteenlaskettu tuonti vuoden alusta nousi 14 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Kovien vientilukemien lisäksi kauppatase kääntyi jälleen positiiviseksi, tase oli toukokuussa 290 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kauppatase lasketaan vähentämällä maan tavaraviennin arvosta tavaratuonnin arvo. Jos vienti on paljon suurempaa kuin tuonti, on kauppatase ylijäämäinen.
Tammi-toukokuussa kauppataseen alijäämää on kertynyt kuitenkin 750 miljoonaa euroa. Viime vuoden toukokuussa kauppatase oli 175 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-toukokuun vaje oli tuolloin lähes 1,4 miljardia euroa.
Tullin mukaan viennin kasvuun vaikuttivat eniten toukokuulle ajoittuneet laiva- ja lentokonetoimitukset. Myös muilla tärkeillä toimialoilla vienti lisääntyi. Kasvua kirjattiin niin sähköteknisten laitteiden, kuljetusvälineiden, metallien kuin metsäteollisuustuotteidenkin vientiin.
Myös tuonti lisääntyi lähes kaikilla merkittävillä toimialoilla. Eniten kasvoi öljyn, kuljetusvälineiden, raudan ja teräksen sekä koneiden ja laitteiden tuonti. Suurimmista tavararyhmistä ainoastaan farmaseuttisten tuotteiden tuonti laski.
Vienti EU-maihin kasvoi toukokuussa 32 prosenttia ja tuonti EU:sta lisääntyi kymmenen prosenttia.
Samaan aikaan vienti EU:n ulkopuolelle nousi 19 prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta puolestaan suureni 25 prosenttia. Tammi-toukokuussa vienti EU-maihin kasvoi 19 prosenttia ja ulkokaupan vienti lisääntyi 16 prosenttia. Samalla ajanjaksolla tuonti EU-maista nousi kuusi prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta kasvoi 27 prosenttia.
Vienti kaikkiin tärkeimpiin kauppakumppanimaihin kasvoi tai vähintäänkin pysyi viimevuotisella tasolla toukokuussa. Viennin suurimpia kasvumaita olivat Saksa, Yhdysvallat ja Alankomaat. Myös vienti Venäjälle ja Kiinaan lisääntyi.
Tuonnissa osuuttaan kasvattivat eniten Venäjä, Puola ja Kiina. Tuonti lisääntyi myös Saksasta ja Ruotsista. Tuonti Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta oli puolestaan laskusuuntaista.