Miltä tuntuu istua koneen äärellä päivät pitkät muiden seikkaillessa retkillä, lepuutellessa rannalla tai siemaillessa drinkkejä altaalla? Eikö ole vähän latistavaa hankkiutua lomalaisten kansoittamaan ympäristöön tekemään töitä? Asettua nyt suosiolla sivusta seuraajan osaan, kun muut ottavat elämästä ilon irti?
Tässä postauksessa omakohtaista muutostarinaa ja tarkistuslistaa niille, joita töiden tekeminen etenkin läppärityöläisenä aurinkoisissa lomakohteissa tai muulla maailmassa kiehtoo.
Töihin ulkomaille! Mutta raaskiiko paratiisissa käyttää aikaa työntekoon?
Eipä ole montaakaan vuotta, kun vielä vannoin, että minä haluan pitää matkat lomana ja nauttia, olla vapaa ja irti. Ajatuskin siitä, että tekisin jossain ranta- tai kaupunkiparatiisissa jotain alipalkattua hanttihommaa (ajattelin, että se olisi käytännössä ainoa vaihtoehtoni) tuntui akateemisille aivoilleni vieraalta ja ajan hukkaamiselta. Upeaan ympäristöön päästessään piti päästä irti myös työstä!
Tiesin kyllä, että monihan suorastaan unelmoi siitä, että voi tehdä samalla töitä, kun reissaa mahtavissa paikoissa. Samalla kuitenkin ihmettelin reissaajia, jotka jakelivat baarien flyereita tai työskentelivät aamusta iltaan turistipalveluissa tai baaritiskin takana. Ajattelin, että nuo ne eivät pääse kunnolla nauttimaan, olemaan vapaasti, päättämään aikatauluistaan ja menoistaan. Ehtivätkö he saada irti iloa kohteesta missä ovat, tai pitämään edes kunnolla hauskaa?
Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että oma ajatusmaailmani on ollut kovin rajoittunut ja mustavalkoinen. Jopa niin, että vähän hävettää. Toisaalta ymmärrän vuosien takaista itseäni. Reissut edustivat minulle arvokasta mahdollisuutta päästä irti työstä ja siihen liittyvistä stressaavista ajatuskehistä. Reissussa olen voinut olla ihanan vastuuton, hedonistinen huithapeli. Totaalinen vastakohta työminälleni. Ja nähtävästi tarvitsin tuohon totaalisesti toiseen moodiin heittäytymistä matkoillani, kunnollista vastapainoa työlle.
Nykyisin käsitän paremmin kuin hyvin, että reissaaminen ja ja samanaikainen ”hanttihommien” tekeminen on merkinnyt monelle ikimuistoisia aikoja ja lisäviikkoja tai -kuukausia reissuun. Osalle mahdollistaa myös rakkaan harrastuksen kautta toimeentulon saamisen, kuten esim. sukellus- ja joogaohjaajille sekä elämisen samalla mielettömän upeissa paikoissa. Itse en kokenut silti vetoa moiseen. Tuolloin vielä ainakaan.
Olin niin jumissa ajatukseen, että voin tehdä vain oman alani töitä ja mielellään omalla kielellä. Enkä tuolloin osannut hahmottaa, miten monenlaisia hommia maailmalla voi tehdä, etenkin nyt kun mahdollisuudet ovat vielä netin myötä kasvaneet hurjasti.
Tiukka jako työhön ja lomaan alkaa muuttua
Omaan ajatusmaailmaani myös liittyi se, että töitä kuului tehdä sateisina, kylminä ja ankeina päivinä / aikoina. Silloin ei mene mitään hukkaan. Suomessa saattoi tehdä hyvin siis töitä lähes koko vuoden… Sitä vastoin auringon paahteessa, turkoosin meren äärellä, reggaen soidessa rantabaareissa ajatus minkäänlaisesta työnteosta tuntui hirvittävältä haaskuulta. Tämän vastapainokokemuksen houkuttaminahan matkoille ja lomille lähdetään.
Tietenkin tähän liittyi myös se, että kun on vaivalla (no oikeasti ilolla) ja rahalla hankkiutunut maailman toiselle laidalle niin jokainen hetki siellä oli niin arvokas, että siitä halusi nauttia täysillä. Täysillä nauttimisen konsepti ei omassa lomailijan mielessäni tietenkään sisältänyt mitään työntekoon viittaavaa. Työt tehtiin Suomessa ja rahat tuhlattiin reissussa.
Toisenlaiset ajatukset alkoivat kuitenkin viritä, kun matkat yhä pitenivät ja arkisempia päiviä alkoi mahtua mukaan reissuviikkoihin. Elämysten ja hauskanpidon ahnehtiminen alkoi vähän hellittää. Mieli rauhottui, kun tajusi, että onhan näitä päiviä, pakko ei ole mennä ja häsätä kuin viimeistä lomapäivää. Ei mitään hätää, vaikka otetaan ihan iisisti.
