HKScan kannattavuusvaikeuksissa broilertuotannon vuoksi
TE-toimiston johtaja: Aktiivimallin mukaisia palveluita on työttömille yllin kyllin
Matka ilman matkavakuutusta saattaa viedä perikatoon

TE-toimiston johtaja: Aktiivimallin mukaisia palveluita on työttömille yllin kyllin

Työttömille on tarjolla monenlaista aktiivimallin mukaista toimintaa, mutta halukkaita koulutettavia ei  löydy, kertoo Kainuun TE-keskuksen johtaja.
rakentaminen työ aktiivimalli työntekijät talous rakentaminen työ aktiivimalli työntekijät talous

Työttömien aktivointiin tähtäävä aktiivimalli on herättänyt närää laajalla rintamalla. Työmarkkinajärjestöjen ja oppositiopuolueiden vastustuksen lisäksi aktiivimallin kumoamiseksi on käynnistetty kansalaisaloite.

Tämän vuoden alusta astui voimaan Sipilän hallituksen lakiehdotus työttömien aktiivimallista. Säilyttääkseen työttömyysetuuden ennallaan työttömän työnhakijan on tarkastelujakson aikana joko tehtävä 18 tuntia palkkatyötä, ansaittava yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23 prosenttia yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta tai oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa.

Yhdistelmiä edellä mainituista aktiivisuuden osoittamisen tavoista ei voida laskea yhteen. Aktiivisuusedellytys on siis täytettävä esimerkiksi joko tekemällä työtä tai osallistumalla työllistymistä edistäviin palveluihin, ei sekä että.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Onko aktiivimallin taustaoletus väärä?

Vastustukselle löytyy hyviä syitä, totesi Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus. Brotheruksen mukaan mallista löytyy Tanskasta tuttua keppiä, mutta ei juuri porkkanoita työttömille, työvoimatoimistoille ei tule lisäresursseja ja aktivointi auttaa lähinnä tuoreita työttömiä, mutta pitkäaikaistyöttömille malli on suora leikkaus tai kiusantekoa.

Aktiivimallilla on ollut myös puolustajansa. Esimerkiksi kokoomuksen kansaedustaja Susanna Koski toteaa, että työttömien aktivoimiseen tähtäävä aktiivimalli ei ole täydellinen, mutta on varsin kohtuullista odottaa yksilön itsensä ottavan vastuuta omasta toimeentulostaan.

Aktiivimallin taustalla on oletus siitä, että työpaikkoja on tarjolla ja työttömät saisivat töitä, jos vain olisivat riittävän aktiivisia. Eniten kritiikkiä on tullut siitä, että tämä oletus on väärä. Työpaikkoja ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi työttömien määrään nähden, kriitikot sanovat.

Aktiivimallia on myös kritisoitu siitä, että osassa maata aktiivimallin edellyttämiä aktiivisuusmahdollisuuksia ei ole.

Onko siis aktiivimalli turhaa työttömien kiusaamista, jos työpaikkoja tai TE-toimistojen työllistämistä edistäviä palveluita ei yksinkertaisesti ole riittävästi tarjolla?

Työttömille löytyy palveluita

Kainuun TE-toimiston johtaja Tiina Veijola tyrmää tällaiset väitteet Kainuun Sanomien haastattelussa. Työttömälle löytyy hänen mukaansa tarjontaa yllin kyllin.

Aktiivimallin vastustajat ovat käyttäneet juuri Kainuuta esimerkkinä maakunnasta, jossa aktiivimallin ehtoja on työttömien vaikea täyttää.

”Valtakunnallisesti Kainuu on yksi parhaista maakunnista: työpaikkoja ja työvoimakoulutusta on tarjolla, samoin työllistämistä edistäviä palveluja paljon ja kattavasti, lähes kaikilla paikkakunnilla”, Veijola toteaa.

Työttömille on Veijolan mukaan Kainuussa tarjolla koulutusta, työnhaku- ja uravalmennusta, työkokeilua ja kuntouttavaa työtoimintaa. Halukkaita koulutettavia ei kuitenkaan tällä hetkellä löydy.

Kainuussa on Veijolan mukaan tällä hetkellä avoinna 230 työpaikkaa. Töitä löytyy muun muassa kiinteistöalalta ja palvelualoilta sekä matkailusta ja siivousalalta.

Tosin työttömiä työnhakijoita on moninkertaisesti enemmän. Kainuussa oli viime marraskuun lopussa Kuukauden lopussa 4 040 työtöntä työnhakijaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
varoitus varoitusvalo kriisi tulosvaroitus talousongelmat kassakriisi

HKScan kannattavuusvaikeuksissa broilertuotannon vuoksi

Seuraava artikkeli
hotelli loma lomamatka talous

Matka ilman matkavakuutusta saattaa viedä perikatoon