Talouden trendit

Yle: Hallitus alentamassa pieni- ja keskituloisten verotusta

Ylen tietojen mukaan hallituspuolueet olisivat sopineet pieni- ja keskituloisten työn verotuksen alentamisesta.

Keskustassa ja perussuomalaisista irtautuneessa Sinisessä tulevaisuudessa puhutaan veroalesta, kertoo Yle. Kokoomuksesta taas korostetaan, että kyse on veronkorotuksen torjumisesta.

Mikäli hallitus ei alenna työn verotusta, nousisi useimpien palkansaajien veroprosentti, koska työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja korotetaan.

Ilman veroalennuksia pieni- ja keskituloisten verotus on kiristymässä merkittävästi, arvioi Veronmaksajain keskusliitto. Taustalla on kilpailukykysopimus, jonka jäljiltä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut nousevat.

Liiton mukaan pieni- ja keskituloisten verotusta pitäisi kompensoida 400 miljoonan euron kevennyspaketilla, jotta kiky-vaikutukset nollaantuisivat kaikissa tuloluokissa.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus uhkaisi toteutuessaan kiristää palkansaajien verotusta selvästi vuonna 2018. Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan keskituloisen 3 312 euroa kuussa ansaitsevan veroprosentti nousisi 0,4 prosenttiyksikköä 30,4 prosentista 30,8 prosenttiin. Keskituloisen nettopalkan ostovoima alenisi 0,7 prosenttia.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen odottaa, että palkkaverotusta nyt uhkaavat kiristykset puretaan kokonaan hallituksen budjettiriihessä elokuun lopulla. Näin saadaan turvallinen pohja myös syksyn liittokierrokselle työmarkkinoilla.

“Liittokierrokselta laajasti toivottu palkkamaltti ei synny itsekseen, vaan se edellyttää tuekseen myös hallituksen veromalttia.”

Valtiovarainministeri Pettteri Orpon mukaan verolinjausten pohjaksi otetaan hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan pieni- ja keskituloisia painotetaan ansiotulojen verotusta kevennettäessä.

Ylen mukaan solidaarisuusverosta hallituspuolueet sen sijaan eivät ole saaneet tehtyä ratkaisuja. Jos uutta päätöstä ei tehdä, myös 72 000–90 000 euroa ansaitsevien verotus alenisi ensi vuonna.

Kokoomuksen tavoitteena on alentaa tuloveroja kautta linjan, siis myös hyvätuloisilta.  Muiden hallituspuoluiden mielestä hyvätuloisten veroale olisi kuitenkin muille signaali, josta muissa tuloluokissa ei pidettäisi.

Koska valtio joutuu ottamaan edelleen lisää velkaa, johtaisi tuloverotuksen alentaminen joidenkin muiden verojen nousuun. Ylen mukaan valtion virkamiehet selvittävät nyt tupakan, alkoholin, bensan ja sähkön verotuksien korotusmahdollisuuksia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös