Amerikkalainen unelma on Pohjois-Amerikassa syntynyt myyttinen käsitys uuden mantereen tasapuolisista menestysmahdollisuuksista kaikille. Kuka tahansa voi syntyperästään riippumatta tavoittaa tuon unelman neuvokkuudellaan ja ahkeruudellaan.
Amerikkalaiseen unelmaan liittyy kiinteästi tee-se-itse -miljonäärin käsite. Se teki pesäeroa vanhan mantereen 1800-luvun luokkarakenteista, joissa vauraus oli sementoitu yläluokalle. Siinä missä Euroopassa vauraus oli perittyä, saattoi Yhdysvalloissa kuka tahansa saavuttaa taloudellista menestystä. Amerikkalaisessa unelmassa menestyksen mahdollisuus ei siis riipu sosiaaliluokasta.
Entä käytäntö? Onko amerikkalainen unelma todellakin mahdollista juuri Yhdysvalloissa?
Amerikkalainen unelma tasa-arvoisista mahdollisuuksista nojaa käsitteeseen nimeltä sosiaalinen liikkuvuus (social mobility). Wikipedia määrittelee sen seuraavasti:
Sosiaalinen liikkuvuus on yksilöiden, perheiden, kotitalouksien tai muiden ihmisryhmien liikehdintää yhteiskunnan sosiaalisten kerrostumien välillä tai sisällä, yhteiskunnallisen ja taloudellisen eli sosioekonomisen aseman muutosta tai liikkumista yhteiskunnan hierarkiassa.
Taloustiede on voinut osoittaa, että yksilön mahdollisuus nousta sosioekonomisessa asemassaan ylöspäin riippuu yhteiskunnan tulonjaon tasaisuudesta. Mitä tasaisempi on tulonjako, sitä helpompaa on sosiaalinen liikkuvuus.
World Economic Forumin sivuilla on havainnollinen kuva tästä korrelaatiosta. Mitä suurempi on maan sosiaalinen epätasa-arvo (x-akseli), sitä vähemmän maassa on mahdollisuuksia sosiaaliseen liikkuvuuteen (y-akseli).
Hieman paradoksaalisesti amerikkalaisen unelman toteuttaminen on tarkastelussa mukana olleista maista kaikkein vaikeinta Yhdysvalloissa, jossa sosiaalinen epätasa-arvo on suurta ja sosiaalinen liikkuvuus alhaista.
Täysin päinvastainen on tilanne pohjoismaissa, jossa sosiaalinen epätasa-arvo on vähäistä ja vastaavasti sosiaalinen liikkuvuus on helpompaa kuin Yhdysvalloissa. Kaikkein paras tilanne tässä mielessä on Tanskassa.
Epätasa-arvoisissa maissa on suurempi riski, että alhaisten tulotasojen perheiden nuoret eivät investoivat osaamiseensa niissä maissa. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään koulutuksen epätasa-arvosta. Epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa useammilla vanhemmilla on henkisiä tai päihdeongelmia. Köyhillä perheillä on enemmän velkaa ja he tekevät pitkiä työviikkoja.
Katso video aiheesta:
