Valmetin toinen vuosineljännes jäi selvästi ennusteita, ja katkaisi samalla 12 neljänneksen kannattavuusparannusputken, Nordea toteaa aamukatsauksessaan. Myös palveluliiketoiminnan uusien tilausten kasvu pysähtyi, mikä pankin arvioin mukaan on suurin tekijä sijoittajien lisääntyneeseen hermostuneisuuteen. Tulosjulkistuksen jälkeen konepajayhtiön osakekurssi romahti lähes 14 prosenttia.
Sijoittajien reaktiot saattavat kuitenkin olla ylilyönti, Nordea uskoo.
Vaikka toisen kvartaalin uusien palvelutilausten kasvu pysähtyi neljänneksellä, oli vuodentakainen vertailujakso oli poikkeuksellisen hyvä. Lisäksi koko ensimmäistä vuosipuoliskoa tarkasteltaessa uudet palvelutilaukset kasvoivat seitsemän prosenttia viime vuoden ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna, mikä Nordean mielestä alleviivaa tärkeän palveluliiketoiminnan kasvun yhä olevan raiteillaan.
Myös Valmetin kirjanpitokäytäntö selittää heikkoa tulosta.
Valmetin Kirjanpitokäytännön muutoksesta johtuen projekteista kirjataan uuden käytännön mukaan tuloja edelliseen kirjanpitokäytäntöön verrattuna hitaammin. Nordean mukaan se pienensi ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihtoa noin 50 miljoonalla eurolla ja liikevoittoa noin 10 miljoonalla eurolla. Lisäksi palveluliiketoiminnan tilauskirjassa on tällä hetkellä enemmän viiveellä alkavia tilauksia, mikä myös siirtää liiketoiminnan kasvua toiselle vuosipuoliskolle ensimmäisen sijaan.
Pankin mukaan konepajayhtiön kannattavuusparannukselle on yhä edellytyksiä. ”Valmetin tavoitteena on saavuttaa 8‐10 %:n liikevoittomarginaali pl. aineettomien erien alaskirjaukset (EBITA). Tähän on tarkoitus päästä niin omilla kannattavuusparannustoimilla kuin parempikatteisen palveluliiketoiminnan kasvun kautta. Valmet on viime aikoina panostanut paljon palveluliiketoiminnan kasvun takaamiseksi, ja odotamme yhtiön osoittavan toimien tuottavan tulosta.”
Valmetilla on palveluliiketoiminnassa hyvät kasvumahdollisuudet, sillä yhtiöllä on Nordean mukaan maailmanlaajuisesta laitekannasta noin 40 prosentin osuus, mutta palveluliiketoiminnan markkinaosuus on yhä vain noin 14 prosenttia.
Valmetin osake on kaiken lisäksi yksi edullisimpia Pohjoismaisessa konepajasektorissa, ja arvostusale sektorin keskiarvoon on yli 20 prosenttia, Nordea arvioi. Lisäksi vapaan kassavirran tuotto tuleville vuosille on noin seitsemän prosentin luokkaa, ja ennustettu tuloskasvu noin 20 prosenttia vuositasolla.
Nordean suositus osakkeelle on osta ja tavoitehinta 20 euroa. Pankki kotiutti voitot vahvasti nousseesta DNA:sta, ja siirsi mallisalkussaan 5 prosenttiyksikön painon Valmetiin