Sananlasku sopii toki perisuomalaiseen synkkään ajatusmaailmaan ja siitä haetaan voimaa silloin kun ongelmat rahan kanssa käyvät ahdistavaksi.
Virheellinen ajatusmalli perustuu siihen, että jatkuva rahan haaskaus aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen toisi elämään säästämistä syvempää sisältöä. Joillekin materialistinen heräteostos saattaa tuoda pikatyydytyksen, joka katoaa ennen kuin se ehtii tulostua visa- laskulle, mutta todellista sisältöä elämään siltä on turha odottaa.
Tämän ajatusvirheen toistaminen uudestaan ja uudestaan ei tuo sen parempia tuloksia ja jos vielä omaa oman talouden lukihäiriön, pikatyydytyskin muuttuu nopeasti ahdistukseksi, kun huomaamatta tulot eivät riitä kattamaan kasvavia tarpeita.
Toinen virheellinen ajatus liittyy siihen, että kulutusta suitsimalla joutuu luopumaan jostakin. Logiikka ajatuksen takana on siinä mielessä oikea, että säästäjä joutuu luopumaan kuluttamisesta, mutta ei hyvästä olotilasta ja onnellisesta elämästä – päinvastoin, niukkuuden kautta voi jokainen löytää ihan uutta merkitystä elämään.
Luo valinnoilla merkitystä
Kun kuluttamisessa keskittyy vain tärkeisiin asioihin, niille voi muodostua jokin tärkeä merkitys. Tarjoa hyvälle ystävälle teatteri-ilta, ota rakas ihminen mukaan sovituskoppiin, niin saat oikean kokoiset, istuvat farkut ja ehkä muiston tulisesta suudelmasta kaupan päälle. Hanki lapselle säästölipas, mihin hän voi säästää puolet viikkorahoistaan. Samalla voit opettaa pienelle tärkeitä rahataitoja. Osta itsellesi hyvää mieltä auttamalla niitä, jotka apua tarvitsevat.
Tavaran hinta ei koskaan luo sille merkitystä, vaikka eräänä sysimustana perjantaina joku saattoi luulla niin.
Vaihtoehdot tuovat vapautta
Toisin kuin moni saattaa ajatella, elämäntapasäästäjä ei säästä kuolemaa vaan elämää varten. Vaikka onnen tavoittelu on elämässä tärkeää, aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. Silloin kun huono päivä sattuu kohdalle, ylämäen kulmaa supistaa tieto että säästössä ylimääräistä ja oma talous kunnossa. Tätä kutsutaan varautumiseksi, mikä on monelle turvallisuuden tunteesta pitävälle yllättävän kaukainen asia.
Vaurastuminen tarkoittaa monelle rahaa ja raha onkin hyvä asioiden mahdollistaja. Rahan avulla voit perustaa oman yrityksen, opiskella uuden ammatin, pitää vuorottelu- tai virkavapaata töistä, matkustella, ottaa avioeron, siirtyä aikaisemmin eläkkeelle, saada lainaa sijoitusasuntoa varten, maksaa asuntolainan lopun, jne. Mahdollisuudet ovat rajattomat tai rajalliset, riippuen mistä kulmasta asiaa katsoo. Monelle yhden suuren unelman toteuttaminen voi olla taivas silloin kun helvetti on valloillaan.
Todellisuudessa vaurastumisessa raha itsessään kadottaa nopeasti merkityksensä tai ainakin niin on käynyt omalla kohdallani. Minulle tärkeintä vaurastumisessa on tietoisuus vapaudesta, tilasta, jossa voin luoda merkityksellisiä polkuja omaan elämääni. Tälle henkiselle tilalle on vaikea määritellä tarkkaa euromäärä.
Kirjoituksessa on pieni koira haudattuna, jonka hiljaista haukkua tässä yritän tulkita:
Vaikka raha rauhoittaa, siitä ei suinkaan seuraa, että vaurauden avulla käärinliinaan ilmestyisi taskut. Kyseinen slogan ei nimittäin ole suinkaan typerin eikä edes masentavin lajisssaan. On otettava huomioon, että sillä viitataan kokonaan toiseen kontekstiin, siis siihen, että käärinliinavaiheen jälkeen varallisuus arvotetaan kokonaan uudella tavalla. Ahdistusta tietenkin herättää, jos rehellisyyden puuskassaan joutuu kyseenalaistamaan modernin skientismin myytin, jonka mukaan elämä lakkaa kun aivot lakkaavat toimimasta.
