Yksi elämän ikuisuuskysymyksiä on, tuoko raha onnea. Taloustieteen vastaus ei ole yksiselitteinen. Yleensä rahalla ajatellaan olevan niin sanottu aleneva rajahyöty, mikä tarkoittaa sitä että varallisuuden kasvu tuo lisää onnea, mutta sitä vähemmän mitä enemmän ihmisellä on varallisuutta ennestään.
Myös empiirinen tutkimus antaa viitteitä siitä, että raha tuo onnea.
Esimerkiksi Michiganin yliopiston tutkijat Betsey Stevenson ja Justin Wolfers vertasivat rikkaiden ja köyhien maiden kansalaisten tyytyväisyyttä omaan elämäänsä, ja havaitsivat, että korkean bruttokansantuotteen maissa ihmiset olivat onnellisempia kuin köyhemmissä maissa.
Britannian tilastoviranomaisen ONS:n tutkimuksen mukaan puolestaan korkeat tulot lisäävät ihmisten tyytyväisyyttä elämään, lisäävät onnellisuutta sekä vähentävät ahdistuneisuutta.
ONS:n tutkimus tukee alenevan rajahyödyn ajatusta. Eniten hyvinvointi nimittäin lisääntyi silloin, kun pienet tulot kasvoivat.
Käytännössä varallisuuden ja onnellisuuden yhteys saattaa silti olla hiukan monimutkaisempi, huomauttaa Inc-sivusto.
Useimmat ihmiset ajattelevat rahan olevan erään lainen ”täydellinen hyödyke”, jonka lisäys lisää kategorisesti onnellisuutta. Hieman yllättäen uusimmat tutkimukset osoittavat, että se ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkansa, väittää Californian yliopiston professori Paul Piff.
Piffin johtaman tutkimuksen mukaan sekä rikkaat ja köyhät ihmiset molemmat voivat kokea paljon onnea, mutta heidän kokemansa onni on erilaista.
Piff ja hänen kollegansa haastattelivat yli 1500 ihmistä. Tutkijat kysyivät haastateltavien käytettävissä olevat tulot sekä sen, kuinka usein he kokivat erilaisia tuntemuksia. Nämä tuntemukset olivat huvi, pelko, myötätunto, tyytyväisyys, innostus, rakkaus ja ylpeys.
Haastattelut osoittivat, että rikkaat ihmiset kokivat positiivisia tuntemuksia itseään kohtaan, kuten esimerkiksi tyytyväisyyttä ja ylpeyttä. Köyhemmät sen sijaan kokivat enemmän ulospäin suuntautuneita tuntemuksia, kuten myötätuntoa ja rakkautta.
”Nämä havainnot osoittavat että onnellisuus ei yksiselitteisesti liity vaurauteen”, Piff toteaa.
Tutkijan mukaan varakkaammat ihmiset saattavat löytää positiivisia asioita saavutuksistaan ja statuksestaan, kun taas vähemmän varakkaat ihmiset näyttävät löytävän positiivisia asioita ja onnea ihmissuhteistaan sekä heidän kyvyistään välittää ja pitää yhteyttä muihin.
Nämä yllättävät tulokset saattavat selittyä sillä, että varakkuus tarjoaa ihmisille omavaraisuutta, kun taas kiinnittyminen toisiin ihmisiin saattaa olla tärkeä osa elämässä selviytymistä alhaisen tulotason ihmisille.
Piffin mukaan tutkimustulos osoittaa, että alhaisemman tulotason ihmiset voivat löytää elämäänsä mielekkyyttä ja onnea siitä huolimatta, että heidän elämäntilanteensa ei tarjoa yhtä paljon mahdollisuuksia kuin mitä varakkailla on.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tulotason kasvu lisää onnellisuutta, mutta ei siinä vaiheessa, kun tulot ovat nousseet riittävän korkealle. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että noin 75 000 dollarin (noin 63 000 euroa) vuositulojen jälkeen tulojen nousu ei enää nostaisi onnellisuutta.
”Britannian tilastoviranomaisen ONS:n tutkimuksen mukaan puolestaan korkeat tulot lisäävät ihmisten tyytyväisyyttä elämään, lisäävät onnellisuutta sekä vähentävät ahdistuneisuutta.”
Tuollaiseen kyselytutkimukseen liittyy ilmeinen tilastoharha. Karkeasti yksinkertaistaen briteiltä kysyttiin:
1. Paljonko sinulla on rahaa?
2. Oletko onnellinen?
Jos sinulla kuitenkin on paljon rahaa, sinulla on myös taipumus perustella tai korostaa, että
1. Tunnen itseni onnelliseksi, koska minulla on rahaa ja raha kuulema lisää onnellisuutta.
2. Ellen tunne itseäni onnelliseksi, sanon silti olevani, koska minulla ei ole muutakaan keinoa lisätä tai edes ylläpitää onnellisuuttani kuin tienata lisää rahaa
Niinpä rahan ja onnellisuuden yhteys eivät ole syy ja seuraus vaan yhtälöön lisätyn uuden muuttujan aiheuttama väärä positiivinen tulos. Kyseinen tutkimus ei tilastokielellä ole riittävän spesifinen erottelemaan rahan ja onnellisuuden liiton kaikkia aviollisia ulottuvuuksia.
”Piffin mukaan tutkimustulos osoittaa, että alhaisemman tulotason ihmiset voivat löytää elämäänsä mielekkyyttä ja onnea siitä huolimatta, että heidän elämäntilanteensa ei tarjoa yhtä paljon mahdollisuuksia kuin mitä varakkailla on.”
Tämäkin kuulostaa tyypilliseltä sosiaalipsykologisen tutkimuksen näköharhalta.
1. Mitä muuta köyhä voisi tutkijalle sanoa kuin olevansa onnellinen? Jos hän kieltäisi olevansa, se paljastaisi oitis hänen piiloagendansa, joka on toive tulla rikkaaksi ja onnelliseksi rahan avulla.
2. Sanooko köyhä todellakin olevansa onnellinen _siitä huolimatta_, ettei hänellä ole rahaa? Eikö hän silloin myönnä, että voisi olla vielä onnellisempi rikkaana? Eikö hän päättele olevansa onnellinen ainoastaan koska on lukenut, että raha ei tee onnelliseksi, vaan onni löytyy muiden arvojen kautta?
Näissäkään tutkimuksessa ei ole oikein päästy asian ytimeen. Raha, enempää kuin terveyskään tai edes hyvät ystävät, eivät ole sellaisia hyveitä, jotka voi ottaa mukaan arkkuunsa tai krematorioon. Puhumattakaan siitä, että olisivat ikuisia. Niiden edut rajoittuvat siis itse kunkin elinaikaan, jos edes kestävät senkään loppuun asti. Altruismilla on mystinen ulottuvuutensa, joka selittyy paremmin jopa teologialla kuin onnellisuussosiologialla tai evoluutiopsykologialla.
Ei ole olemassa köyhää eikä rikasta, ei avun antajaa eikä sen saajaa, joka ei olisi ajatellut asiaa myös muulta kuin rahan välittömän edun tai antamisen mielihyvän kannalta. Ei ole mikään sattuma tai osoitus mielenhäiriöstä, että maailman rikkaat ovat myös suurempia lahjoittajia kuin yksikään ”auttamisen sosialisointi-instituutio”, suomeksi siis valtio, on koskaan ollut.