Kotitalousvähennyksen tarkoitus on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia teettämään ulkopuolisilla sellaisia töitä, jotka ne aikaisemmin ovat tehneet itse. Lisäksi vähennyksen tarkoitus on edistää asuntojen omatoimista ylläpitotoimintaa ja torjua harmaata taloutta.
Vuoden 2017 alusta kotitalousvähennyksen vähennystä nostettiin. Yrittäjälle tai yritykselle sekä yleishyödylliselle yhdistykselle maksetusta työkorvauksesta myönnettävä vähennys nousi 45 prosentista 50 prosenttiin. Lisäksi kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä maksetusta palkasta vähennyskelpoista on 20 prosenttia aikaisemman 15 prosentin sijaan. Työn perusteella maksettujen palkan sivukulujen vähentämiseen ei tehty muutoksia. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä ei ole muutettu.
Kotitalousvähennys ei ole nimestään huolimatta kotitalouskohtainen, vaan henkilökohtainen vähennys. Siten esimerkiksi puolisoista vähennyksen voi saada kumpikin erikseen, jos heillä on riittävästi vähennyskelpoisia kustannuksia.
Kotitalousvähennystä voi saada kotitaloustyöstä, jonka henkilö on teettänyt kotona tai vapaa-ajan asunnossa. Tällaista työtä ovat esimerkiksi siivous, lastenhoito, asunnon remontointi ja tietotekniikkalaitteiden asennus. Vähennystä ei myönnetä verovelvollisen itse tekemästä työstä eikä työstä, jonka on tehnyt vähennystä vaativan verovelvollisen kanssa samassa taloudessa asuva henkilö.
Kotitalousvähennys on enintään 2 400 euroa henkilöltä vuodessa, ja sen voi saada vain työn osuudesta. Vähennyksen omavastuu on 100 euroa henkilöltä.
Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten puolisot voivat saada yhteensä 4 800 euron vähennyksen. Jos 2 400 euron raja ei ylity, vähennys kannattaa hakea vain toiselle puolisolle. Silloin omavastuu vähennetään vain yhden kerran.
Vähennys myönnetään sinä vuonna, jona henkilö on maksanut yrityksen laskun tai työntekijän palkan ja palkan sivukulut.
Jos kotityö ostetaan yritykseltä, voi työn tilaaja vähentää arvonlisäverollisesta työn osuudesta 50 prosenttia. Kannattaa aina tarkistaa, että yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin (tarkistuksen voi tehdä ytj.fi-sivujen yrityshausta). Yrityksen pitää olla ennakkoperintärekisterissä sillä hetkellä, kun sopimus tehdään.
Vähennystä ei saa tarvikkeista tai matkakuluista. Yrityksen on eriteltävä laskulla työn osuus ja vähennykseen oikeuttamattomat kulut, kuten tarvikkeet ja matkakulut.
Jos työn teettäjä palkkaa työntekijän, voi silloin vähentää 20 prosenttia maksetusta palkasta sekä palkkaan liittyvistä työnantajan sivukuluista.
Kotitalousvähennys tehdään ensisijaisesti valtion tuloverosta. Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista maksettavista veroista verojen määrien suhteessa.
Kotitalousvähennys on mahdollista vähentää myös pääomatuloista. Jos ansiotuloista maksettavia veroja ei ole, mutta pääomatuloista maksettavista veroja on, vähennys tehdään vain pääomatulojen verosta.
Jos verovelvollisen verot eivät riitä kotitalousvähennyksen tekemiseen, kustannuksia ei voi vähentää myöhempien vuosien verotuksessa.
Lähde: www.vero.fi
Kotitalousvähennyksen sudenkuoppia, epäoikeudenmukaisuuksia ja absurditeetteja:
1. Vähennystä ei saa ”lakisääteisistä” kotitaloustöistä, kuten savuhormien nuohouksista.
Lain mukaan nuohous on pakollista, olipa sille tarvetta tai ei. Pakollinen kulu on siis yhtä kuiin vähennyskelvoton kulu. Valtiovalta ilmeisesti ajattelee, että nuohoojat työllistyvät yhtä hyvin pakolla kuin veroporkkanalla. Miten siis olisi pakollinen kotipihan hiekoitus ja lakisääteinen vaatekomeron siivous, joihin kumpaankin voidaan liittää pakkonuohouksen kaltainen turvallisuus- ja terveysargumentti?
