YIT:n ja Lemminkäisen yhdistyminen on hyvä liitto alhaisien päällekkäisyyksien, lisääntyvän vastasyklisyyden ja pohjoismaissa parantuvan markkina-aseman johdosta, Evli toteaa aamukatsauksessaan.
”Urakoinnin osuus uuden yhtiön liikevaihdosta tulee nousemaan 60 prosenttiin, kun taas omaperusteiset projektit tulevat muodostamaan 40 prosenttia liikevaihdosta. Tämä tulee jonkin verran laskemaan yhtiön pitkän aikavälin marginaalipotentiaalia, mutta samalla operatiiviset riskit vähenevät ja pääoman kierto nopeutuu”, Evli toteaa.
Alustavan strategian perusteella yhdistetty yhtiö tavoittelee kasvua erityisesti omaperusteisissa projekteissa asunto- ja toimitilarakentamisessa. Yhdistymisen integraatiokulujen arvioidaan olevan noin 40 miljoonaa euroa vuosina 2018-2019. Kokonaissynergioiden odotetaan olevan 40 miljoonaa euroa ja realisoituvan täysimääräisenä vuoden 2020 loppuun mennessä.
Evli odottaa YIT:ltä vahvaa vuoden viimeistä neljännestä.
”Suotuisa myynnin jakauma asuntorakentamisessa, vahvat gryndivolyymit (700 asuntoa) ja alhainen kustannusinflaatio Suomessa sekä vahva asuntomyynti CEE-maissa (600 asuntoa) tulevat tukemaan arvioimme mukaan liikevoittoa. Lisäksi toimitilaprojekti Kasarmikatu 21 valmistuminen sekä muiden isojen projektien eteneminen parantavat arvioimme mukaan kannattavuutta.”
Venäjällä kannattavuusparannusta ei puolestaan ole odotettavissa.
”Odotamme vain pientä marginaaliparannusta Venäjän toiminnoissa. Pääomanvapautusohjelma sekä alhaiset hinnat ja volyymit erityisesti Pietarissa rasittavat edelleen kannattavuutta Venäjällä”, Evli arvioi.
Evlin neljännen neljänneksen liikevoittoennuste on 46,5 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavan kvartaalin toteuma oli 28,5 miljoonaan.
Evli muistuttaa, että YIT hinnoitellaan tulosperusteisesti alle vertailuryhmän mediaanin.
”Ennusteillamme YIT:n EV/EBIT-kertoimet ovat 8,9x ja 6,1xvuosille 2018 ja 2019, mitkä vastaavat 4 prosentin ja 28 prosentin aliarvostusta suhteessa rakennussektoriin.”
Evlin osien summa analyysi antaa YIT:n osakkeelle 7,23 euron tavoitehinnan.