Markkinakommentit

Taalerin sijoitusstrategi: Osakemarkkinoiden korjausliike on todennäköinen lähiaikoina

VIX-indeksi pelkokerroin osakkeet sijoittaminen

Niin osake- kuin korkomarkkinoillakin on odotettavissa turbulenssia tänä vuonna, ennustaa Taalerin päästrategi.

Viime vuosi oli osakemarkkinoiden juhlaa erityisesti dollarimääräisissä sijoituksissa. Koska dollari kuitenkin heikkeni suhteessa euroon, jäivät tuotot euroissa huomattavasti alhaisemmiksi.

Osakemarkkinoiden nousun lisäksi on tuottojen vaihtelu eli volatiliteetti jäänyt historiallisen alhaiseksi. Tämä on nähtävissä esimerkiksi odotettua tuottoa mittaavassa VIX-indeksissä.

Taalerin päästrategi Tuomas Komulainen ennakoi kovien historiallisten tuottojen ja alhaisen volatiliteetin vuoksi osakkeiden korjausliikettä lyhyellä aikavälillä.

”Yhdysvalloissa VIX laski viime viikon lopulla jo alle 9. Jo tilastollisesti jostain alkava korjausliike ja volatiliteetin nousu ovat todennäköisiä lähiviikkojen tai -kuukausien aikana”, Komulainen toteaa Taalerin markkinakatsauksessa.

Myös korkomarkkinoilla on odotettavissa turbulenssia, kun valtava 8000 miljardin dollarin korkosijoitusten potti hinnoitellaan uusiksi.

Komulaisen mukaan euroalueen valtionlainojen korot ovat edelleen nollan ympärillä ja jopa negatiivisia, eli kalliita.

”Kun rahapolitiikkaa kiristetään, tämä sijoitusmassa hinnoiteltaneen uudestaan. Myös riskisten yrityslainojen ja myös kehittyvien maiden lainojen riskilisät ovat historiallisesti alhaisia, eli kalliita.”

Taaleri suosii silti tänäkin vuonna osakkeita.

”Yritysten tuloskasvun myötä odotamme osakkeiden olevan paras sijoitusluokka vuonna 2018. Maailmantalouden kasvu avittaa yritysten tuloksia globaalisti. Lisäksi Yhdysvalloissa yritysverotuksen lasku nostaa tuloksia jo tänä vuonna noin 5 – 10 %”, päästrategi arvioi.

Esimerkiksi amerikkalaisen S&P 500 -indeksin tuloskasvu voi Komulaisen mukaan hyvin olla noin 15 prosentin tasolla vuonna 2018. Euroopassa ja kehittyvillä markkinoilla tuloskasvu jäänee jälkeen Yhdysvalloista, mutta 5 – 8 prosentin tuloskasvu on muuallakin hyvin mahdollinen.

”Samalla on syytä huolehtia riittävän laajasta globaalista hajautuksesta. Samoin salkun joustavuus, likviditeetti ja reagointikyky ovat entistä tärkeämpiä. Eli ei kannata enää olla liian paljon sijoitettuna esimerkiksi epälikvideihin pienyhtiöihin tai pelkästään pohjoismaihin”, Komulainen suosittelee.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös