Onko alenevien korkojen aika ohi?

Muutoksen tuulet puhaltavat korkomarkkinoilla.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

USA valtiolaina korot korkotaso rahapolitiikka talous

Viime kuukausina on valtiolainojen koroissa ollut selkeää nousupainetta. Yhdysvaltojen 10 vuoden velkakirjan korko on noussut elokuun vajaasta 1,4 prosentista jo yli 2,5 prosentin. Lyhyempi kahden vuoden korko on ollut nousutrendissä jo vuodesta 2013. Neljässä vuodessa kahden vuoden velkakirjan korko on noussut 0,38 prosentista 1,97 prosenttiin.

Korot ovat nousussa myös Euroopassa. Saksan 10 vuoden velkakirjan korko kävi viime kesänä jopa negatiivisena, mutta on kivunnut sen jälkeen 0,48 prosenttiin.

korkotaso korko Saksa valtiolaina talous

Näyttää siis siltä että korkojen suunta on vakaasti ylöspäin.

Euroopassa yksi keskeinen korkomarkkinoihin vaikuttava seikka on Italian tilanne. Maassa järjestetään maaliskuussa parlamenttivaalit ja analyysitalo Frontin mukaan maan puolueiden kannatusluvut huolestuttavat markkinoita.

”Kannatuskyselyjen mukaan Italian oppositiopuolueet ovat lisänneet kannatustaan loppuvuoden aikana ja EU- ja euromyönteinen, keskustavasemmistolainen PD on jäänyt huomattavasti jälkeen sekä populistisesta Viiden tähden puolueesta, että keskustaoikeiston koalition kannatuksesta. Italian valtionlainojen korot ovatkin tämän epävarmuuden vuoksi nousseet selvästi jo joulukuussa ja esimerkiksi euromaiden valtionlainojen koroista ainoastaan Kreikan korot ovat Italian korkoja korkeammat”, Front totesi viimeisimmässä markkinakatsauksessaan.

Myös Inderesin ekonomisti Marianne Palmu kiinnittää huomioita Italian tilanteeseen.

”Poliittisten riskien kasvu voi aiheuttaa painetta riskipreemioiden nousulle Italian koroissa, mikä kasvattaisi korkoeroa mm. Saksaan”, Palmu toteaa Inderesin aamukatsauksessa.

Muutoksen tuulet puhaltavat korkomarkkinoilla myös siitä syystä, että keskuspankkien merkitys velkakirjojen ostajana on vähentymässä.

Palmun mukaan kuluvan vuoden odotettu velkakirjojen liikkeellelasku tulee G4-talouksien eli USA:n, IsonBritannian, Japanin ja euroalueen osalta ylittämään keskuspankkien velkakirjaostot ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.

”Esimerkiksi Morgan Stanley arvioi viime vuoden lopulla, että näiden talouksien yhteenlasketut velkakirjamyynnit yltäisivät 1 300 miljardiin dollariin, missä olisi noin kolmanneksen lisäys viime vuoteen. Samaan aikaan EKP vähentää hiljalleen velkakirjaostojaan, samoin todennäköisesti Japani tämän vuoden aikana ja Federal Reserve on aloittanut toimet taseensa supistamiseksi sekä rahapolitiikan kiristämiseksi.”

Keskuspankkien ostojen vähentyminen on merkittävä asia.

”Kun keskuspankin kaltaisten suurten ostajien aktiivisuus vähenee, aiheuttaa se nousupaineita velkakirjakorkoihin. Pitkän korot ovatkin olleet nousussa esimerkiksi USA:ssa, jossa 10-vuotinen korko nousi eilen jo 10 kuukauden huippuihinsa”, Palmu toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
vaihde auto autoilu talous

Suomen teollisuudella iso vaihde päällä

Seuraava artikkeli
Hurja nousu ilmoituksesta krytovaluuttoihin liittyen

5 krypton voimistamaa osaketta