Talouden trendit

Kauppa rakennemuutoksen kourissa – ”alueellista ja osaamiseen liittyvää kitkaa”

Kauppa muuttui pysyvästi vuoden 2008 finanssikriisissä ja sen jälkeisessä kansainvälisessä ja kotimaisessa taantumassa, väittää Kaupan liiton pääekonomisti.

Tukkukaupan ennätysmäinen kasvu alkuvuonna 2008 romahti yhtäkkisesti vuoden lopussa, ja yritykset olivat uudenlaisessa tilanteessa, toteaa Kaupan liiton pääekonomisti. Jaana Kurjenoja.

Finanssikriisistä alkoi tiukka kustannuskilpailu kansainvälisillä ja kotimaisilla markkinoilla, kun asiakkaat trimmasivat hankintaketjujaan ja aloittivat omia kulukuurejaan kilpaillakseen hitaamman talouskasvun ja kansainvälisen investointilaman keskellä.

Kurjenojan mukaan tukkukaupan työllisyys alkoi tuolloin pienentyä trendinomaisesti, ja tämä kehitys jatkuu yhä. Samalla on kuitenkin syntynyt myös uusia työtehtäviä. Automatisaation ja digitalisaation myötä tukkukauppa tarvitsee uudenlaista osaamista, kun taas monien perinteisten tehtävien, kuten varastotyön, tarve vähenee.

“Perinteisiä tukkumyyjiä, teknisiä myyjiä tai sisäänostajia tarvitaan kuitenkin edelleen, mutta heidänkin työssään asiantuntijuus ja uudenlaiset taidot painottuvat aikaisempaa enemmän. Tämä tuo rekrytointihaasteita”, Kurjenoja kuvaa muutosta.

Myös vähittäiskaupan toimintaympäristö on viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut rajusti. Erikoiskauppaa ovat samaan aikaan myllertäneet sekä digitaalisen ostamisen ja verkkokaupan yleistyminen että suurten kansainvälisten ketjujen kilpailu fyysisessä kaupassa.

Taloudellinen epävarmuus teki eurooppalaisesta kuluttajasta hyvin hintavetoisen, mikä kannusti muun muassa päivittäistavarakauppaa hinta- ja kustannuskilpailuun. Sama kehitys alkoi näkyä myös Suomessa, jossa päivittäistavarakaupan kilpailua kuumensivat hidas ostovoiman kehitys ja työttömyyden kasvu.

Myös vähittäiskaupassa työllisyys pienenee pidemmällä aikavälillä, mikä trendi onkin jo selvästi nähtävissä, Kurjenoja toteaa. Samalla työtehtävien vaatimukset ja koko rakenne muuttuvat kuten tukkukaupassakin.

“Vähittäiskaupan työmarkkinat kehittyvät nyt ristiriitaisesti: työllisyys pienenee, mutta työvoimaa etsitään jopa aikaisempaa enemmän. Kannustinloukkujen lisäksi vähittäiskaupan työmarkkinoilla on selvästi sekä alueellista että osaamiseen liittyvää kitkaa”, Kurjenoja toteaa.

Yksi suurimmista kaupan työmarkkinoita nyt muuttavista kehityksistä onkin kaupungistuminen: kasvukeskuksissa on asiakkaita ja työpaikkoja, syrjäseuduilta niitä häviää.

Samat tekijät, jotka hidastavat talouskasvua, hidastavat myös kaupan kasvua tulevina vuosina. Pääekonomistin mukaan osaavan työvoiman määrä rajoittaa kotimaisen kaupan kehittymistä, ja ikääntyvä väestö ja velkaantunut julkinen sektori pitävät verotusta kireänä ja heikentävät yritysten toimintaympäristöä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös