Asuntoministeri Kimmo Tiilikainen ilmoitti hallituksen peruvan viimevuotisen valtion tukemien ARA-vuokra-asuntojen tulorajoista vain noin vuoden voimassaolon jälkeen. Asiasta kertoi Rakennuslehti.
Twitterissä julkaisemalla videollaan Tiilikainen toteaa, että ARA-asunnoissa ”luovutaan mekaanisten, absoluuttisten tulorajojen käytöstä”. Jatkossakin hakijan tulot ja varallisuus vaikuttavat mahdollisuuteen saada asunto, mutta myös muu kipeä asunnontarve on yhtä lailla valintaperusteena, hän sanoo.
Valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnan tulorajatarkastuksista luovutaan. Myös jatkossa asunnon tarve, hakijan tulot ja varallisuus ratkaisevat. #ARApäivä pic.twitter.com/8ZAlvDDEqo
— Kimmo Tiilikainen (@Tiilikainen) 16. tammikuuta 2018
Tulorajat otettiin käyttöön vuoden 2017 alusta valtion ja kuntien tukemissa ARA-vuokra-asunnoissa pääkaupunkiseudulla, koska tuen kohdentuminen pienituloisille oli heikkoa ja tulorajat nimenomaan parantavat tukiasuntojen kohdentumista pienituloisemmille.
Tulorajat ovat Tiilikaisen mukaan tuoneet monenlaisia ongelmia.
Asunnonhakijan tulot voivat vaihdella paljon kuukausittain ja tällöin on vaikeuksia päättää, minkä kuun tuloja päätöksenteossa sovelletaan. Lisäksi tulorajat muodostavat ministerin mukaan hyvin vakavan kannustinloukkuongelman, koska asukkaan ei ehkä kannata ottaa vastaa paremmin palkattua työtä asunnon menettämisen pelossa.
Hallituksen poukkoilu asuntopolitiikassa tuntuu jatkuvan, kommentoi päätöstä Suomen Vuokranantajat tiedotteessaan.
Tuotantotukiasunnoista huomattava osa on kohdentunut ja kohdentuu keski- ja hyvätuloisille. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kahteen ylimpään tulokymmenykseen kuuluvia perheitä asuu tukiasunnoissa noin 10 000, eli heidän asumistaan tukevat muut veronmaksajat.
”Julkista tukea jaettaessa pitää olla erittäin hyvät perustelut sille, miksi jotain asiaa tuetaan. Noin 60 % pääkaupunkiseudun kaikista asukkaista mahtuu tämänhetkisiin tulorajoihin. Tukirajat on siis jo asetettu melko korkeiksi”, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.
Tulorajojen poistamista on perusteltu myös sillä, että eri tuloluokkien asuttaminen valtion tukemissa asunnoissa estää alueiden eriytymistä.
Koro-Kanervan mielestä hyvätuloisille kohdistuva tuki on kuitenkin merkittävä, eikä sillä aiempinakaan vuosina ole kyetty taklaamaan alueiden eriytymisen ongelmaa. Alueiden kehittämiseen pitää löytää muita ratkaisuja kuin hyvätuloisten tukeminen.
”Koska talous on lähtenyt kasvuun, on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla jopa pulaa työntekijöistä erityisesti palvelualoilla. Tukiasunnot pitää kohdentaa paremmin pienituloisille, jotta myös pienipalkkaisiin töihin riittää tekijöitä”, Koro-Kanerva painottaa.