Kuollessa toki aivokemia lakkaa(jo määritelmänkin mukaan), mutta mistä tiedämme, että elämä ja mieli ovat pelkkää kemiaa? Entä jos on totta toinenkin slogan, jonka mukaan ”minä olen minä aivoistani riippumatta, mutta tarvitsen aivojani ja suutani sanoakseni sen ääneen”?
Miten voimmme olla varmoja, ettei ”minän aivovaiheen” jälkeen jotain jää jäljelle, kenties kokonainen persoona, joka alkaa kaivella niitä käärinliinansa taskuja löytääkseen jotain, mikä siellä puolen rajaa kelpaa maksuvälineeksi?
Jos taskuissa on pelkkää rahaa, se saattaa olla arvoton kärsittyään hyperinflaation. Jos siellä on kivoja fiiliksiä, avartavia matkakokemuksia, velaton talo ja muhkea osakesalkku, mutta toisaalta kaltoinkohdeltuja lähimmäisiä, tyhjin käsin poistuneita avuntarvitsijoita, itsekkyyttä, ahneutta ja tunnekylmyyttä, niin voi hyvinkin olla, että taskunsisältöjen kokonaissaldo katsotaan negatiiviseksi ja hakijan jäsenanomus hylätään.
Tämä on yksi näkökulma. Se muistuttaa Leijonakuninkaan viisaan paviaanin kommenttia, jossa tämä vakuuttaa Simballe, että ”Hän elää sinussa” (kuollut kuningas elää pojassaan Simbassa). En voi mitään sille, että se kuulostaa kovin heppoiselta ja itse asiassa ahdistaa enemmän kuin lohduttaa. Tokihan tieto ja taito periytyvät siinä kuin varallisuuskin, mutta olisi perin onnetonta, jos koko tarina olisi tuossa eli jos ainoa lohtu kuoleman lähestyessä olisi se, että keräämämme varallisuus, fyysinen ja henkinen, jatkaisi elämäänsä jälkeläisissä. Mitä muuta se on kuin kätketty toive jälleensyntymisestä, sen verran uudelleen sanoitettuna vaan, ettei kukaan alkaisi pitää meitä hindu-uskontoon hurahtaneina hihhuleina.
Toinen vähemmän abstrakti näkökulma asiaan on se, että käärinliinoissa ei ole taskuja, koska niitä ei tarvita. Verottajalla nimittäin on taskut ja vieläpä yhtä pohjattomat kuin entisen papin muonasäkki. Suomen perintöverotus on niin iso häpeäpilkku ja vaurastumisen este, että toivoisin Nordean muuttavan konttorinsa takaisin Ruotsiin pelkästä solidaarisuudesta suomalaisesta verohelvetistä kärsiviä ja muille maille paenneita kohtaan.
Artikkelin käärinliinat eivät suoraan viittaa alkuperäiseen kontekstiin, tavalla jonka toit hienosti esille. Tässä käytetty käärinliinavertaus on tuttu monista oman talouden kiemuroihin liittyvistä teksteistä, jonka typeryys näyttäytyy lukijasta riippuen varsin subjektiivisesti. Otsikko on tietysti harkitusti raflaava – eihän artikkeli ota kantaa siihen, tarvitaanko käärinliinoihin taskuja ylipäätään. Tarinan koiraa ei ole tekstiin kovin syvälle kaivettu, joten se on helposti kaivettavissa ylös.
Ne jotka sanovat ettei hautaan saa rahoja ovat niitä jotka eivät tajua taloudesta mitään. Ideahan on siinä että ihan hyvä että kuollessa on reilusti varoja, jotka voi siirtää tuleville sukupolville. Muutama miljoona kun on perintöä/jälkeläinen, niin on paljon helpompi jälkeläisten myös jättää aikanaan muutaman miljoonan perintöä. Jälkeläisten jälkeläiset voi myös sitten jättää muutaman miljoonan sitten taas lapsilleen.