Valuuttakurssit

Euron vahvistumiselle on vielä tilaa

Rahapolitiikan muutos ja poliittinen epävarmuus ruokkivat euron nousupaineita.

Rahapolitiikan muutos ja poliittinen epävarmuus ruokkivat euron nousupaineita.

Viime viikolla pidetty Keskuspankkiirien vuotuinen seminaari Jackson Holessa ei tuonut uutta tietoa euroalueen ja Yhdysvaltojen rahapolitiikan muutoksista. Siitä huolimatta euro vahvistui suhteessa dollariin selvästi yli 1,19 dollarin.

Euron vahvistuminen on ollut yllätys koska Yhdysvaltojen valtiolainojen korot ovat selvästi korkeammalla kuin esimerkiksi Saksassa.

Lyhyellä tähtäimellä euron vahvistuminen ja dollarin heikentyminen saattaa johtua Yhdysvalloissa pian jälleen vastaan tulevasta velkakattohaasteesta. Maan pitää nostaa velkakattoa syyskuun loppuun mennessä, jotta se pystyisi maksamaan velkojaan.

Presidentti Trump uhkasi viime viikolla käyttää veto-oikeuttaan, jos kongressi ei velkakaton nostamisen lisäksi anna rahaa Meksikon rajalle suunnitellun muurin rakentamiseen. Ongelmaa mutkistaa myös se, että osa republikaanien kongressiedustajista haluaa nostaa velkakattoa vain, jos samalla tehdään velkaantumisen suuntaa kääntäviä leikkaustoimenpiteitä.

Euro voi vahvistua vielä lisääkin.

Keskuspankin rahapolitiikka tiukentumassa

”Vaikka suurin nousu on tauonnut elokuun aikana, on yhteisvaluutalla edelleen tilaa vahvistua ja näkemyksemme mukaan vuoden lopussa EUR/USD-kurssi voi tavoitella jopa 1,20 dollarin tasoja”, ennustaa Inderesin ekonomisti Marianne Palmu artikkelissaan.

Palmu perustelee näkemystään rahapolitiikan tulevilla muutoksilla ja poliittisen epävarmuuden kasvulla.

”Veikkaukset EKP:n ultrakeveän rahapolitiikan aikakauden loppumisesta ovat kasvaneet reilusti markkinoilla ja antaneet jo spekulatiivista tukea eurolle. Euroalueen talous on päässyt vihdoin talouskasvuun kiinni, ja nyt se on alkanut näyttää merkkejä laajentumisesta sekä jäsenmaittain että sektoreittain, kun kuluttajakysyntä on saanut tukea investoinneista ja viennistä. Talouskasvu tuo tavallisesti mukanaan myös kysynnän luomaa inflaatiota, mutta sitä on saatu odotella ja inflaationäkymä on jäänyt edelleen heikoksi mm. raaka-aineista ja hitaasta palkka- ja tuottavuuskehityksestä johtuen. Inflaatio on ollut EKP:lle tärkein syy pitää rahapoliittinen linja vahvasti elvyttävänä, mutta myös muut tekijät (osto-ohjelman tuomat rajoitukset) alkavat painaa päätöksenteossa”, Palmu toteaa.

Inderes odottaa EKP:n ilmoittavan velkakirjaostojen vähentämisestä syys- tai lokakuussa ja aloittavan toimet kuukausittaisten ostojen vähentämiseksi vuodenvaihteessa.

Ohjaus- tai talletuskoron nostot tuskin ovat agendalla seuraavan 12 kuukauden sisällä, Palmu arvioi.

”Mikäli EKP:n neuvosto ilmoittaa syksyllä arvopaperiostojen vähentämisestä, voi se antaa vielä pienen sysäyksen euron kurssille, varsinkin kun markkina on nyt herkkä uutisille rahapolitiikasta.”

Luottamus Donald Trumpin talousuudistuksiin karisee

Myös Donald Trumpin kompurointi presidentin tehtävässä lisää epävarmuutta ja luo paineita dollarin heikentymiseen.

”Tuore presidentti lupasi heti ensi töikseen aloittaa sarjan talousuudistuksia, joihin kuului mm. verotuksen keventäminen ja valtion menojen lisäys infrastruktuurihankkeiden kautta. Etenkin veroreformi olisi onnistuessaan satanut amerikkalaiskotitalouksien laariin, mutta suuret lupaukset jäivät koneiston rattaisiin, ja valkoisen talon hallinnon huomio kiinnittyi lähinnä erinäisten skandaalien selvittelyyn. Talousuudistukset olisivat toteutuessaan olleet vahvasti inflatorisia, minkä vuoksi dollari sai vahvaa tukea heti Trumpin valinnan jälkeen. Kurssi kuitenkin kääntyi sitä mukaa, kun presidentin kannatusluvut laskivat ja odotuksia valkoisen talon lupauksista jouduttiin vetämään takaisin päin, samoin vahvan positiivisen varauksen sisältäneitä talousennusteita.”

Koska inflaatio ei ole Yhdysvalloissakaan ottanut tuulta alleen, on Palmun mukaan myös Federal Reserveä koskevia rahapolitiikkaennusteita maltillistettu.

”Ilmoitus keinoista Fedin taseen pienentämiseksi syksyn aikana voi sekin heiluttaa dollaria, mutta ilman inflaation selvää kiihtymistä tai muutosta talouspolitiikassa emme näe vahvaa tukea dollarille näköpiirissä”, ekonomisti toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös