Vain joka viides suomalainen on kiinnostunut osakesijoittamisesta, kertoo Säästöpankkiryhmän teettämä tutkimus.
Lukuisat talouden mittarit sojottavat iloisesti koilliseen ja positiivisia tietoja Suomen talouden käänteestä on uutisoitu pitkin kuluvaa vuotta. Uutiset talouden kohentumisesta heijastuvat myös Säästöpankkien laatiman valtakunnallisen Säästämisbarometri 2017 -selvityksen tuloksiin: kun vuonna 2014 24 prosenttia vastaajista uskoi taloutensa kohentuvan seuraavan 12 kuukauden aikana, vuonna 2017 osuus oli kasvanut 37 prosenttiin.
Silti sijoittaminen ja säästäminen kiinnostavat yllättävän harvoja kotitalouksia.
”Säästämisbarometri maalaa karun kuvan suomalaisten suhtautumisesta sijoittamisen ja säästämisen eri muotoihin: ei kiinnosta”, Säästöpankkiryhmä toteaa tiedotteessaan.
Kaikkein tutuimpienkaan muotojen kohdalla kiinnostus ei päätä huimaa: omistusasunnosta sijoitusmuotona on kiinnostunut vain 38 prosenttia vastaajista ja perinteisestä säästötilistä 35 prosenttia. Osakesijoittamisesta kiinnostuneita on puolestaan vain 21 prosenttia.
Vähäinen kiinnostus sijoittamiseen ja säästämiseen näkyy myös siihen käytettävistä summista. 70 prosenttia vastaajista säästää tai sijoittaa alle 100 euroa kuukaudessa. Tässä ovat mukana 18 prosenttia vastaajista, jotka eivät säästä lainkaan. Säästämisen tai sijoittamisen aloittaneiden kohdalla tunteet ovat kuitenkin selkeät: 68 prosenttia on melko tai erittäin tyytyväisiä päätökseensä.
”Kyllä tässä on pankeillakin pieni peiliin katsomisen paikka. Osittain kiinnostuksen puutetta aiheuttaa varmasti horjunut luotto pankkeihin, mutta samalla barometrin tulokset kertovat myös siitä, että emme ole osanneet puhua säästämisestä ja sijoittamisesta kiinnostavasti ihmisten kielellä. Henkilökohtaiset taloudelliset tilanteet toki vaihtelevat, mutta on meidän tehtävämme yhdessä asiakkaan kanssa katsoa kullekin sopiva säästämisen muoto. Nämä voivat olla kuitenkin jokaisen juttuja”, sanoo Säästöpankkiryhmän toimitusjohtaja Tomi Närhinen.
Positiivisista talousuutisista ja kasvaneista odotuksista huolimatta vastaajat kokivat suurimpien säästämisen esteiden olevan omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvät seikat.
Niistä vastaajista, jotka eivät ole säästäneet eivätkä aikoneet aloittaa, puolet kertoi syyksi pienet tulot. Osittain haluttomuus sijoittamista ja säästämistä kohtaan voi johtua myös eri sijoitus- ja säästämismuotojen vähäisestä tunnettuudesta. Monet tuntevat säästötilin ja omistusasunnon, mutta esimerkiksi pörssiosakkeiden kohdalla 60 prosenttia vastaajista kertoi tuntevansa sijoitusmuodon vain vähän tai ei lainkaan.
Säästöpankin teettämä Säästämisbarometri toteutettiin syyskuussa 2017 internet-haastatteluina. Haastatteluihin osallistui 1599 18 – 69 -vuotiasta vastaajaa ympäri Suomen.

Säästöpossu
3.11.2017 at 15:26
Suomalaisia pidetään rehellisinä, mutta tuon perusteella jokainen valehtelee sanoessaan, että sijoittamisen esteenä ovat pienet tulot. Todellisuudessahan pieniä tuloja ei juuri ole, vaan korkeintaan pieniä ruokamenoja. Syöminen kun ei ole välttämätöntä, kun taas hedelmäpelit, vikinglotto, tupakanpoltto ja viinanjuonti ovat.
”Monet tuntevat säästötilin ja omistusasunnon…”
Suomalaisten itsesääli ja itseinhokin näyttävät menneen överiksi: Kaikki eivät edes myönnä tietävänsä, mitä tarkoittaa talon omistaminen. Tai sitä, että kun sossun raha kolahtaa tilille, pankissa tilin nimenä saattaa olla juuri säästötili.
En mitenkään halua moittia suomalaisia enkä edes suomalaiskansallista omistamisen häpeämiskulttuuria. Jos kuitenkin mieli selvittää ihmisten rahankäyttöä, sitä ei pidä typerästi mennä kysymään heiltä suoraan.