2.Vähennystä ei saa astianpesukoneen asennuksesta, mutta kylläkin tietokoneen. Sitä ei saa pihakatoksen rakentamisesta, varastorakennuksesta nyt puhumattakaan – mutta kylläkin sellaisesta tavanomaisesta kotitaloustyöstä kuin porakaivon teosta.
Avatkoon näiden taustalla olevien asenteiden logiikkaa ken taitaa; minulle ne ovat täysi mysteeri tai sitten jotain kummmallista mummojen digitalisaatio- ja maaseudun siltarumpuporakaivopolitiikkaa.
3. Yrityksen ennakkoperintärekisterissä olo ei selviä katsomalla YTJ:stä, kuten tässäkin artikkelissa virheellisesti väitetään. Mikään virallinen sivusto ei yleensä kerro totuutta ellei sitä erikseen osaa hakea. Niinpä yrityksen kuuluminen rekisteriin ei selviä ”nykytilanne”- sivulta, vaan on katsottava ”historiaa”.
Viranomaisen mielestä verovelvollisen on siis tiedettävä, että virallisessa eli veromielessä yrityksen nykypäivä on sen historiaa. Tästä bugista on hyvin laimeasti varoitettu, muttei tietenkään YTJ:n eikä verottajan toimesta, vaan Veronmaksajien.
4. Vähennys myönnetään joko työn tekemisvuonna, sopimuksen tekemisvuonna tai laskun maksamisvuonna – tai kaikkia noita sopivasti soveltaen ja sekoittaen.
Ajankohta on verottajan vapaasti säädettävissä ja riippuu siitä, milloin vähennyksen verohyöty on verovelvolliselle mahdollisimman pieni. Jos maksat 2017 rempan vasta 2018, verottaja ei myönnä vähennystä,koska ”asiassa ei ole noudatettu oikeaa verotuksellista muotoa”. Sama tilanne, jos maksat ennakkoon – ja kaikkein pahinta, jos yrität maksaa laskun osissa siten, ettei enimmäismäärä kumpanakaan vuonna ylittyisi.
Jos vetoat siihen, että maksu nimenomaan sovittiin maksettavaksi vasta seuraavana vuonna tai maksettiin ennakkoon edellisenä vuonna, verottaja purkaa järjestelyn, jos havaitsee sinun hyötyneen siitä. Sama juttu, jos vetoat rahapulaan ja maksoit laskun myöhässä vasta seuraavan vuoden puolella. Pahimmillaan tulkinnat vielä vaihtelevat verotoimistoittain (nykyverotushan ei mene kotikunnan mukaan; minuakin helsinkiläisenä on verotettu ainakin Lahdessa, Porissa ja Rovaniemellä)
Tämä kaikki mielivalta siitä huolimatta, että yksityishenkilön verotuksessa verovuoden määrää laskun maksuvuosi eikä työn suoritusvuosi. Asian voi ymmärtää vain siten, että Verohallinnon tehtävänä on tulkita paitsi verolakeja, myös omia ohjeitaan siten, että veronsaajan hyöty olisi joka tilanteessa maksimaalinen.
5. Vähennystä ei saa omasta työstä. Tässäkään ei ole muuta logiikkaa kuin veronsaajan etu eli kun itse nuohoat talosi hormit, verottajan välistävetämä rahasumma on nolla euroa.
Johtopäätös: Kotitalousvähennys ei ole mikään humaani laupeudentyö tai verottajan kädenojennus. Sillä ei ole lopulta tekemistä edes työllisyyden tai vanhusten saaman hoivan kanssa. Se on puhdasta verolaskentaa ja perustuu valtiovallan yksipuoliseen etuun. Veropoliittisesti se on sikäli mielenkiintoinen linjaus, että työllisyysargumentti on ajanut ”piika”-argumentin ohi. Verolakien säätäjäkin on siis alkanut käyttää taskulaskinta aiemmin harrastamansa luokkavihollisuuteen vetoavan veropopulismin sijaan.