Jossain vaiheessa seurustellessani thaimiehen kanssa saatoimme viettää päiväkausia hänen työpaikallaan kiipeilyshopilla päivystellen ja asiakkaiden kanssa jutustellen. Aloin totutella ajatukseen, että voisihan sitä yhdistää tämän paratiisissa olon ja jonkinmoisen työnteon. Toki oma ”työntekemiseni” tuolloin oli lähinnä hengailua ja muiden reissaajien neuvontaa majoituksista, ruokapaikoista ja aktiviteeteista. Tajusin kyllä, että pienestä palkasta huolimatta tällainen elämäntapa voisi olla aika lupsakkaa ja vaikka olin vielä hyvinkin kiinni uramentaliteetissa ja omissa töissäni Suomessa, aloin orastavasti tuntea vetoa toisenlaiseen tapaan elää ja tehdä töitä.
Kun ajatukseni sitten vähitellen vahvistuivat siitä, että minun on oman hyvinvointini ja onnellisuuteni nimissä toteutettava elämänmuutos ja jätettävä palkkatyöurani, tulin uuteen tilanteeseen. Aloin tutkiskella reissaamista yhä enemmän myös työmahdollisuuksien näkökulmasta ja myös sitä kautta, että voisiko minun reissukokemuksista olla muille hyötyä.
Olin tavannut Thaimaa -oppaita kirjoittaneen Helinin Antin Koh Sametilla ja aloinkin kirjoitella blogiartikkeleita hänen ylläpitämälleen minnethaimaassa.com -sivustolle ja muutenkin innostuin kokemusteni ja tietojen jakamisen mahdollisuuksista. Tiedä vaikka siitä jonkun euronkin joskus tienaisi.
Kun sitten reissasin opintovapaalla ollessani jonkun pätkän gradupaperit matkassa, huomasin kyllä, miten haastavaa on ottaa aikaa keskittyneeseen tekemiseen, kun mieli teki vielä mennä ja hötkyillä ympäriinsä. Siinä oli itsekurin opettelu tarpeen.
Irtisanoutumisen jälkeen kaikki muuttui
Töistä irtisanoutumisen jälkeen reissailin vielä hetken lomailija-nautiskelija tyylillä, mutta sitten alkoi sisäinen muutos edetä ja aloin nautin taas yhä enemmän ihan tavallisesta perusarjesta reissun päällä. Olin jo kierrellyt ja nähnyt paljon, seikkaillut ominpäin ja järjestetyillä retkillä. Tanssinut ja kekkaloinut aamuun asti ihan riittävän monta kertaa.
Aika tekee lopulta tehtävänsä, kun reissut jatkuvat kuukausia, eikä ole enää sitä palkkatyötä mihin palata. Uupumisen aiheuttama usva oli alkanut hälvetä ja ajatus hyödyllisestä ajankäytöstä ja innostavasta tekemisestä alkoi tuntua jo houkuttelevalta. Toimeentuloakin oli pakko alkaa taas miettiä.
Visio rauhallisesta elämästä, kiireettömästi läppäriä näpytellen ja samalla kulloistakin ympäristöä verkkaisesti tutkiskellen alkoi vedota itseeni yhä enemmän. Parasta oli huomata, että nythän riitti, kun on yksi minä. Ei tarvittu enää erikseen työminää ja lomaminää. Ei ollut enää työelämää ja muuta elämää. Oli vain elämä.
Jossain vaiheessa olin hetken hotellin asiakaspalveluhommissa Phuketissa ja vaikka lomailijoiden kanssa työskentely oli sinänsä hauskaa ja antoisaa tunsin, että kirjoittaminen ja inspiraation jakaminen näin netin välityksellä oli sitten kuitenkin sitä, mihin halusin keskittyä.
Olin siinä aiempina vuosina päästänyt itseni melkoiseen ylikuormitustilaan ja koin, että itselleni paras tapa tehdä työtä oli mahdollisimman omaehtoinen ja -tahtinen. Väsyin kasvokkain tehtävässä työssä todella nopeasti. Silmien avautuminen elämän rajallisuuksille, näytti niinikään suuntaa tekemilleni ratkaisuille.
Aloinkin innostua siitä, miten voisin kannustaa ja auttaa muita kaltaisiani tekemään elämänmuutoksia, kokeilemaan pidempiä reissuja ja ulkomailla asumista. Huomasin, että olin irtiottoani valmistellessa tehnyt lopulta paljon sellaista esim. säästämisen ja sijoittamisen rintamilla, mistä voisi olla muillekin hyötyä. Olin myös itseäni varten kahlannut hullut määrät läpi kaikenlaista aineistoa vapaamman elämäntavan luomisesta, uusien toimeentulomallien rakentamisesta, läppäriyrittäjyydestä jne. Näiden asioiden ympärillehän voisi alkaa rakentua uusi kutsumukseni.
Välillä huvittuneena hirnahtelen itsekseni ääneen, kun mietin, miten suuren muutoksen olen käynyt läpi siitä elämyksiä ja hulluttelua ahnehtineesta reissaajasta, joka aloitti Aasian turneet joskus 10 vuotta sitten. Ja siitä ihmisestä, jolle muina aikoina työ ja ammatti-identiteetti oli kaikki kaikessa.
Kontrasti on melkoinen, kun mietin, että viimepäivinä olen saanut kiksejä lähinnä vesilintujen ja käärmeiden bongailusta sekä kenguruiden katselusta hautausmaalla. Myös aikaiset aamuheräämiset, kävelyretket mukavissa maisemissa sekä koneen näpyttely rauhallisesti, mutta tavoitteellisesti, tuovat iloa päiviin juuri nyt. Onhan se mahtavaa, että voi elää elämäänsä tällä tavoin. Se on suurinta rikkauttani nyt.
Nyt kun reissaamisen rinnalle päivien pääsisällöksi on tullut uudenlainen työ ja opiskelu, en silti millään muotoa kadehdi ketään, joiden tiedän tai näen viettävän päiviään rannalla, ryntäilevän elämysten perässä, sosialisoiden ja juhlien muiden reissaajien kanssa aamuun asti. Uskon, että olen tehnyt osani sillä saralla.
En myös haikaile uraputkien, palkkatyön tai suurten tilipussien perään. Nautin omasta yksinkertaisesta elämästäni, jota voi onneksi viettää mahdollisimman inspiroivissa ja viehättävissä puitteissa. Viime vuosina olen viettänyt paljon aikaa Kaakkois-Aasian eri kohteissa ja Australiassa. Jatkossa ehkä jossain muuallakin? Haluan nähdä, oppia ja luoda uutta, olla avuksi muille. Tähän on tultu. Ja hyvä näin.
Sopiiko työn ja reissaamisen yhdistäminen sinulle?
Vaikka itse kävinkin suhteellisen pitkän tien päästäkseni sellaiseen ”voin-tehdä-myös-töitä-enkä-vain-maata-palmun-alla” -valmiuteen, saattaa olla, että monelle muulle se käy vaivattomammin ja nopeamminkin. Toiset läppärikulkurit ovat kenties muutoinkin parempia yhdistämään työ- ja lomameininkejä tasapainoiseksi keitokseksi, vaikka niin, että ollaan päivä rannalla ja tehdään ilta duunia. Tai, että kun on tehty päivä töitä niin illalla jaksaa lähteä vielä kylille rientoihin. Diginomadien suosikkikohteet ainakin tarjoavat hyviä puitteita, niin työstä kuin vapaa-ajasta nauttimiseen.
Itse keskityn mieluiten yhteen asiaan / päivä. Useimmat päivät kuluvatkin pääosin kämpillä koneen äärellä sekä lähinurkilla liikuskellen, ihan tavallista arkea elellen. Parina päivänä viikossa voi sitten tehdä niitä vähän pidemmälle suuntautuvia retkiä tai lähteä auringonlaskukävelyille merenrantaan.
Seikkailut tässä uudessa elämäntyylissä muodostuvat siitä, kun suunnitelmat hahmottuvat juuri ennen toteutusta, mitään ei mietitä liian pitkälle. Nytkin suunnitelmana on vaihtaa maisemaa, mutta millä viikolla se tapahtuu, se on vielä tarkentumatta. Asiat kirkastuvat kyllä. Välillä on hyvä vaan antautua olemaan ja elämään stressaamatta yksityiskohdista, riittää että karkeammat suuntaviivat ovat selvillä.
Itselleni tärkeää on se, että omaa jaksamistaan voi tässä elämäntyylissä kuunnella. En edes pystyisi enää sellaisiin megasuorituksiin kuin joskus aiemmassa työelämässä. Nyt on oma hyvinvointi keskeisessä asemassa. Onneksi koko ajan ei ole pakko painaa sata lasissa, niin reissua kuin töitäkään. Se on oikeastaan ihan tietoinen valinta. On tietenkin vain plussaa, että se työ mitä maailmalla tekee ei tunnu liian työläältä, vaan asialta johon on iloa tarttua. Läppärihommissa työn rajaaminen ja olennaiseen keskittyminen ovat tarpeellisia taitoja, itsensä johtamisen ohella.
