Talousoikeuden tutkijatohtori: Asiakkaallakin on velvollisuuksia sijoitusneuvonnassa

Sijoitusneuvonnassa erimielisyyksiä sijoittajien ja sijoitusneuvojien välille on syntynyt erityisesti monimutkaisten sijoitustuotteiden osalta, kertoo talousoikeuden tutkijatohtori Marika Salo.
Marika Salo tutkijatohtori Vaasan yliopisto etusivu Marika Salo tutkijatohtori Vaasan yliopisto etusivu

Marika Salo tutkijatohtori Vaasan yliopisto

Sijoitusneuvonta on ollut viime aikoina paljon otsikoissa, eikä erityisen positiivisessa valossa. Myös Finanssivalvonta on joutunut puuttumaan asiaan – tänä vuonna kaksi isoa suomalaispankkia ja kaksi sijoituspalveluyritystä on saanut varoituksen ja historiallisen suuret seuraamusmaksut puutteista ikäihmisille tarjotussa sijoitusneuvonnassa.

Viime keväänä Finanssivalvonta antoi neljälle yhtiölle julkisen varoituksen ja määräsi niille myös seuraamusmaksun kelvottoman sijoitusneuvonnan takia. Asiakkaille oli myyty sijoitustuotteita ilman, että oli selvitetty asiakkaiden sijoitustavoitteita sekä sijoituskokemuksen ja -tietämyksen tasoa. Iäkkäälle asiakkaalle oli esimerkiksi myyty sijoitusrahastoja ja strukturoituja rahoitusvälineitä. Osa asiakkaista tuskin ymmärsi strukturoituihin tuotteisiin sisältyviä korkeita riskejä.

Vaasan yliopiston talousoikeuden tutkijatohtori Marika Salon mukaan aihe on nyt erityisen tärkeä, sillä sijoitusneuvonnan sääntely on pian uudistumassa. Salo on tutkinut sijoitusneuvontaan liittyvää ratkaisukäytäntöä.

Ensi vuodesta lähtien voimaan tuleva sääntelyuudistus pakottaa sijoitusneuvontaa antavat yritykset kertomaan avoimemmin tuotteiden hinnoista ja niiden myynnistä mahdollisesti saamistaan palkkioista.

Finanssivalvontaa on kritisoitu liian pehmeistä otteista sijoitusneuvonnan väärinkäytöksissä. Uudet sijoitusneuvonnan sääntelyuudistukset tulevat lisäämään myös valvovan viranomaisen velvollisuuksia. Valvojalla on jatkossa toimivaltuuksia puuttua yksittäisiin sijoitustuotteisiin, jos ne ovat vahingollisia sijoittajasuojan kannalta.

”Ratkaisukäytäntöä läpikäydessäni havaitsin, että erimielisyyksiä sijoittajien ja sijoitusneuvojien välille on syntynyt erityisesti monimutkaisten sijoitustuotteiden osalta. Ongelmia syntyy, jos sijoittaja ei ole ymmärtänyt, mihin on rahansa laittanut”, Salo sanoo.

Salon mukaan myös tietyt finanssialan termit, kuten pääomaturva, ovat tuottaneet tulkintaongelmia.

”Keväällä annetuissa Finanssivalvonnan julkisissa varoituksissa korostettiin sijoitusneuvojien huolellisuusvelvollisuutta iäkkäiden asiakkaiden osalta. Uskonkin, että siihen asiaan on nyt kiinnitetty enemmän huomiota.”

Salon mukaan sijoitusneuvojan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että asiakas ymmärtää oikeasti annetut neuvot. Iäkkäiden asiakkaiden osalta tulee Finanssivalvonnan päätöstenkin valossa olla jatkossa erityisen huolellinen.

Asiakkaan kannattaa puolestaan muistaa se, että hänelläkin on tiettyjä velvollisuuksia sijoitusneuvonnassa. Hänen oletetaan tutustuvan annettuihin esitteisiin ja tarvittaessa kysyvän selvennystä asioihin, joita hän ei ymmärrä, Salo muistuttaa.

Salo pitää aiheesta Minä ja tiede -yleisöluennon Seinäjoen ja Vaasan pääkirjastoissa maanantaina 9.10. klo 18.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Eurooppalaisyhtiöiden suhteen korkeat tulosodotukset, arvostustaso ei kestä suuria pettymyksiä

Seuraava artikkeli
osakestrategia sijoittaminen sijoitusstrategia sijoitustyyli allokaatio

Osakestrategia ja Bloomberg - "Niin vähän voittajia, niin paljon turhaa painoa"