Markkinakommentit

Varainhoitoyhtiö: Sijoittaja, huomioi kehittyvien markkinoiden varoitusmerkit ja vähennä osakeriskiä

Kehittyvien maiden osakkeet ovat yliostettuja ja tulossa on korjausliike, varoittaa varainhoitoyhtiö Pictet Asset Management.

Globaalin kasvun hidastuminen voi olla se tekijä, joka lopettaa osakkeiden nousukauden. ”Syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, ei talouden eikä osakkeiden suhteen”, sanoo Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolini uusimmassa Pictetin Barometer-katsauksessa.

Paolinin mukaan Teknologia on yksi syklisimmistä sektoreista ja myös yksi kalleimmista noustuaan 35 prosenttia (MSCI ACWI Tech dollareissa) viimeisten 12 kuukauden aikana.

”Vaikka pitkällä aikavälillä teknologia hyötyy digitaalisesta vallankumouksesta (ja on sektoreista se, jolta odotetaan korkeimpia tuottoja), taktisesti on aika kotiuttaa voittoja. Olemme laskeneet tekno-osakkeiden painotusta hieman, mutta ne ovat edelleen ylipainossa”, Paolini toteaa.

Kehittyvät markkinat on ”yliostettu”

Teknologia on Paolinin mukaan myös tärkeä kehittyvien osakemarkkinoiden maailmassa. MSCI Emerging Markets -indeksistä 27 prosenttia on teknoa, MSCI World -indeksistä vain 17 prosenttia. ”On siis järkevää myös vähentää sijoituksia kehittyvien markkinoiden osakkeisiin”, päästrategi suosittaa.

Omaisuusluokkaan on myös virrannut vahvasti varoja. Pictetin näkemyksen mukaan sitä on nyt ”yliostettu”, joten jos maailman osakkeissa todellakin tapahtuu korjausliike tulevina viikkoina, on syytä epäillä kehittyvien markkinoiden osakkeiden menestystarinan lopahtavan. ”Olemme laskeneet kehittyvät markkinat ylipainosta neutraaliksi.”

Euroalueen osakkeet ylipainossa

Vaikka Yhdysvaltain osakkeet ovat edelleen selvästi kallein alue ja Pictet on  pitkällä aikavälillä varovainen, ne ovat aiemmin pärjänneet suhteellisen hyvin globaalien osakemarkkinoiden kääntyessä laskuun.

”Siksi olemme taktisesti nostaneet yhdysvaltalaiset osakkeet neutraaliin painoon joksikin aikaa”, Paolini toteaa.

Paolinin mukaan Eurooppa on edelleen yksi kirkkaimmista paikoista osakemaailmassa, tukenaan runsas likviditeetti ja vahva talouden kehittyminen.

”Nousu merkitsee kuitenkin sitä, että arvostukset eivät ole aivan yhtä houkuttelevia kuin 2016 viimeisellä neljänneksellä. Dollareissa Eurooppa näyttää kuitenkin huomattavasti halvemmalta kuin Yhdysvallat varsinkin kun ottaa huomioon aikaisemman vaiheen taloussuhdanteessa. Pidämme ylipainon euroalueella ja Isossa-Britanniassa ja olemme myös edelleen optimistisia Japanin suhteen.”

Korkomarkkinoilla yrityslainojen spreadit laskussa

Kasvava kuilu Yhdysvaltain keskuspankin korkoja nostavan kannan ja markkinoiden alhaisten korkojen odotusten välillä on saanut Pictetin rahastamaan Yhdysvaltain valtionlainoja ja laskemaan painotusta ylipainosta neutraaliin.

”Vaikka keskuspankki viestii mahdollisesta toisesta koronnostosta joulukuussa, markkinat antavat sille vain 40 %:n todennäköisyyden. Meistä markkinoiden odotukset ovat ennenaikaisia, joten kannattaa leikata Yhdysvaltain valtionlainojen duraatiota.”

Paolinin mukaan Yhdysvaltain investointiluokan joukkolainojen spreadit ovat kaventuneet, minkä takia olemme laskeneet omaisuusluokan neutraaliin painoon.

”Olemme negatiivisia eurooppalaisten korkotuotteiden suhteen, sillä niiden tuottoerot näyttävät liian tiukoilta. On hyvinkin mahdollista, että Euroopan keskuspankki päätyy tekemään virheen ja ilmoittamaan toiminnan muuttamisesta ennenaikaisesti – odotamme pankin ilmoittavan osto-ohjelman alasajosta jo syyskuussa.”

Kehittyvien markkinoiden paikallisen valuutan joukkolainoista kannattaa pitää kiinni, Paolini suosittaa. ”Odotamme dollarin heikentyvän, kun Yhdysvaltain keskuspankki lieventää kantaansa. Lisäksi niiden tuotto on houkutteleva 6,2 %.”

Euro, Sveitsin frangi ja kulta näyttävät Paolinin mukaan nyt hyvältä.

”Ison-Britannian punta pysyy alipainossa. Brexit-neuvotteluista ei todennäköisesti kuulu mitään hyvää lähiaikoina ja Ison-Britannian talous alkaa yskähdellä, vaikka Englannin keskuspankki näyttää luopuvan superelvyttävästä kannastaan, kun punnan heikkenemisen aiheuttamat inflaatiopaineet kasvavat.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös