Esimerkkilaskelmassa keskituloiset palkansaajapuolisot maksavat Helsingissä kunnallis-, kirkollis- ja kiinteistöveroa yhteensä 14 066 euroa. Maakuntakeskuksista kireimmin verottavassa Kokkolassa kyseisiä veroja maksetaan 3 071 euroa enemmän.
Kokkolan jälkeen maakuntakeskuksista kirein kunnallinen verotus on Seinäjoella ja Kajaanissa.
Nämä tiedot ilmenevät Veronmaksajain Keskusliiton selvityksestä, jossa on vertailtu kunnallisia veroja Manner-Suomen kunnissa. Selvityksen on laatinut Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluinen. Vertailussa mukana olivat kunnallis- kirkollis- ja kiinteistövero.
Suuret maakuntakeskukset kuuluvat yleensä keveimpiin verottajiin. Keveimmin verottavaa Helsinkiä seuraavat Turku ja Tampere, joista kummankin ero pääkaupunkiin on yli tuhat euroa. Oulun kunnallisveroprosentti oli viidenneksi alhaisin.

”Helsingin päätös kunnallisen tuloveroprosentin puolen prosenttiyksikön alentamisesta lisää mukavasti helsinkiläisten veronmaksajien vuotuisia käytettävissä olevia tuloja. Päätöksellä on myös suuri vaikutus koko maan keskimääräiseen kunnallisveroprosenttiin, joka laski hieman vuodentakaisesta ensi kertaa 21 vuoteen”, Kalluinen toteaa.
Kalluisen mukaan monissa kunnissa verotus on Helsinkiä kireämpää. Asumisen kustannukset Helsingissä ovat kuitenkin maan korkeimpia, mikä on hyvä muistaa kunnallista verotusta vertailtaessa.
Esimerkkilaskelmassa puolisot maksavat tuloistaan eniten veroja Suomessa vuonna 2018 Jämijärvellä: yhteensä 28 783 euroa. Eroa on 4 554 euroa Manner-Suomessa keveimmin verottavaan Kauniaisiin, missä veroja maksetaan 24 229 euroa. Veroissa huomioitiin kunnallis- ja kirkollisvero sekä valtionvero, yleisradiovero ja sosiaalivakuutusmaksut.
Korkean verotuksen kunnat ovat tyypillisesti pieniä kuntia. Muita ankaria verottajia ovat muun muassa Teuva, Reisjärvi, Pelkosenniemi ja Vehmaa. Keveimpiin verottajiin kuuluvat vastaavasti Espoo, Helsinki, Eurajoki ja Vantaa. Maakunnista verotus on keskimäärin keveintä Uudellamaalla, kireintä Keski-Pohjanmaalla.