Viimeisin vuosi on ollut todellista osakesijoittajan juhlaa. Sijoittaja ei silti voi kiittää vain osakepoiminnan taitojaan.
Viimeisin vuosi on ollut todellista osakesijoittajan juhlaa. Sijoittaja ei silti voi kiittää vain osakepoiminnan taitojaan.
Helsingin pörssi on noussut vuodessa lähes 20 prosenttia.
Päälistan yhtiöistä vain 37 yhtiön kurssikehitys on ollut negatiivinen vuoden aikana. Se on vain 26 prosenttia kaikista Helsingin pörssin päälistan yhtiöistä. Loput 74 prosenttia yhtiöistä ovat siis nostaneet markkina-arvoaan vuoden aikana.
Kolminumeroisiin markkina-arvon kasvattajiin kuuluvat esimerkiksi sellaiset yhtiöt kuin Honkarakenne ja Finnair. Yli 50 prosentin kasvua on ollut Ahlstrom-Munksöllä, SSAB:n A -osakkeella, Stora-Enson R -osakkeella, Aspocompilla, Componentalla, Outotecilla, PKClla, Pöyryllä, Talenomilla, Affectolla, Kotipizzalla ja Yleiselektroniikalla.
Keskuspankit puhaltavat ilmaa osakkeisiin
Kurssirallin taustalla on useita makrotekijöitä. Euroopan ja USA:n talouskasvu on kiihtynyt. Keskuspankit ovat jatkaneet määrällistä elvytystä ja pitäneet ohjauskorot alhaalla. Luultavasti nousurallissa on mukana hiukkasen myös suhdannesyklille tyypillistä ylimääräistä ahneutta ja kurssikiimaa.
Toki yritysten perustekijät ovat mallillaan, ja osakekohtaiset tulokset ovat olleet kasvussa. Kurssiralli ei silti selity täysin positiivisella tuloskehityksellä, sillä myös osakkeiden ja osakemarkkinoiden P/E-kertoimet ovat nousseet.
Myös indeksisijoittajalla on ollut kissanpäivät, jos on sijoittanut osakkeisiin sijoittaviin indeksirahastoihin tai ETF:iin. Kun markkinat kokonaisuutena vetävät niin Suomessa, Euroopassa kuin rapakon takanakin, ei edes oikean markkinan valinnalla ole niin väliä. Yhdysvalloissa S&P 500 -indeksin nousu on ollut yli 23 prosenttia, Euro Stoxx 50 -indeksin puolestaan 24 prosenttia ja Japanin Nikkei-indeksikin on noussut yli 31 prosenttia. Indeksisijoittajan on siis pitänyt vain luottaa osakemarkkinoihin.
Poikkeuksellisia aikoja
Finanssikriisin jälkeen vuonna 2009 alkanut osakemarkkinoiden nousukiito on ollut poikkeuksellista aikaa. Ei siksi, että osakkeet ovat nousseet niin rajusti kriisin pohjilta. Jälkikäteen pelkästään kursseja tiirailemalla mikä tahansa ajankohta voi näyttää eriskummalliselta.
Poikkeuksellista se on ollut siksi, että keskuspankit ovat tulleet aivan uudella tavalla markkinoiden kuskin paikalle.
Keskuspankkeja on totuttu pitämään lähinnä inflaatiopeikon vartijoina. Ne ovat aina kyllästymiseen asti toistaneet, ettei niillä ole muuta tehtävää kuin hintavakauden säilyttäminen, mikä on tarkoittanut lähinnä inflaation hillintää.
Finanssikriisin jälkeen keskuspankit ovat olleet uudessa tilanteessa, kun vaarana onkin ollut ennemminkin deflaatio kuin inflaatio. Siksi EKP ja Fed ovat pumpanneet ennen näkemättömällä tavalla likviditeettiä markkinoilla estääkseen rahan arvon vahvistumisen.
Tämä kvantitatiiviseksi elvytykseksi kutsuttu manööveri on ollut tehokas osakemarkkinoiden rattaiden voiteluaine. Kevyt rahapolitiikka on pitänyt korkotason alhaalla ja osakkeiden vaihtoehtoiskustannuksen matalana.
Olemme siis eläneet aikoja, jolloin sijoittaja ei ole tarvinnut osakevalinnan taitoja. Riittää kun on oikeaan aikaan markkinoilla – tosin ajoitus on jo sinällään osakepoimintaakin vaikeampi haaste. Sopivalla hajautuksella 7 – 10 yhtiöön on sijoittaja todennäköisesti onnistunut tekemään Suomi-salkullaan vähintään kohtuullista tulosta.
Taidolla vai keskuspankin tuella?
Tällainen härkämarkkina antaa kuitenkin helposti vääränlaisen hyvänolon tunteen.
Nousutrendissä sijoittajan ei pidä kuvitella liikoja omista osakepoimintataidoistaan kun riittävällä hajautuksella voi peesata indeksiä ja katsoa, kuinka keskuspankit pumppaavat osakemarkkinoille lisää ilmaa.
Viimeisen vuoden aikana tikkaa heittävä sokea apinakin olisi pärjännyt kohtuullisesti.
Osakesijoittamisessa ei kuitenkaan ole mitään mieltä, jos sijoittaja ei voi uskoa voittavansa sokeaa apinaa. Jos osakesijoittajan salkku tuottaa selvästi yli vertailuindeksin ja vieläpä riskikorjatuilla tuotoilla, voi jo hieman röyhistelläkin rintaansa.
Ammattisijoittaja Antti Parviaisen näkemys osakepoiminnasta olkoon lohdutuksen sana niille, jotka haluavat uskoa osakeanalyysien voimaan.
”Tässä indeksisijoittamisen hypetyksessä on kuitenkin unohtunut, että yksityissijoittajalla on etulyöntiasema. Yksityissijoittaja ei ole tilivelvollinen muulle kuin itselleen ja hereillä oleva yksityissijoittaja voi aika ajoin hyödyntää markkinoilla ilmeneviä hinnoitteluvääristymiä, jopa hinnoitteluvirheitä, tunnekuohuja ja ylilyöntejä jotka indeksirahastoissa eivät realisoidu. Aktiivisesti hoidetuista rahastoista puhumattakaan. Tämä edellyttää tosin rohkeutta mennä vastavirtaan, hyvää hermojen hallintaa ja kurinalaisen strategian noudattamista vaikka se lyhyellä aikavälillä saattaisi hölmöltä näyttääkin.”
Apinavertaus kusee, koska apinalla ja sijoittajalla on tikanheitossa yksi ratkaiseva ero:
Vain sijoittaja ymmärtää ylipäänsä heittää tikkaa eli sijoittaa, kun taas apinalle sellainen ei tulisi mieleenkään. Jos sattumalta tulisikin, into loppuisi lyhyeen, kun ensimmäisen tikan jälkeen ei tulisikaan banaania palkkioksi.
Vai ontuuko tämäkin analogia? Eihän lottokansaltakaan into lopu, vaikka joka kierroksella ei pääpottia tulisikaan…