Osakestrategia ja Bloomberg – ”Niin vähän voittajia, niin paljon turhaa painoa”

Osakemarkkinat ovat kautta historian olleet kaikista tuottavin omaisuusluokka. Osakkeiden tuotto voittaa niin joukkolainat, kullan kuin käteisenkin. Pitkäjänteisen sijoittajan kannattaa siis ehdottomasti harkita osakkeisiin sijoittamista, josta päästäänkin siihen kysymykseen miten osakesalkku tulisi rakentaa.

Monelle voi tulla yllätyksenä, kuinka suuri tuottoero eri osakkeiden pitkän ajan tuotoissa on. Ainoastaan 4 prosenttia osakkeista tuo osakemarkkinoiden muita omaisuusluokkia korkeamman tuoton. Loput 96 prosenttia osakkeista ovat ikäänkuin turhaa painolastia.

Bloombergin kolumnin mukaan näistä amerikkalaisen rahoituksen professorin julkaisemista tuloksista seuraa luontaisena jatkokysymyksenä se miten näihin isoihin voittajiin pääsee käsiksi.  Bloombergin mukaan keskeinen teema on käyttääkö sijoittaja aktiivista, vai voittajat varmuudella sisältävää passiivista, lähestymistapaa. Käytännössä sijoittajalla on kuitenkin valittavanaan useita eri strategioita.

Passiivinen osakestrategia

Passiivinen strategia tarkoittaa koko indeksin ostamista esimerkiksi ETF:ien muodossa. Osakkeiden välisen suuren tuottoeron kannalta voi kuulostaa hassulta sisällyttää tietoisesti salkkuunsa myös tuottamattomat 96 prosenttia osakkeista.

[xyz-ihs snippet=”EvervestB”]

Passiivinen strategia sisältää kuitenkin monta etua. Vaikka suurin osa osakkeista ei juuri tuottoja toisikaan on kaikkien osakkeiden ostaminen tapa varmistua siitä, että salkku sisältää myös kaikista voimakkaampaan tuottoon yltävät osakkeet. Passiiviseen sijoittamiseen liittyy myös kustannustehokkuus ja helppohoitoisuus, kun osakkeiden valintaan ei tarvitse käyttää aikaa eikä energiaa.

Passiivisen strategian kohdalla on hyvä muistaa, että passiivisten tuotteiden omistaminen ei vielä tee sijoittamisesta passiivista. Tutkimuksen mukaan tyypillinen sijoittaja lähtee käymään passiivisilla tuotteilla kauppaa tavalla joka syö osakesalkun tuottoja.

Aktiivisen rahaston osakestrategia

Periaatteessa voisi luulla osakkeiden välisen ison tuottoeron suosivan aktiivista osakepoimintaa ja kuka siinä voisi paremmin onnistua kuin koulutettu ammattilainen? Käytännössä aktiiviset rahastot ovat keskimäärin kuitenkin hävinneet passiivisille rahostoille. Yhtenä syynä heikolle menestykselle on aktiivisen rahaston sisältämät passiivista rahastoa korkeammat kulut.

Toinen syy voi liittyä ilmiöön nimeltä piiloindeksointi. Piiloindeksoinnin ongelmana on, ettei aktiivinen rahasto ole tarpeeksi aktiivinen. Ylisuuri hajauttaminen vähentää aktiivisen rahaston riskiä, mutta samalla se vie mahdollisuuden voittaa indeksi. CFA instituutin mukaan aktiiviset varainhoitajat pystyisivät voittamaan indeksin, mutta hajautusvaatimukset syövät valinnan tuoman ylituoton.

Suoran osakepoiminnan osakestrategia

Osakkeisiin voi sijoittaa myös suoraan, joten suuria voittajia voi myös pyrkiä tunnistamaan itse. Tämä ei kuitenkaan ole ihan helppoa vaan sisältää monta haastetta. Ensimmäinen haaste on osakkeiden hinnoittelu. On helppo tunnistaa hyvä yritys jälkeenpäin, mutta tällöin sijoittajan ongelmaksi muodostuu, että markkinat pyrkivät hinnoittelemaan osakkeet oikein. Hyvä yritys on  kalliimpi kuin huono yritys, ja tämä kalleus syö sijoittajan saamia tuottoja.

Toisekseen, kun lähdetään pienestä määrästä liikkeelle, ei voida olla varmoja, että valitut osakkeet sisältävät ne parhaimmat osakkeet. Lopuksi haasteeksi muodostuu sijoittajan psykologia. Jotta voittajaosakkeista pääsisi oikeasti hyötymään, tulisi ne myös pystyä pitämään salkussa.

Pitkän kurssinousun jälkeen paine voittojen kotouttamiseen on kuitenkin kova. Lisäksi pitkäaikainen kurssinousu sisältää myös lyhytaikaisia kurssilaskuja. Esimerkiksi Netflixin osakkeen tuotto on ollut jälkeenpäin tarkasteltuna massiivinen, mutta väliaikainen lyhytaikainen kurssilasku on ollut yli 70 prosenttia. Se on monelle sijoittajalle liikaa.

Poistamiseen perustuva osakestrategia

Edellä mainitut aktiiviset osakestrategiat perustuvat hyvien osakkeiden tunnistamiseen. Mutta mitä jos sijoittaja keskittyisikin tunnistamaan huonoja osakkeita? Tällöin ideana on lähteä kaikista osakkeista liikkeelle ja poistaa tästä massasta ne osakkeet, jotka selvästikin eivät ole voittajia. Lähdetään siis kaikista liikkeelle ja lähdetään sitten poistamaan ylimääräistä painolastia.

Akateemisessa kirjallisuudesta löytyy useihin kriteereihin perustuvia pisteytysmenetelmiä, jotka jakavat osakkeet voittajiin ja häviäjiin. Yksi näistä on nimeltään Mohanramin G-score menetelmä ja toisena esimerkkinä on Piotroskin F-Score menetelmä.

Nämä menetelmät ovat kumpikin parempia tunnistamaan nimenomaan huonoja osakkeita. Tämä kielii siitä, että poisjätettävien osakkeiden tunnistamiseen perustuva strategia toimii paremmin kuin mukaan otettavien osakkeiden tunnistamiseen perustuva strategia.

Alla olevalta videolta voit nähdä, miten huono osake käytännössä tunnistetaan Pitroskin F-Scoren avulla.