Monet tien päällä töitä tekevät työskentelevät tietyllä tapaa kausiluontoisesti, oli ne hommat sitten läppärillä tehtäviä tai muuta työtä. Eli pidetään tiiviimpää tahtia joitakin viikkoja tai kuukausia ja sitten keskitytään taas reissuelämyksiin toviksi. Tähän ideaanhan myös Australian ja Uuden-Seelannin tarjoama working holiday -konsepti pitkälti kiteytyy.
Jos siis töiden teko diginomadityyliin kiehtoo, niin kannattaa tarkistaa onko sinulla ominaisuuksia, joita tämäntyyppisessä elämäntyylissä tarvitaan. Joillekin töihin ulkomaille tähyäville tietyt asiat voivat tulla yllätyksenä, jos reissukokemusta ei vielä kovin paljoa ole. Kontrasti lomalla olemiseen on kuitenkin aika suuri. Siksi tätäkin elämäntapaa kannattaa ensin vähän testata, ennenkuin tekee mitään pidemmän tähtäimen päätöksiä. Hyvä itsetuntemus auttaa tekemään itselle oikeita ratkaisuja.
Kokosin listaa etenkin läppärikulkurille hyödyllisistä piirteistä:
- Olet jo reissannut niin paljon, että maltat pysähtyä aloillesi, hötkyilemättä liialti uudessakaan ympäristössä
- Et koe jääväsi mistään paitsi, vaikket menisikään päivittäin rannalle, retkille tai iltaisin drinkille muiden reissaajien kanssa
- Seinät eivät kaadu päällesi, vaikka vietätkin paljon aikaa kämpillä hommiesi äärellä (ellet sitten ole hommannut muita työtiloja tai käytä co-working spaceja)
- Et kuvittele, että päivän työt hoituisivat aina parissa tunnissa trendikahvilassa istuen (no ehkä joinain harvoina päivinä ja toki riippuen siitä tekee)
- Osaat toimia kurinalaisesti, itseäsi ja tekemistäsi jämptisti johtaen
- Olet varautunut tekemään pitkiäkin päiviä ilman tuntipalkkaa
- Ajattelet, että rahaa tärkeämpää on se, että teet jotain mielekästä ja saat elää vapaammin & vaihtelevissa ympäristöissä
- Et välttämättä kaipaa erillisiä vapaapäiviä, ”työ” on osa elämäntapaasi eikä siitä irrallinen tekijä
- Nautit kun saat itse järjestellä aikataulusi ja työkuviosi
- Teet töitä asioiden ja aiheiden parissa, jotka innostavat (ainakin pääsääntöisesti) enemmän kuin ympäristön tarjoamat kilpailevat aktiviteetit
- Sinulle riittää, kun irtaudut 2-3 krt viikossa tutkiskelemaan ympäristöä, ottamaan valokuvia, sosialisoimaan, testailemaan kahviloita/ravintoloita jne.
- Vaikket käyttäydy samoin kuin lomailijat, kulloinenkin ympäristö tuottaa sinulle suurta iloa, nyt vain eri tavalla kuin lomalla ollessa
- Et kärsi merkittävästä koti-ikävästä Suomeen
- Iloitset uusien ihmisten tapaamisesta, muttet murru kun tiet erkanee
- Parisuhde tai perhe-elämäsi ei häiriinny reissaavasta elämäntyylistä tai nautit ehkä itsenäisestä elämäntavasta
- Nautit yksinkertaisesta elämäntyylistä, ilmaisista iloista (ainakaan alkuunsa rahaa ei todennäköisesti tule ovista ja ikkunoista)
- Koet vapauttavana ja rikastuttavana sen, että voit elää erilaisissa maissa ja kohteissa sitä tavallisen hyvää arkea, pikku twisteillä höystettynä 😉
Kyseinen lista pohjautuu paljolti omiin kokemuksiini ja tiedän, että joku muu pystyy klaaraamaan enemmän muutakin touhua ja aktiviteetteja työjuttujen ohella, kuin itse tällä hetkellä. Miltä tämä kuulostaa sinusta? Olisiko sinusta läppärikulkurin ts. reissaavan läppäriyrittäjän elämäntapaan? Tai mitkä ovat omat huomiosi tien päällä työskentelystä?
Toivon, että ihmiset uskaltaisivat unelmiensa ja jaksamisensa vuoksi tehdä ehkä pelottavankin tuntuisia ratkaisuja, vaikka se tarkoittaisi uudenlaista orientoitumista työhön, rahaan ja koko elämään. Ehkä jostain totutuista asioista irtipäästämistä tai tinkimistä. Elämän laatutekijöiden päivittämistä. Ei varmasti kaikille ajankohtaista tai kiinnostavaa, mutta yhä useampaa pohdituttava aihe, kenties sinuakin?
Rosita Juurinen
Matkabloggaava läppäriyrittäjä, vapausmentori & piensijoittaja
www.matkaopasvapauteen.com
Artikkeli julkaistu myös matkaopasvapauteen.com -sivustolla
