Makrotalous

Maailman suurin talous

Onko Yhdysvallat jo menettänyt asemansa maailman suurimpana taloutena?

Yhdysvallat on pitkään ollut maailman voimakkain valtio, mutta alkaa olla aika kyseenalaistaa tutuksi tullut itsestäänselvyys. Mikä on taloudellisen vallan tilanne? Bloombergin mukaan Kiina on maailman mahtavin talous jo nyt.

Suoralla bruttokansantuotteella mitattuna Yhdysvallat on maailman isoin talous, koska sen bruttokansantuote on suurin.

Yhdysvallat on bruttokansantuotteeltaan maailman suurin talous, ostovoimapariteetti kertoo kuitenkin muuta.

Yhdysvalloissa samalla rahamäärällä ei saa kuitenkaan ostettua samaa määrää tavaraa tai palveluita, koska hinnat ovat korkeammat kuin Kiinassa. Ostovoimapariteetti ottaa huomioon maiden hintatason ja mittaa siis suoraan kuinka paljon kunkin maan bruttokansantuotteella on ostovoimaa.

Ostovoimapariteetilla huomataan, että Kiina onkin maailman mahtavin talous.

Ostovoimapariteetti kertoo kuinka paljon kansantalouden bruttokansantuotteella on maan sisäistä ostovoimaa.

Big Mac maksaa Yhdysvalloissa 1,8 kertaa niin paljon kuin kiinassa ja Big Maceilla mitattuna etu kiinan hyväksi on ostovoimapariteettiakin suurempi.

Kiinan johtoasema perustuu suureen väestömäärään. Kiinalaiset ovat edelleen köyhiä, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että Kiinalla on vielä varaa kasvaa. Kun Yhdysvallat kasvaa kahden prosentin vuosivauhtia, on Kiinan hidastunutkin talouskasvu yhä kuuden prosentin luokkaa. Näyttää siis siltä, että ero Kiinan eduksi tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

Valtioiden valta jakaantuu useaan eri osaan, joista talous on vain yksi. On diplomaattista valtaa, kulttuurillista valtaa, sotilasvaltaa ja talousvaltaa. Yhdysvallat armeija on Kiinaa edellä, mutta on hyvä muistaa, että pitkittyneessä kriisissä taloudella on merkittävä asema.

Kiina on edistynyt myös diplomaattisen vallan saralla. Yhdysvaltojen toiminnan herättäessä pahennusta itsekkäällä toiminnallaan, Kiina kerää poliittisia pisteitä sitoutumalla Pariisin ilmastosopimukseen.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös